Pääkirjoitus: Oikea tyyppi oikeisiin hommiin

Vuonna 2010 nuori järvenpääläinen lukiolainen asteli kutsuntatilaisuuteen – ei pelonsekaisin, mutta jännittynein mielin. Kun kysyttiin, olisiko lukiolaisella jotain preferenssiä, missä hän haluaisi palveluksena suorittaa, totesi hän vain, että “laittakaa jonnekin lähelle, vaikka Riihimäelle tai Santikseen.” Eihän siinä vaiheessa ollut mitään käryä erilaisista mahdollisuuksista, mitä palvelus parhaimmillaan nuorelle voisi tuoda. Lopulta kutsu kävi Riihimäelle.

Aika astua palvelukseen koitti vuonna 2012. Nyt fiilikset hätyyttelivät jo niitä pelonsekaisia. Edelleenkään ei ollut sen enempää tietoa niistä mahdollisuuksista, joita Riihimäellä oli eikä myöskään kehittynyt ajatusta siitä, mitä palveluksensa aikana tahtoi tehdä. Lopulta nuorelle ilmoitettiin, että hänestä tulee sotilaspoliisi. Selvä homma.

Näin kävi omalla kohdallani. Vuosittain valtaosa varusmiehistä astuu palvelukseen tietämättä sen tarjoamista mahdollisuuksista tai toisaalta sen tuomista haasteista. Kiinnostuneimmat ja erikoistehtäviin hakeutuvat saattavat olla hyvinkin kartalla siitä, mitä tuleman pitää, mutta loput menevät sinne minne nenä näyttää ja mitä paperiin kirjoitetaan. Olisiko tähän tarvetta saada muutosta?

Jos keskitytään kylmästi resursseihin, palvelukseen astuvasta ikäluokasta on mahdollista saada tietyn verran irti. Mitä tapahtuu, kun palvelukseen astuva joutuu epämotivoiviin hommiin? Palveluksesta jää paljon vähemmän käteen niin Puolustusvoimille kuin varusmiehelle itselleen. Palveluksen tarjoamista mahdollisuuksista tarvitaan siksi parempaa viestintää ja tilaisuuksia päästä keskustelemaan aiheesta.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Ajankohtaista tämä kaikki on toisen asteen koulutuksessa, joten eikö siis olisi syytä viedä keskustelu esimerkiksi oppilaitoksiin? Kun viestintä palvelusikäisille on kunnossa, voi mahdollisuutensa tunteva kutsuntatilaisuuteen kävelevä nuori esittää tulevaisuutensa kannalta parempia toiveita. Tämä saattaa tarkoittaa esimerkiksi kymmenientuhansien arvoisen ammattikuskin pätevyyden suorittamista tai työelämän arvostamaa johtajakoulutusta.

Parempi tiedonjako palveluksesta hyödyttäisi myös valtavasti ryhmää, joka tällä hetkellä jää pahasti paitsi siitä vähästäkin tiedotuksesta mitä palveluksesta annetaan. Tämä ryhmä on motivoituneet naiset.

Omaan ystäväpiirini kuuluu paljon palveluksen suorittaneita naisia, jotka ovat jälkikäteen kiitelleet palveluksen tuottamaa hyötyä, mutta myös paljon osaavia tekijänaisia, jotka olisivat varmasti saaneet valtavan paljon irti palveluksesta. He eivät kuitenkaan nuorempana olleet ajatelleetkaan palveluksen suorittamista. Tämä saattaa johtua pitkälti siitä ikävästä faktasta, ettei tietämystä aiheeseen liittyen ole jaettu tarpeeksi.

Aina voidaan mennä sen faktan taakse, että kyllähän kaikki tieto netistä löytyy. Näin se tieto ei vain oikeassa maailmassa välity.

Emmeköhän siis me puolustusvoimien läheisyydessä toimivat kääritä hihat, ja aletaan puhua palveluksesta – niin sen hyvistä kuin hankalistakin puolista, enemmän ja kovempaan ääneen. Tuodaan tiedoksi kaikki se, mitä olemme itse irti palveluksesta saaneet ja mitä on mahdollista saada. Toisin sanoen sanotaan kaikki se, mitä olisimme itse halunneet kuulla.

Juho Kärkkäinen

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta