Teksti ja kuvat: Ilmari Parviala
Laajalta yleisöltä piilossa Vantaan Ruskeasannassa sijaitsee legendaarinen huoltoasema, johon sadat autot kokoontuvat viikonloppuisin. Kuka huoltoasemalle tulee viettämään aikaa ja miksi? Varusmies-lehti kävi paikan päällä selvittämässä.
Tuusulan moottoritien varressa Vantaan Ruskeasannassa sijaitsee autoharrastajien kesken kulttimaineeseen noussut Shell-huoltoasema. “Rusan Shellillä” voi illan aikana käydä helposti kolminumeroinen määrä autoja ja moottoripyöriä, joista huokuu niihin käytetty aika ja vaiva.
Huoltoaseman asiakkaita tuntuu yhdistävän varsin lämminhenkinen yhteisöllisyyden tunne, vaikka kuppikuntiakin löytyy. Osa paikalle saapuneista on jättänyt autonsa parkkiin ja leiriytynyt huoltoaseman uloskäynnin luokse. Kertakäyttögrillissä valmistuu välipalaa nälkäisimmille ja sisällä kahviossa on pitkä jono. Viereisellä kevyen liikenteen väylällä on parisenkymmentä nuorta katselemassa sisään ja ulos liikkuvia autoja.
Uloskäynnin tuntumaan asettuneella ryhmällä homma tuntuu olevan hallussa. Mukaan otetut retkituolitkin osoittavat arvonsa, jos paikalle ei tulla vain piipahtamaan. “Sound check” -kylttiä näyttämällä useimmat ohiajavat autot heltyvät huudattamaan moottoriaan retkikunnan riemuksi. Autofanaatikkojen naamat syttyvät ilosta joka kerta kun kone yltyy esittelemään ääniään.
Enimmäkseen äänimaailma täyttyy moottoreiden huudattamisesta, eikä musiikkia tunnu soittavan juuri kukaan. Välillä joku vastaa parkkipaikan toiselta puolelta toiselle huudattamalla konettaan. Silloin tällöin joku lähtee niin vauhdikkaasti pihasta, että kumi palaa. Suurikokoinen “Ethän häiritse naapureitamme” -kyltti tuntuu toisinaan jäävän omaan arvoonsa, mutta toisaalta Helsinki-Vantaan lentoasema moottoritien toisella puolella aiheuttanee meteliä siinä missä autoilijatkin.
Kaistuna itsensä esitellyt kuljettaja kertoo, ettei musiikin soittaminen kuulu paikan tapoihin.
“Kyllä välillä tänne tulee keravalaisia, jotka huudattaa jotain paskapoppia, mutta enimmäkseen porukka paukuttaa moottoreitaan”, Kaistu toteaa.
Kaistun mukaan huoltamon pihaan kokoontuminen on ennen muuta sosiaalinen tilanne. Huolella viritetyt ja laitetut autot on kiva tuoda esiteltäväksi ja vinkkien jakaminen harrastajien kesken vaikuttaa olevan monille pääsyy tulla viettämään aikaa parkkipaikalle.
“Täällä käynti on lähinnä kavereiden näkemistä, autojen katsomista ja inspiraation etsimistä. Ja vitutuksen jakamista. Omaan autoonkin olen ottanut inspiraatiota muilta esimerkiksi pienten teippausten suhteen”, Kaistu kuvailee.
Kuskit koolla
BMW:llä paikalle saapunut Juho Holopainen on Rusan kanta-asiakas. Meininki tullaan tarkistamaan muutaman kerran kuukaudessa. Samalla tullaan viettämään aikaa kavereiden kanssa ja autoja katselemaan. Holopaisen mukaan vastaavaa paikkaa autoilijoiden kohtaamiselle ei oikeastaan ole, jos järjestettyjä automiittejä tai cruinsingeja ei lasketa.
Ajamisesta Holopainen kertoo pitäneensä jo pidemmän aikaa ja nyt siitä on tulossa nuorelle miehelle myös ammatti. Varusmiespalveluksen aikainen C-kortti päivittyy alan opintojen kautta CE-luokkaan, mikä mahdollistaa rekan kuljettamisen.
Bemarit, varsinkin laitetut bemarit vaikuttavat olevan suosittu valinta huoltamon asiakkaiden keskuudessa. Osalla näyttää olevan uudempia malleja 2010-luvulta, mutta enimmäkseen Baijerin moottoriverstaan ihmeet on tuotu 90- ja 2000-luvulta.
Tervettä autokulttuuria?
Vaikka äkkiseltään harrastukseen perehtymättömälle nuorten kuskien toiminta voi näyttää silkalta lähialueen terrorisoinnilta, on kuitenkin vaikea keksiä toiminnasta muita haittoja kuin meteli ja satunnainen kaahailu. Enimmäkseen väki on iloista ja ulospäinsuuntautunutta, eikä paikalla pyörähtävään poliisiautoonkaan vaikuta kohdistuvan kielteisiä tuntemuksia.
Musiikin soimattomuuden ohella toinenkin asia puuttuu: nimittäin alkoholi. Yhdelläkään kuljettajalla ei näy alkoholijuomia, mutta sama koskee pitkälti myös matkustajia. Suhtautuminen alkoholin ja autoilun yhdistämiseen on huoltoaseman asiakkaiden keskuudessa ehdottoman kielteinen.
“Pääsiäisen aikaan kun yksi kaveri oli yrittänyt lähteä parin kaljan jälkeen ajelemaan, niin välittömästi oli paikalle soitettu poliisit. Kuski oltiin saatu kiinni muutaman sadan metrin päässä pihasta”, asiakkaat kuvailevat.
Polttoaineen tuhlaamisestakaan on autoharrastajia vaikea moittia. Vaikka välillä koneet huutavat kuin viimeistä päivää ja pihasta poistuminen ei aina tapahdu taloudellisimmalla mahdollisella tavalla, ovat autot kuitenkin enimmäkseen ruudussa pysäköitynä. Joku kuvailee Rusalle kokoontumista terveeksi autokulttuuriksi.
Työkalut pysyvät kädessä
Nissan 200SX:llä Shellin pihaan kurvaava Ville Niva ei pahemmin viihdy Rusalla tai muissa autotapahtumissa, mutta pienellä kaveriporukalla ajeleminen on hänen mielestään hauskaa. Nivan lähipiirissä 200SX on tuttu auto sillä kolmelta muultakin kaverilta löytyy samanlainen, ennen yleinen, mutta nykyään harvinaisempi auto.
Talvella hankittu auto koetteli omistajaansa heti alkuun kun moottorin kansipahvi sanoi itsensä irti. Kaveriporukan yhteisen harrastetallin tiloissa ja netistä saaduilla vinkeillä Niva onnistui pahvin kuitenkin vaihtamaan, eikä Rusalla moottorin käyntiäänestä voisi päätellä vikaa koskaan olleenkaan.
Autokulttuuri tuntuu painottuvan erityisesti kesäaikaan ja moni paikalle päässyt kuski onkin mielissään, että autot on saatu kuntoon ennen kauden alkua.
“Kyllä se auto nyt käy, mutta eihän nämä ikinä ole valmiita”, Niva muistuttaa leikkisästi.
Seuraavaksi auton kori maalataan ja keskitytään ulkoisiin tekijöihin. Lisäksi tiedossa on uusi ahdin ja pakosarja, eli ihan pienestä näpertelystä ei ole kysymys.
“Aika matalatehoinen siitä nyt tulee, kun tehot ovat siellä kolmensadan hevosvoiman tuntumassa, mutta tarkoitus on tehdä autosta luotettava”, Niva esittelee.
Nivalla oli käynyt hyvä tuuri parkkipaikan suhteen, sillä hän sai pysäköityä Nissaninsa parkkiruutuun. Suurimmalle osalle paikalle pyrkivistä ei tätä yleellisyyttä suoda, vaan moni joutuu tyytymään vanhan Tuusulantien pientareelle pysäköimiseen. Hyvänä iltana kävijöitä on niin paljon, että vanhan Tuusulantien molemmilla pientareilla on autoja parkissa satojen metrien mittainen jono. Silloin autonsa saavat ruutuun vain ne, jotka tulivat paikalle hyvissä ajoin.
Haluttua lääniä
Huoltoaseman pihaan yrittäviä on illan vilkkaimpina hetkinä niin paljon, että osa joutuu odottamaan 150 metrin päässä olevassa risteyksessä liikennevalojen vaihtumista monta kertaa koska jono liikennevalojen toisella puolella ei liiku.
Kahvion puolella on enää turha haaveillakaan istumapaikasta kellon lähestyessä kymmentä. Pöydissä istutaan isoilla porukoilla, osalla on moottoripyöräkypärät mukana. Eräässä pöydässä pelataan rennosti korttia. Hotdog-sämpylät ovat lopussa, eikä kaikille tahdo riittää kahden makkaran hodareita.
Ulkona väkeä on liikkeellä paljon. Vaikka kevät alkaa olla jo pitkällä, on suurin osa varautunut viilenevään iltaan pukemalla lämpimästi päälle. Muutamassa pihalle pysäköidyssä rekassa on vedetty jo verhoja kiinni ja kuljettajat luultavasti yrittävät pitää epätoivoisesti vuorokausilepoajoistaan kiinni. Nukkuminen lienee kuitenkin vaikeaa, sillä ihmisten ja metelin määrä Huoltoasemalla lienee suurin iltakymmenen ja yhdentoista välillä.
Kellon lähestyessä puolta yötä alkaa tunnelma pikku hiljaa rauhoittua. Puolen yön jälkeen alkaa satunnaisia parkkiruutujakin pilkottaa automeren lomasta. Kylmän ja pimeän alta väki hyppää autoihinsa ja alkaa tehdä lähtöä. Toki parkkipaikka on millä tahansa standardilla katsottuna vieläkin täysi, mutta tunnelman rauhoittumisen alkaa jo aistia.
Jatkoille ja kotiin päin siirtyvät kuljettajat muistavat kuitenkin uloskäynnillä lähes uskonnollisesti ulosmitata autonsa viimeisenkin hevosvoiman. Tien päässä hohtavat liikennevalot muistuttavat kuitenkin siitä, että edes Vantaa ei ole niin villi länsi, että miten tahansa voisi ajella, vaan punaisen liikennevalon mahtikäskyä noudatetaan nöyrästi.
Silmät alkavat turtua ja selkääkin kolottaa, eikä ihme, sillä onhan huoltoasemalla tullut vietettyä jo monta tuntia. Tällaiset paikat ovat harvassa, joissa isolla porukalla kokoonnutaan tuttujen ja tuntemattomien kesken yhteisen harrastuksen äärelle viettämään aikaa ja jakamaan ajatuksia. Silminnähtävä ilo ihmisten kasvoilla saanee paatuneenkin autokulttuurin arvostelijan toteamaan, että ehkä se ei niin haitallista olekaan.
