Tuntematonta tulkitsemassa
Aku Louhimies, luutnantti reservissä, on yksi Suomen tunnetuimmista ohjaajista ja käsikirjoittajista. Omasta varusmiespalveluksesta on aikaa kymmeniä vuosia, mutta puolijoukkueteltat ja muonituskeskuksen ruoat ovat jälleen tulleet tutuiksi Tuntemattoman sotilaan kuvauksien yhteydessä.

Teksti Miika Kosloff

Puhelimeen vastaa tuttavallisesti nuorelta, lähes vastakotiutuneelta vänrikiltä kuulostava mies.

“No moikka!”

Taustatietojen mukaan hän on 48-vuotias, ja teen tietoisen valinnan teititellä häntä.

“Joo tota. Mua ei tarvitse mitenkään teititellä”, Louhimies hymisee puhelimeen nopeasti vaivaantuneelta kuulostaen.

Tuntemattoman sotilaan kuvaukset ovat käynnistyneet, ja elokuvan käsikirjoittaja-ohjaaja Aku Louhimies yrittää simuloida näyttelijöille edes osan sotilaiden tuntemuksista.

“Mulla on sellainen tunne, että tästä tulisi ihan erilainen leffa, jos jätkät yöpyisivät hotellissa ja söisivät hotellin aamupalaa. Nyt täällä kannetaan itse omat varusteet, ja sanoisin näyttelijöiden olevan kokonaisvastuullisemmassa asemassa kuin yleensä elokuvissa.”

Louhimies ei usko, että telttamajoitus tai metsäruokailu aukaisisivat jatkosodan sotilaiden ajatuksia pelosta, menetyksestä tai kuolemasta, mutta ainakin ne kasvattavat näyttelijöiden yhteishenkeä.

“Tulisi ihan erilainen leffa, jos jätkät yöpyisivät hotellissa ja söisivät hotellin aamupalaa.”

“Luulen, että kaikki ovat tyytyväisiä, ja kaikkihan tiesivät tästä etukäteen. On tottakai ollut sekä fyysisesti että henkisesti raskasta, mutta niin on itse aihekin.”

Louhimies kertoo rankoista olosuhteista huolimatta nauttineensa luonnossa tapahtuvista kuvauksista.

“Tämä on ollut poikkeuksellisen hienoa, koska ollaan luonnossa. Itse olen luontoihminen, ja minusta on hauskaa liikkua metsässä,” Louhimies sanoo.

Aku Louhimies pitää elokuvaa kollektiivisena taidemuotona, jossa kaikkien kädenjälki näkyy.

Puolustusvoimien kanssa tehtävän yhteistyön ansiosta he ovat voineet räjäytellä ja kaivella harventamaton metsää. Iso osa kuvauksista on tehty Karjalan prikaatin ampumaharjoitusalueella Vekaranjärvellä.

“Meillä on käytössä paljon sellaista metsää, joka on tuhoutunut aiemmin ja sinne on syntynyt kiinnostavia ekosysteemejä. Siellä on poikkeuksellisia lintuja ja perhosia, joita ei muualla ole”, Louhimies kertoo ja tunnustaa samalla, ettei erityisemmin nauti räjäyttelystä.

“Se tuntuu hirveältä, mutta olemme kuitenkin ampuma-alueella, eli metsä saattaa tuhoutua seuraavana vuonna joka tapauksessa. Ei tätä missään teollisuusmetsän puupellossa olisi mahdollista kuvata.”

Vekaranjärven metsät ovat Louhimiehelle tuttuja jo vuosien takaa varusmiespalveluksen aliupseerikurssilta. Sieltä Louhimies jatkoi Haminaan reserviupseerikouluun, jossa tutustui elokuvan toiseen käsikirjoittajaan, silloiseen upseerioppilas Jari Rantalaan.

“Me ollaan tavallaan rikollisina palattu takaisin rikospaikalle. Yhteys on siis niinkin kaukaa.”

Reserviupseerikussin jälkeen Rantala siirtyi Ruotuväen toimittajaksi ja Louhimies palasi alkuperäiseen perusyksikköönsä Parolan Panssariprikaatiin.

Näyttelijöiden valitsemisessa Louhimiehellä on yksinkertainen logiikka: hän haluaa parhaimmat.

“Otan tietysti rooleihin sopivimmat näyttelijät, jotka ovat myös hyviä tiimipelaajia. Nyt, kun on poikkeuksellisen iso joukko näyttelijöitä, jokainen saa paljon vähemmän huomiota osakseen, ja täytyy osata olla myös itsenäinen,” Louhimies kertoo.

Jotta parhaaseen lopputulokseen päästään, näyttelijöille on annettu täydellinen keskittymisrauha kuvausten ajaksi, ja esimerkiksi haastatteluja he eivät ole antaneet. Saamiinsa näyttelijöihin Louhimies onkin tyytyväinen.

“Minulla on ollut mahdollisuus saada mukaan kaikki ne näyttelijät, jotka olen halunnut.”

Aku Louhimies nauttii luonnosta ja kertoo siksi nauttivansa Tuntemattoman sotilaan kuvauksista erityisen paljon.

Vuonna 2017 ensi-iltaan tuleva Tuntematon sotilas on Louhimiehen yhdeksäs kokoillan elokuva, ja paineet klassikon kolmannelle elokuvaversiolle ovat valtavat.

“Jos menet tekemään teatteriin Hamletin, niin kaikki odottavat sitä kohtaa, jossa se kysyy, ollako vai eikö olla”, Louhimies myöntää.

Hän ei kuitenkaan ota turhaan stressiä, vaan uskoo elokuvan myös hyötyvän kuuluisuudestaan.

“Ainakin olemme saaneet paljon avustajia talkootöihin avustamaan. Siitä, että he ovat tienneet minkälaiseen juttuun ovat tulossa, on varmasti ollut apua.”

“Jos menet tekemään teatteriin Hamletin, niin kaikki odottavat sitä kohtaa, jossa se kysyy, ollako vai eikö olla”

Useista tulkinnoista ja versioista huolimatta Louhimiestä ei pelota, että Tuntematon sotilas alkaisi kulua tai että versioista tulisi liian samankaltaisia.

“Väinö Linnan kirja on moniulotteinen ja kerronnaltaan aika moderni, monijuoninen. Siinä on paljon henkilöitä ja se on todella tunnettu. Uskon, että se kestää hyvin yhden tulkinnan lisää.”

Hän uskookin, että kun samoista klassikoista tehdään uusia versioita, ne tulkitsevat juuri oman aikansa maailmaa.

“Olematta kummoisempi historioitsija – kun ensimmäinen elokuvaversio tehtiin, sodasta oli kulunut vasta 10 vuotta ja oli jälleenrakennuksen aika. Puhuttiin vanhan rajan ylityksestä, saksalaisten osallistumisesta ja kuolemasta. Ne olivat kaikille tuttuja ja jokaista koskettavia.”

Tavoitteena Louhimiehellä ja hänen käsikirjoittajaparillaan Rantalalla on ollut tehdä käsikirjoituksesta historiallisesti aito ja alkuperäistä teosta kunnioittava.

“Halusimme tehdä elokuvasta mahdollisimman realistisen, mikäli sotaa voi millään tavalla kuvata realistisesti.”

Puolustusvoimien tulkinnan mukaan elokuvan käsikirjoitus kunnioittaa veteraanien perintöä ja lisää maanpuolustustahtoa. Louhimies itse näkee tarinan laajemmin kertomuksena ihmisyydestä, pelosta sekä menetyksestä. Hänen tulkintansa mukaan tarina voisikin sijoittua minne tahansa maailmassa.

”Lähtökohtaisesti ajattelen Tuntemattoman sotilaan olevan tarinaltaan universaali. Se ei kuvaa pelkästään jatkosotaa, vaan mitä tahansa kriisiä tulevaisuudessa tai menneisyydessä. Se kertoo ihmisistä”, Louhimies selittää ja uskoo, ettei tulkinta jää viimeiseksi.

“En usko, että kolmas kerta toden sanoo tai että tämä olisi mitenkään ainoa tulkinta. 30 vuoden kuluttua joku ottaa taas asiakseen tehdä uuden version.”

Aku Louhimies uskoo, että 30 vuoden kuluttua joku tulkitsee taas Tuntemattomasta sotilaasta uuden elokuvaversion.

Laatokan pohjoispuoleisen Karjalan tapahtumat eivät välttämättä ole yhtä läheisiä kaikille, ja Louhimies uskoo elokuvan merkityksen riippuvan paljon myös katsojasta.

“Veteraanit katsovat varmasti eri tavalla. Elokuva on kuitenkin osa heidän elämäänsä ja nuoruuttaan.”

Kuuluisuudesta huolimatta nykymaailmassa ei Louhimiehen mukaan voi olettaa, että Tuntematon sotilas olisi kaikille tuttu.

“Kulttuurinen yhtenäisyys on sekä hyvässä että pahassa monimuotoisempaa kuin aikaisemmin. Ei ole ollenkaan itsestäänselvää, että kaikki olisivat tällaista kirjaa lukeneet tai elokuvaa nähneet.”

Louhimies osallistui talvella valtakunnalliselle maanpuolustuskurssille, jossa eräs upseerikokelas oli kertomassa Puolustusvoimien nykyisestä johtajakoulutuksesta. Yksi kurssilaisista kysyi varusmiesjohtajalta onko tämä enemmän Lammiota vai Koskelaa, mutta kokelas ei osannut vastata.

“Hänelle nämä olivat täysin tuntemattomia henkilöitä, ja hän pohti, olisivatko nämä upseerit ehkä patteriston puolelta.”

Toisaalta Louhimies ei itsekään osaa vielä verrata omaa ohjaamistyyliään Tuntemattoman sotilaan johtajahahmoihin.

“Itse on vaikea arvioida, minkä tyyppinen johtaja on, mutta näen, että jokainen elokuva on kouluttanut ja vienyt mua eteenpäin. Vertaisarviointia en ole vielä tehnyt, mutta yritän tehdä sen ja antaa kuvausryhmän arvioida johtajaansa anonyymisti. Ehkä siinä on myös mahdollisuus itsetutkiskeluun, kasvamiseen ja kouluttautumiseen.”

Louhimiehen mukaan hänen tehtävänsä ohjaajana on auttaa ihmisiä oikeaan suuntaan ja puhaltamaan yhteiseen hiileen.

“Elokuva on asiantuntijaorganisaatio, jossa kaikki tekijät ovat oman alansa ykkösnimiä ja hirveän motivoituneita. Ohjaajana pitää ymmärtää, mitä he tekevät, mutta kukaan ei oletakaan, että minä osaisin äänittää, lavastaa, näytellä tai säveltää.”

Varsinkin abstraktien asioiden asioiden ohjaaminen on hankalaa, mutta Louhimies koittaa välttää niin sanottua lopputulosohjaamista.

“En pyri sanomaan, että tässä kohtauksessa pitäisi olla vihaisempi, koska sillon tekemisestä tulee suorittamista, joka pyrkii kohti määrättyä lopputulosta. Jos taiteellisessa työssä ei määrääkään lopputulosta vaan suunnan, saattaa löytää jotain enemmän.”

“Elokuva on sellainen kollektiivinen taidemuoto, jossa kaikkien kädenjälki näkyy. Vaikka ohjaaja usein onkin keulakuva, ei hän missään tapauksessa yksin elokuvaa tee.”

“Kukaan ei oletakaan, että minä osaisin äänittää, lavastaa, näytellä tai säveltää.”