Satoja sotilaskarkureita etsintäkuulutetaan vuosittain

Noin 200–300 henkilöä vuodessa ei ilmesty määräaikaan mennessä palveluspaikkaan tai kertausharjoitukseen.

Yle uutisoi sotilaskarkurien määrän vaihtelevan kahdesta neljään prosenttiin saapumiserästä ja joukko-osastosta riippuen. Kokonaismäärä on pysynyt samalla tasolla jo useampana vuotena. Noin kolmannen myöhästelijöistä kerrotaan viivästyvän palveluksen aloittamisesta yli viisi vuorokautta, jolloin myöhästyminen muuttuu sotilaskarkuruudeksi.

Palveluksesta luistamisesta seuraa etsintäkuulutus. Puolustusvoimien mukaan sotilaskarkuruudesta on tällä hetkellä etsintäkuulutettuna 287 henkilöä. Viime vuodelta on kateissa yli 50 asevelvollista ja tältä vuodelta yli 140.

Valtaosa asepalvelusta välttelevistä jää kiinni ennemmin tai myöhemmin. Tällöin joko poliisi tai Puolustusvoimat toimittaa asevelvollisen joukko-osastoon. Uudenmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Vesa Sundqvist kertoo, että palvelusta on mahdollista jatkaa muiden mukana, jos epäiltyä karkuruutta on kestänyt vain muutama päivä. Kauemmin kestäneet tapaukset päätyvät käräjäoikeuteen.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Teksti Saana Sjöblom

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta