Kutsunnat edessä? Kokosimme asevelvollisille vinkit kutsuntoihin valmistautumiseen

Puolustusvoimien aluetoimistot järjestävät asevelvollisuuslain mukaiset kutsunnat tänä vuonna 16.8.–15.12.2021. Syksyn aikana pidetään yhteensä 490 kutsuntatilaisuutta 240 paikkakunnalla. Menet sitten inttiin tai sivariin, tämän jutun luettuasi olet valmis kutsuntoihin.

Niin mitkä kutsunnat?

Kutsuntatilaisuuden tarkoituksena on määrittää asevelvollisten palveluskelpoisuus ja sen perusteella päättää palveluksesta. Lisäksi kutsunnoissa annetaan tietoa maanpuolustusvelvollisuudesta ja tehdään kansanterveystyötä käytännössä valistamalla asevelvollisia terveistä elämäntavoista.

Kutsuntatilaisuudessa Puolustusvoimien kutsuntalautakunta kohtaa jokaisen asevelvollisen henkilökohtaisesti. Kyseessä on sinänsä ainutkertainen vuosittainen tapahtuma, sillä kutsunnoissa tavoitetaan koko miespuolinen ikäluokka.

Vapaaehtoiseen palvelukseen hakevien naisten ei tarvitse käydä kutsunnoissa, eikä heitä sinne kutsuta. Ohjeet vapaaehtoiseen palvelukseen hakemiseen löydät esimerkiksi osoitteesta intti.fi.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Mitä mukaan?

Saat kutsuntakuulutuksen postissa hyvissä ajoin ennen kutsuntapäivää kutsuntavuoden alkupuolella. Kirjeessä kerrotaan minne ja milloin sinun odotetaan saapuvan. Jos et saanut kutsuntakirjettä postissa, löydät kutsuntakuulutuksen myös osoitteesta intti.fi/kutsunnat.

Mikäli tiedät jo tätä lukiessasi, että et pääse paikalle kutsuntapäivänäsi, ota välittömästi yhteyttä aluetoimistoosi (osoitteessa puolustusvoimat.fi/aluetoimistot) ja sovi uusi ajankohta.

Kutsuntoihin on hyvä saapua ajoissa. Kannattaa myös varautua siihen, että tilaisuus kestää pitkään. Kutsunnoissa harvemmin menee koko päivää, mutta odottelua voi silti olla luvassa.

Ota mukaan ajokortti, passi tai muu poliisin myöntämä henkilöllisyystodistus. Mikäli terveydentilassasi on tapahtunut palveluskelpoisuuteen vaikuttavia muutoksia terveystarkastuksen jälkeen, ota mukaan myös lääkärintodistus.

Kun osaat toivoa tiettyä palvelustehtävää tai -paikkaa jo kutsunnoissa, pääset varmemmin itsellesi mieluisiin tehtäviin. / Puolustusvoimat

Pohdi, mikä palveluksessa kiinnostaa

Paras tapa valmistautua kutsuntoihin on pohdiskella, mihin palvelustehtävään haluaisit. Tavoitteiden asettaminen asepalveluksen ajalle helpottaa mieluisan palvelustehtävän valitsemista. Kun osaat toivoa tiettyä palvelustehtävää tai -paikkaa jo kutsunnoissa, pääset varmemmin itsellesi mieluisiin tehtäviin.

Vaikka olisit ilmoittanut esitietolomakkeessa jo toiveita palvelustehtävän tai -paikan suhteen, sinulla on oikeus muuttaa mieltäsi kutsunnoissa. Kutsuntalautakunta pyrkii huomioimaan toiveesi. Kutsunnoissa esitellään varusmiespalvelusta yleisesti sekä joitakin palvelustehtäviä lyhyesti. Tällä pyritään helpottamaan valinnan tekemistä.

Jos mielit erikoistehtäviin, kuten erikoisrajajääkäriksi tai varusmiessoittajaksi, kannattaa siitäkin kertoa kutsuntalautakunnalle. Erikoishaku pitää tehdä ennen palvelusta. Huomaathan, että erikoistehtäviin ei määrätä kutsunnoissa.

Vaihtoehtoisesti voit myös hakea kutsunnoissa siviilipalvelukseen. Siviilipalvelusaika on 347 vuorokautta, ja hakemus tehdään Omasivarissa sähköisesti. Siviilipalvelukseen voi hakea aikaisintaan kutsunnoissa jättämällä hakemuksen kutsuntalautakunnalle. Voit hakea siviilipalvelukseen myös kutsuntojen jälkeen ennen varusmiespalvelusta tai varusmiespalveluksen aikana. Lisätietoja sivariin hakemisesta saat kutsunnoissa sekä osoitteesta siviilipalveluskeskus.fi.


Kutsunnat lyhyesti

  • Kutsunnat järjestetään tänä vuonna 16.8.–15.12.2021
  • Katso kutsuntakuulutuksesta, missä ja milloin osallistut kutsuntoihin
  • Saavu kutsuntoihin ajoissa
  • Ota mukaan ajokortti, passi tai muu kuvallinen henkilöllisyystodistus
  • Mieti valmiiksi mieluisa palvelustehtävä ja -paikka
  • Lisätietoja osoitteista intti.fi ja siviilipalveluskeskus.fi

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta