Varusmiesliitto on kuluneen kesän aikana laatinut selvityksen maanpuolustusvähennyksestä, eli ansiotuloverovähennyksestä, johon asevelvollisuuden suorittaminen oikeuttaisi. Selvityksemme tarkoitus ei ole tarjota valmista, pureskelematta nieltävää mallia, vaan herättää keskustelua asevelvollisuuden kustannuksista sitä suorittaville sekä varusmiespalveluksen ja maanpuolustuksen houkuttelevuudesta myös tulevaisuudessa.

Selvityksemme julkistetaan maanpuolustusvähennys-aiheisessa seminaarissamme, joka järjestetään Helsingissä Katajanokan kasinolla keskiviikkona 7.9. Tilaisuus alkaa kello 14:00 kahvitarjoilulla. Seminaarin aiheeseen pääsemme sukeltamaan kello 14:30, jolloin selvityksen kirjoittaja Lauri Jauhiainen kertoo kirjoitus- ja selvitystyöstään. Kuulemme myös kommenttipuheenvuorot Reserviupseeriliitolta sekä Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori, emeritus Vesa Kanniaiselta.

Tilaisuus huipentuu kello 15:00 alkavaan paneelin, jossa keskustelua käydään niin selvityksen esittelemän maanpuolustusvähennyksen, kuin myös laajemmin suomalaisen asevelvollisuuden tiimoilta. Paneelissa mukana keskustelemassa ovat puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mika Kari (sd.), kansantaloustieteen professori, emeritus Vesa Kanniainen, Siviilipalveluskeskuksen johtaja Mikko Reijonen sekä edustajat Reserviupseeriliitolta, Reserviläisliitolta ja pääesikunnasta.

Tilaisuus on kaikille avoin. Tervetuloa!

Tarkennuksista ja mahdollisista muutoksista tapahtuman ohjelmaan ja puhujiin ilmoitetaan seminaarin Facebook-tapahtumassa: http://bit.ly/2aYhs4X

Ystävällisin terveisin,

Rami Laitila
Puheenjohtaja
+358 40 703 2665
rami.laitila@varusmiesliitto.fi