Sotilasavustusta on kehitettävä

Sotilasavustus ei kata kaikkia välttämättömiä asumisen kustannuksia. Varusmiesliitto vaatii muutoksia sotilasavustuslakiin varusmiesten toimeentulon parantamiseksi.

Maanantaina 4.7., vuoden toisessa saapumiserässä palvelukseen astuu jälleen noin 12 tuhatta nuorta miestä ja naista. Heidän elämänsä tulee muuttumaan radikaalisti ja pyörimään seuraavat 165, 255 tai 347 vuorokautta vahvasti varusmiespalveluksen ympärillä.

“Kasarmilla ja maastossa varusmiehille tarjotaan katto, tai ainakin teltta pään päälle ja ruokaa vatsan täytteeksi, mutta lomilla asumisesta ja elämisestä on vastuu jokaisella itsellään. Taloudellisesti heikkoimmassa asemassa ovat omillaan asuvat varusmiehet”, Varusmiesliiton puheenjohtaja Rami Laitila toteaa.

Merkittävä osa varusmiespalvelustaan suorittavista asuu palveluksen aikana omillaan. Vuonna 2015 Kelan sotilasavustusta sai yhteensä 9296 kotitaloutta. Tuen saajista n. 86 prosenttia oli varusmiehiä, siviilipalvelusmiehiä 9 prosenttia ja palvelustaan suorittavien omaisia 5 prosenttia.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Kelan sotilasavustus kattaa asumisen kuluista vuokran lisäksi vesi-, sähkö- ja lämmityskustannukset, yhtiövastikkeen, asuntolainojen korot sekä omakotitalon hoitomenot. Asumisavustuksen ulkopuolelle jää kuitenkin monia välttämättömiä asumiseen liittyviä kuluja, kuten kotivakuutus ja puhelinlasku. Nämä muut kulut palvelustaan suorittava joutuu kattamaan päivärahoistaan. Monet joutuvat myös kajoamaan omiin säästöihinsä, tukeutumaan vanhempien ja sukulaisten tukeen tai ottamaan lainaa selvitäkseen taloudellisesti palveluksen aikana.

Erityisesti palveluksen ensimmäiseltä puolelta vuodelta maksettava päiväraha on todella pieni, vain 5,10 euroa päivässä. Kuukaudessa päivärahakertymä on siis 142,80 euroa, mistä varusmiesten pitäisi pystyä maksamaan viikonloppujen ja lomapäivien ruuat, puhelinlasku, kotivakuutus ja muut elämisen kulut.

Lähes jokainen vuokranantaja vaatii, että vuokra-asunnossa on asianmukainen kotivakuutus. Laissa toimeentulotuesta on kirjattu, että tuensaaja on oikeutettu kotivakuutusmaksun korvaamiseen. Varusmiesliitto vaatii, että myös sotilasavustuslakiin tehdään vastaava kirjaus omillaan asuvien varusmiesten taloudellisen ahdingon helpottamiseksi.

“Lisäksi sotilasavustuksen 0-tulorajasta tulisi luopua ja tarjota yksinasuville varusmiehille mahdollisuus parantaa omaa taloudellista tilannettaan töitä tekemällä”, puheenjohtaja Laitila lisää.

Lisätietoja:
Rami Laitila
Puheenjohtaja
+358 40 703 2665
rami.laitila@varusmiesliitto.fi

Kuva Juho Mäki-Lohiluoma

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta