Hovioikeus: Jehovan todistajien vapautus asepalveluksesta syrjii totaalikieltäytyjiä

Hovioikeuden mukaan muiden vakaumuksensa vuoksi siviilipalveluksesta kieltäytyvien erilainen kohtelu on perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaista sekä syrjivää. Asiasta uutisoi muun muassa Yle.

Oikeuden mukaan vakaumuksia tulisi kohdella yhdenvertaisesti, eikä Jehovan todistajien erilaista asemaa voida pitää hyväksyttävänä, vaikka siitä on säädetty poikkeuslailla.

Niin kutsuttu vapautuslaki tuli voimaan 1987. Tuomioistuimen mukaan Jehovan todistajien vapauttaminen kaikesta palveluksesta ei ole yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta perusteltua. Lisäksi perustuslakia on muutettu vapautuslain voimaan tulemisen jälkeen.

Oikeus huomattaa, että palveluksesta kieltäytyvät nykyisin monet muutkin kuin Jehovan todistajat. Ylen mukaan vuosina 2015 ja 2016 vankeuteen tuomittiin yhteensä yli sata asevelvollisuudesta ja siviilipalveluksesta kieltäytynyttä.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Asia nousi pinnalle, kun varusmies- ja siviilipalveluksesta kieltäynyt mies valitti saamastaan vankilatuomiosta hovioikeuteen. Mies kieltäytyi palveluksesta vakaumuksellisiin syihin vedoten. Mies vapautettiin puolen vuoden vankeusrangaistuksesta, joka annetaan yleensä totaalikieltäytyjille.

Teksti Hanna Tuulonen
Kuva Joni Oksanen

 

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta