Sukupuolineutraali intti – mahdotonta vai mahdollista?

Teksti: Joonas Koivisto
Kuvat
: Saana Sjöblom-Hasselblatt

Nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä, jossa suurin osa miehistä viettää 5,5 -– 11,5 kuukautta varusmiespalveluksessa tai 11,5 kuukautta siviilipalveluksessa, nähdään miehiä syrjivänä ja vanhanaikaisena luokitteluna. Järjestelmälle on ehdotettu lukuisia erilaisia muutoksia, mutta kuinka nopeasti ne toimisivat, ja olisivatko ne kuitenkaan nykymallia parempia?

Nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä vaatii kaikkia miehiä, jotka ovat suomen kansalaisia, suorittamaan 165, 255 tai 347 vuorokautta kestävän varusmieskoulutuksen tai korvaamaan tämän 11,5 kuukautta kestävällä siviilipalveluksella. Vakiintuneeksi käytännöksi on muodostunut aloittaa varusmiespalvelus lukion tai ammattikoulun jälkeen noin 19 vuoden iässä. Tästä on tarkoitus jatkaa työelämään tai jatko-opintoihin. 

Varusmiespalvelukseen haluavat naiset hakeutuvat puolestaan vapaaehtoiseen palvelukseen. Naisille mahdollistettu palvelus vuonna 1995 oli askel kohti tasa-arvoa, mutta eri näkökulmasta kuin mitä nykyisessä keskustelussa tavoitellaan. Mahdollisuudella hakeutua varusmiespalvelukseen annettiin naisille mahdollisuus sotilaskoulutukseen, ammattisotilaan uraan ja väylä hankkia niitä hyötyjä, joita palveluksesta voi olla esimerkiksi työmarkkinoilla tai koulutusvalinnoissa tietyille aloille hakeutuessa.

Nykyinen keskustelu palveluksen tasa-arvosta liittyy puolestaan siihen, millaisia haasteita palveluksen suorittaminen tuo nuorille miehille. Palvelus pysäyttää etenemisen työelämässä niiltä, jotka ovat työllistyneet mieluiselle alalle tai tehtäviin jo nuorina ennen palvelusta – esimerkiksi suoraan ammattikoulusta. Palvelus nähdään jarruttavan myös siirtymistä jatko-opintoihin, ja se asettaa haasteen siihen missä vaiheessa haluaa tavoitella opiskelupaikkaa. Pahimmassa tapauksessa palveluksen aikataulutus voi venyttää korkeakoulupaikan saamista ja aiheuttaa muutoin turhia välivuosia. Näiden ongelmien tunnistaminen on herättänyt keskustelua siitä, miten asevelvollisuusjärjestelmää pitäisi muuttaa.

 

Kaikki inttiin?

Koko ikäluokan käskeminen palvelukseen olisi toki tasa-arvoista, mutta Puolustusvoimille tarpeetonta ja kallista. Varuskunnissa ei nykyisellään ole enempää tilaa, joten kasarmitiloja tarvittaisiin massiivisesti lisää. Jos lisätilaa ei rakennettaisi, pitenisi palveluksen suorittamisen aikaikkuna jokaisella ikäluokalla ainakin kaksinkertaiseksi. Tämä viivästyttäisi työelämään siirtymistä ja jatko-opintojen aloittamista entisestään.

Tämän lisäksi Puolustusvoimien nykyinen suorituskyky on suunniteltu nyt koulutettavien miesten ikäluokkien koko huomioiden, joten reserviin siirtyvien ikäluokkien koon tuplaaminen ei olisi suuri hyöty myöskään maanpuolustuksen kannalta.

Norjan malliin?

Aiheen ympärillä olevaa keskustelua seuranneet ovat varmasti törmänneet puheeseen ”Norjan mallista”. Vuonojen maassa on päädytty niin sanottuun valikoivaan asevelvollisuuteen, jossa paikalliset puolustusvoimat käskee palvelukseen vuosittain tietyn määrään nuoria aikuisia.

Norjan malli ei katso sukupuolta, vaan valinnat tehdään halukkuuden ja soveltuvuuden perusteella. Tämän takia osaa ikäluokasta koskevan pakollisen asevelvollisuuden järjestelyn mallia pidetään ymmärrettävästi tasa-arvoisempana kuin Suomen vastaavaa. Lisäksi sotilaskoulutuksen suorittaminen kompensoidaan Norjassa verohelpotuksilla.

Jos Suomeen haluttaisiin Norjan malli, mutta samalla haluttaisiin edelleen kouluttaa nykyisenkaltainen reilu 20 000 sotilaan reservin vuodessa, olisi kutsunnoilla nykyistä huomattavasti isompi rooli. Tällä hetkellä kutsunnat ovat suurelle osalle lähinnä kumileimasin, jossa kysytään haluaako erityisesti johonkin tiettyyn puolustushaaraan tai onko erityisiä toiveita palveluksen alkamisajalle.

Norjan mallin suurin haaste on niiden valikointi, jotka eivät halua palvelukseen, mutta jotka täytyy käskeä sinne, jotta koulutusmäärät täyttyvät. Näiden valintojen täytyy kestää päivänvaloa ja olla puolesta perusteltuja. Tällaisen valikoinnin tekeminen vaatisi nykyistä enemmän aikaa ja resursseja Puolustusvoimilta kutsuntojen järjestämiseen.

Hyötynä Norjan mallissa olisi siviilipalveluksen poistuminen. Nykyisellään siviilipalvelus koetaan lähinnä jonkinasteisena rangaistuksena niille, jotka eivät halua suorittaa varusmiespalvelusta. Yhteiskunnallinen hyöty jää yksilöiden saamaa työkokemusta ja heidän työpanostaan lukuunottamatta olemattomaksi. Siviilipalveluksen suorittaneista ei ole esimerkiksi rekisteriä, jonka avulla heidän kokemustaan voisi hyödyntää tarpeen vaatiessa.

Lisäksi Urheilukoulun kaltaiset merkittävät erikoisjärjestelyt eivät periaatteessa olisi tarpeellisia, kun huipputason urheilijoita ei tarvitsisi määrätä palvelukseen. Samalla Norjan malli lisäisi varmasti palveluksen suorittavien naisten määrää, kun halukkaiden lisäksi osa palvelukseen määrättävistä olisi varmaankin naisia. Tarve kompensoida palveluksen suorittaminen nykyistä isommin ja vaadittavat lisäpanostukset koulutettavien valikointiin olisivat Norjan mallin isoimmat haasteet.

Kansalaispalvelus?

Jonkinlainen kaikkia koskettava kansalaispalvelusmalli nousee usein esiin keskusteltaessa maanpuolustuksesta. Sen sisältöä ja toteutustapaa ei kuitenkaan ole konkretisoitu ehdotuksissa useinkaan kovinkaan tarkasti.

Pääpiirteittäin ehdotukset keskittyvät sen ympärille, että ne jotka eivät saa varsinaista sotilaskoulutusta, joutuisivat suorittamaan jonkinlaisen kriisiaikoihin valmistavan koulutuksen, joka sisältäisi siviileille tarvittavia taitoja ja valmiuksia. 

Äkkiseltään mietittynä kansalaispalvelukseen kuuluva koulutus olisi järkevintä sisällyttää toisen asteen opintoihin. He, jotka eivät opiskele peruskoulun jälkeen, suorittaisivat pakolliset koulutukset muutoin.

Kansalaispalvelus ja kriisitilanteisiin valmistava koulutus voisivat nekin olla yhteiskunnalle arvokkaampi korvaaja siviilipalvelukselle, kun koulutuksen sisältö voisi olla kriisitilanteisiin valmistava ja paremmin standardoitu. Yhtenä uutena esityksenä kansalaispalvelusmalliksi oli SDP:n nuorisojärjestön Demarinuorten versio.

Se muistuttaa puoluekokoukseen esitetyn perusteella paljolti Norjan mallia. Demarinuorten versiossa Puolustusvoimat määrää tarvittavan määrän joka ikäluokasta sotilaskoulutukseen ja muut koulutetaan ”siviili- ja kriisinhallintapalveluksessa”. Visiona on koulutus, joka valmistaa kohtaamaan erilaisia uhkatilanteita, jotka eivät mahdu perinteisen sotilaallisen kriisin raameihin. Kaikista palveluksista kieltäytyviä rangaistaisiin maanpuolustusverolla, joka korottaisi henkilön veroprosenttia 30-vuotiaaksi asti.

Ajatus kansalaispalvelumallista kuulostaa periaatteen tasolla hyvältä. Yhteiskunta kohtaa muitakin kriisejä kuin perinteisiä sotilaallisia konflikteja, ja niihin olisi hyvä varautua myös kansalaistaidoilla, jotta valtion kestokyky ei olisi ainoastaan viranomaisten ja kouluttautuneiden vapaaehtoisten armoilla. Kansalaispalvelusmallit on kuitenkin pitkälti tyrmätty eri ministeriöiden toimesta.

Edellisten eduskuntavaalien aikaan toteutetussa kyselyssä vain yksittäiset ministeriöt pitivät kansalaispalvelusmallia tarpeellisena ja jatkoselvittämisen arvoisena. Kansalaistaitojen kouluttamista ei nähdä koko ikäluokan kouluttamisen vaativien resurssien arvoisina eikä vielä ole esitetty perusteltua yksityiskohtaisempaa visiota kansalaispalveluksen koulutuksen käytännöistä tai tarkemmasta sisällöstä.

Kansalaispalvelus esiintyy silti usein puolueiden nuorisojärjestöjen ehdotuksissa. Tämä voi johtua siitä, että se on nykyiseen malliin pehmeämpi muutos kuin Norjan malliin siirtyminen, tai muunlainen maanpuolustuksen radikaalimpi uudistaminen. Lisäksi kansalaispalvelus koskisi kaikkia, toisin kuin valikoiva asevelvollisuus.