Teksti Saana Sjöblom-Hasselblatt
14.03.2018 on päivämäärä, jonka muistan edelleen yhtä helposti kuin syntymäpäiväni. Tuota päivää olin odottanut yhdeksän kuukautta kestäneen palvelukseni ajan kuin kuuta nousevaa, vaikka nautin aidosti jokaisesta päivästä maastokuviossa. Tai no en voi valehdella rakastaneeni kaatosateessa suunnistamista peruskoulutuskaudella tai lippaan vaihtoa talvipakkasilla sormet jäässä, mutta muina päivinä viihdyin kasarmilla kuin kotonani. Jostain syystä varusmiesten keskuudessa vallitseva aamujen laskeminen iskoutui kuitenkin minunkin takaraivooni. Niin päivitin siis minäkin aamulaskuria tiuhaan tahtiin tuota maaliskuisen keskiviikon tarkoittamaa kotiinlähtöä odottaessani.
Minun kotiutumispäivä oli melko erilainen mitä se tulee olemaan teille 27 päivän päästä kotiutuville varusmiehille. Toki tekin saatte laulaa kovaan ääneen Suurlähettiläiden kappaletta Kun tänään lähden, mutta vaikeiden aikojen takia ette voi sännätä samalla tavalla huoletta ulkomaille tai välttämättä edes yökerhoon. Itse olin safarilla Etelä-Afrikassa vain muutama päivä varuskunnan porteista lähdettyäni. Tuolloin ei tullut mieleenkään, miten erilainen vain pari vuotta myöhemmin palveluksen suorittaneiden kotiutumispäivä voisikaan olla.
17.12.2020 tulee joka tapauksessa olemaan päivä, jonka tulette muistamaan aina. Palautatte tuolloin viimeiset Puolustusvoimilta saamanne varusteet, syötte viimeistä kertaa valtion piikkiin ja saatte ihmetellä inttikavereidenne siviilityyliä omat vaatteet vaihdettuanne. Kotiutumispäivänä ei ole väliä paljonko toisten naamat tuvassa ovat ärsyttäneet aiemmin, sillä aika kultaa muistot jo tässä vaiheessa. Monia voi tässä maailmantilanteessa jopa ahdistaa, että mitähän seuraavaksi?
Älkää pelästykö, jos suunnitelmat tulevaisuuden suhteen ovat vielä täysin auki – niin ne ovat luultavasti monille muillekin. Voitte taputtaa itseänne olalle yhden hienon etapin suoritettuanne, ja alkaa hioa uusia kuvioita kasaan vasta hetken kotioloista nautittuanne. Keittäkää siis ensin kahvit, katsokaa lempiohjelmaanne kotisohvalla ja olkaa yhteydessä läheisiinne. Koulu- tai työpaikkaa voi hakea sitten, kun akut on ladattu täyteen. Kummankaan saaminen ei ole mahdottomuus koronavirusepidemiankaan aikana, vaikka siltä voi ensin vaikuttaa. Mikäli arkeen palaaminen ei kuitenkaan luonnistu itsestään, kannattaa pyytää matalalla kynnyksellä apua esimerkiksi Ohjaamoista.
Varusmies- ja siviilipalvelus ovat kummatkin kasvattava kokemus. Asevelvollisuuden suorittaminen on harppaus itsenäisyyteen ja jopa aikuisuuteen. Vaikka jokaisena päivänä omassa palveluksessa ei olisikaan jaksanut hymyillä, on jokainen päivä opettanut jotain. Jos ei muuta, niin kuuden kuukauden, yhdeksän kuukauden tai vuoden jälkeen osaa ainakin pitäytyä annetuissa aikatauluissa ja hoitaa itselle määrätyt tehtävät huolella.
Siispä tervetuloa pian reserviin huoletta – arki palaa kyllä ennalleen tavalla tai toisella, vaikka maailmantilanteessa kestäisi kauemmin. Syyskuun kotiutumiserässä tuli täyteen kymmenentuhatta naista reservissä, mikä jää varmasti historiaan. Astelkaa te reserviin ylpeinä vaikka siitä, että joukossanne on täysin poikkeusjärjestelyissä palveluksen suorittaneita nuoria. Teitä ei hidasta mikään.
Kirjoittaja on Varusmies-lehden päätoimittaja
