Henkilö: Aleksanteri Hakaniemi ponnisti soittokunnasta listojen kärkeen

Laulaja, lauluntekijä ja muusikko Aleksanteri Hakaniemi on edennyt urallaan kovaa vauhtia. Intohimo musiikkia kohtaan on kulkenut artistin matkassa visusti aina Puolustusvoimien kasarmeilta Suomen suurimmille esiintymislavoille asti.

Teksti Saana Sjöblom

Pääkuva Kerttu Malinen

Aleksanteri Hakaniemi tunnetaan nykyään hittibiiseistä ja esiintymisistä suurilla lavoilla bändinsä kanssa, mutta vielä muutamia vuosia sitten hänet saattoi bongata Kouvolan kaduilta kaksin kitaransa kanssa. Miehen nousu trubaduurista ammattimuusikoksi on todellakin tapahtunut vauhdilla. Vaikka jotkin asiat ovat muuttuneet vuonna 2016 Sony Musicin kanssa solmitun levytyssopimuksen myötä, Hakaniemen palava halu tehdä musiikkia on säilynyt entisellään alkumetreiltä asti.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

– Nykyään tiedän yleisön koon suurin piirtein ennen keikkaa myytyjen ennakkolippujen ansiosta, mutta katusoittajana kuuntelijoista ei ollut koskaan varmuutta. En ollut kuitenkaan laulanut ennen yleisön edessä, joten julkisilla paikoilla soittaminen tarjosi todella arvokasta kokemusta aloittelevalle muusikolle, Hakaniemi muistelee.

Inspiraatiota musiikkiuralle Hakaniemi on saanut muun muassa isältään, joka on ollut mukana useammissa bändeissä. Hakaniemen haaveeksi tulikin jo nuorena perustaa bändi, mutta hän päätti panostaa musiikkiin tosissaan vasta vanhempana, kun ei ollut keksinyt muutakaan itselleen sopivaa ammattia. Katusoittamisen hän kertoo olleen itsensä haastamista, sillä alalla pitää olla rohkea ja ahkera saadakseen töitä. Hakaniemen on vaikea kuvitella, että vasta viisi vuotta sitten hän elätti itsensä pullojen palauttamisen ja makaronin syömisen turvin.

Katusoittajana kuuntelijoista ei ollut koskaan varmuutta.

Kuva: Terri Niemi

Varusmiespalvelus muusikon uran tukena

Hakaniemen kiertävä bändi koostuu yhtä jäsentä lukuun ottamatta varusmiespalveluksessa solmituista ystävyyssuhteista. Hän suoritti yhdeksän kuukautta kestäneen palveluksen varusmiessoittokunnassa vuonna 2014. Tiukan seulan läpi soittokuntaan pääseminen yllätti verrattain kokemattoman Hakaniemen täysin.

– En osannut odottaa palvelukselta paljoakaan, mutta tiesin haluavani ensisijaisesti varusmiessoittokuntaan ja olin todella iloinen päästyäni sinne. Jännitin siirtymistä kuitenkin valtavasti, sillä minulla ei ollut musiikkiluokkaa huomioimatta minkäänlaista koulutusta alalle. Pelkäsin kontrastin muihin varusmiessoittajiin olevan todella suuri, Hakaniemi tunnustaa.

En halua jämähtää tyytyväisyyteen vaan mennä koko ajan eteenpäin.

Varusmiespalvelus sujui Hakaniemen mukaan kuitenkin todella hyvin. Hän nautti musiikkimaailmaan tutustumisesta uudenlaisessa ympäristössä, ja sai paljon ammatillista osaamista showbandissä. Hänen instrumenttinaan toimi laulu kolmen muun bändiin kuuluneen varusmiehen tavoin. Hakaniemi muistelee, että palveluksen aikana oli aina hyvä olla, sillä suuristakin konserteista huolimatta tekeminen hyvässä ryhmässä oli turvallista ja helppoa.

– Intissä tuli tehtyä hienoja juttuja kuten 7 000 hengen yleisölle esiintyminen Jurassic Rockissa. Päivät olivat välillä kyllä todella pitkiä, kun pelkästään kuviomarssia saatettiin harjoitella säästä viis pitkäjänteisesti monta tuntia päivässä.

Aleksanteri Hakaniemi pääsi soittokunnassa osallistumaan kansainväliseen sotilasmusiikkifestivaaliin Sveitsissä. Kuva: Aleksanteri Hakaniemen kotialbumi.

Vaikka Hakaniemi on soittanut kitaraa 8-vuotiaasta asti ja omaksunut paljon myös musikaaliselta isältään, hän kokee saaneensa palveluksessa enemmän oppia musiikkimaailmasta kuin mitä hänellä oli yhteensä ennen armeijan harmaita. Kokemusta mielellään muistelevana hän uskoo ja toivoo myös palveluskavereilla menevän hyvin, sillä monet ovat päässeet hänen tietääkseen alalle töihin.

– Yritän olla tasaisesti tekemisissä inttikavereiden kanssa, sillä niitä ystävyyssuhteita on arvokasta ylläpitää armeijassa vahvaksi muodostuneen yhteyden takia. Olen myös hyötynyt tuttavuuksista alalla siten, että päädyin tekemään intissä tutustuttuamme Justimusfilmsin kanssa keikkaa DJ:nä yhtenä ensimmäisistä töistäni uralla, Hakaniemi kertoo kiitollisena.

”Elämä antaa niin paljon laulettavaa”

Ensimmäiset kolme vuotta artistiuralla ovat olleet Hakaniemelle antoisia – matkalle on mahtunut muun muassa esiintyminen Ruisrockin päälavalla, platinarajan ylittäminen debyyttialbumilla Nuorena jaksaa sekä viisi Emma-gaalaehdokkuutta. Suurista saavutuksista huolimatta Hakaniemi pitää jalat maassa ja katseen tiukasti tulevaisuudessa.

– Tavoittelen pitkää uraa musiikin parissa. Olen todella tyytyväinen ensimmäisen levyn nousemisesta listaykköseksi, mutta en halua jämähtää tyytyväisyyteen vaan mennä koko ajan eteenpäin. Siksi toinen levy on tarkoitus julkaista vuoden sisällä, Hakaniemi paljastaa.

Kappaleidensa aiheet Hakaniemi ammentaa niin hyvistä kuin huonoista kokemuksistaan. Hän kertoo tekeillä olevan uuden levyn sisältävän ensimmäistä enemmän muutakin arvolatautunutta musiikkia kuin vaan rakkauslauluja. Paras mahdollinen lopputulos saavutetaan hänen mukaansa tekemällä tuotantoa ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia.

– Biisistä tulee ainutlaatuinen silloin, kun ei ole laskelmoinut sen varaan yhtään mitään vaan menee fiilispohjalla. Olen oppinut musabisneksestä sen, että oman suunnan löytämisellä pääsee kaikkein pisimmälle.

Sanoittaminen ja muutenkin työskenteleminen tuottaja Rafael Elivuon kanssa on sujunut artistin mukaan moitteitta. Hakaniemi tykkää aloittaa kappaleiden sanoittamisen otsikosta, mutta joskus teokset elävät prosessin aikana. Tulevalle levylle Hakaniemi yrittää sisällyttää ainakin kappaleen, jossa voisi olla ainekset ”ikivihreäksi hitiksi”.

– En haluaisi musiikkini sopivan vain tietynlaisiin tilanteisiin, sillä toivon biisieni olevan osaltaan ajattomia. Elämä antaa niin paljon laulettavaa, Hakaniemi pohtii.

Kuva: Kerttu Malinen

Tie tähteyteen

Nousu kansan tietoisuuteen ja julkisuuteen on ollut muutos, jonka sisäistäminen on vienyt Hakaniemeltä jonkin aikaa. Hän sai esimakua julkisuudesta jo tosin työskennellessään artisti Evelinan DJ:nä, kun he kiersivät keikoilla ympäri Suomea. Nykyiseen elämäntilanteeseensa pääseminen on tuntunut Hakaniemestä todella isolta hypyltä lähtökohtiin verrattuna, mutta hän on kiitollinen kaiken sujuneen mainiosti.

– En osaa vieläkään kuvitella myyneeni alussa läpi niin hyvin, sillä kilpailu uusien tulokkaiden kesken on ollut kovaa. Haaveilin kuitenkin näin tapahtuvan, joten olen sanoinkuvaamattoman iloinen, että ihmiset ovat ottaneet minut ja musiikkini vastaan niin avoimesti alusta asti.

Hakaniemi on yrittänyt löytää suosion kasvaessa kultaista keskitietä sille, kuinka paljon kannattaa rajoittaa yksityiselämää pois julkisuudesta ja esimerkiksi sosiaalisesta mediasta. Hän on edelleen pyörällä päästään siitä, että ihmiset käyvät keikoilla ja laulavat mukana. Ruisrockin Niittylavalla esiintyessään viime kesänä Hakaniemi koki olonsa kuin bändikisan voittajaksi, mutta hän yrittää menestyksestä huolimatta säilyttää lähtökohdat mielessä mahdollisimman vahvasti.

– Tavoittelen kaikkein eniten sitä, ettei palo tätä uraa kohtaan rutinoituisi ja tekeminen kävisi liian työlääksi, jotta rakkauteni musiikkiin säilyisi vahvana pitkään, Hakaniemi päättää.

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta