Puolustusvoimat kannustaa tupakkatuotteiden käytön lopettamiseen

Puolustusvoimat on antanut suosituksen tupakoimattomuuden edistämiseksi. Suosituksen pohjalta annetaan paikallisia ohjeistuksia, joiden tavoitteena on kitkeä tupakkatuotteiden käyttöä Puolustusvoimissa. 

Suosituksen valmistelu on tapahtunut yhteistyössä keuhkoterveysjärjestö Filhan koordinoiman Tupakoimattomuuden edistäminen Puolustusvoimissa –hankkeen kanssa, johon Puolustusvoimien lisäksi osallistuu Syöpäjärjestöt. Hanketta rahoittaa RAY.

”Suositus ei tarkoita täyskieltoa tupakka- ja nikotiinituotteiden käytölle. Sen sijaan suositus takaa sen, että kaikissa Puolustusvoimien hallintoyksiköissä on jatkossa selkeät ja yhtenevät pelisäännöt”,  Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa sanoo tiedotteessa.

Puolustusvoimissa vuonna 2014 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 38 % varusmiehistä ja 22 % henkilökunnasta tupakoi vähintään satunnaisesti. Nuuskaa käyttää vähintään satunnaisesti 32 % varusmiehistä ja 13 % henkilökunnasta. Osa varusmiehistä ja henkilökunnasta uskoo nuuskan olevan vaaraton vaihtoehto tupakoinnille. Monet nuuskaajat eivät myöskään tiedosta sitä, että nuuska voi nopeasti aiheuttaa vaikean riippuvuuden. Kyselytutkimuksia on jatkettu vuosina 2015 ja 2016.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Varusmiespalveluksen suoritusympäristöllä ja henkilökunnan esimerkillä on huomattava vaikutus varusmiesten tupakkatuotteiden käyttöön, käyttöä koskeviin asenteisiin ja lopettamismotivaatioon. Varusmiehiä innostetaan osallistumaan Intti ilman tupakka ja nuuskaa -kilpailuun. Tutkimusten mukaan henkilökunta puolestaan pitää työyhteisön tukea ja työnantajan tukikäytäntöjä tärkeimpinä onnistumistekijöinä tupakoinnin lopettamisessa.

”Puolustusvoimien terveydenhuoltoa ohjeistetaan ja koulutetaan antamaan tukea lopettamista pohtiville”, Puolustusvoimien ylilääkäri, lääkintäprikaatikenraali Simo Siitonen sanoo.

Lähde Puolustusvoimat
Kuva Military Healt (CC)

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta