15-vuotiaasta käsitöitä tehnyt asepuu- ja tukkiseppä Jukka Lääti kuuluu alansa huippuihin – “Yritän vähentää mahdollisimman paljon ampujan tuntemaa rekyyliä”

Asepuu- ja tukkiseppä Jukka Läätillä on taito muuttaa pala puuta yhdeksi aseen keskeisimmistä ja näyttävimmistä osista. Läätin mukaan asesopivuuden löytäminen on kaikkein tärkein ja samalla vaikein asia.

Rauman Lapissa sijaitsee verstas, jossa puu saa uuden elämän. Kyseessä on asepuu- ja tukkiseppä Jukka Läätin perustaman yrityksen, Satakunnan Aseen, tukikohta. Lääti aloitti käsityöhommat 15-vuotiaana kultaseppäkoulussa. Valmistuttuaan hän työskenteli kuusi vuotta kultaseppänä, kunnes elämässä tapahtui suunnanmuutos.

– Sitten tuli jokin henkinen kriisi, eikä homma tuntunut enää hyvältä. Vaihdoin alaa asesepäksi ja valmistuin vuonna 2015. Perustin yrityksen ja aloin tehdä ase- ja tukkisepän töitä, Lääti kertoo Satakunnan Aseen synnystä.

Aluksi kaikki vaikutti sujuvan suunnitelmien mukaan, mutta sitten lähes naapuriin perustettiin uusi asesepän paja. Sen myötä rautahommat katosivat miltei yhdessä yössä.

– Tein periaatepäätöksen siirtyä pelkästään tukkisepän töihin.

Karhennuksilla kauneutta ja käytännöllisyyttä

Läätin verstaassa huomio kiinnittyy ensimmäisenä suurista ikkunoista tulvivaan luonnonvaloon. Aurinko ja lamput luovat lämpimän sävyn tilaan, jossa riittää katseltavaa: talttoja, viiloja, suojalaseja, puupaloja ja öljypurkkeja. Mitä kaikkea täällä siis tehdään?

– Puisia aseiden tukkeja, pistoolikahvoja, muokkauksia, korjauksia, petauksia – kaikkea, mitä puusta voi aseisiin tehdä, Lääti luettelee.

Pääasiassa hän valmistaa taittuvien aseiden etu- ja takatukkeja, mutta hänen käsissään syntyvät myös tarkkuus- ja metsästyskiväärien tukit. Materiaalina hän käyttää suomalaista visakoivua ja eurooppalaista pähkinäpuuta.

Visakoivuiset aseen tukit Lääti käsittelee perinteisellä suomalaisella kiväärintukkiöljyllä, pähkinäpuuhun hän tekee englantilaisen öljyviimeistelyn.

– Kun lähden tekemään mittatilaustukkia, asiakas tulee ensin tänne aseen kanssa. Keskustelemme, mihin käyttöön ase tulee, millaisen tukin asiakas haluaa ja millainen viimeistely siihen tehdään. Sen jälkeen otan alustavat mitat, joiden pohjalta lähden valmistamaan uutta tukkia, Lääti kertoo.

Hän tekee tukkiin sovitteet ja alustavan raakamuodon. Kun työ on tässä vaiheessa valmis, asiakas kutsutaan takaisin verstaalle.

– Sovitamme aseen loppuun.

Sovituksessa tarkistetaan, miten ase istuu, ja tarvittaessa käydään radalla ampumassa. Sen jälkeen Lääti viimeistelee tukin asiakkaan toiveiden mukaiseksi.

– Tuleeko tukkiin samettinen perusöljypinta vai kiiltävä öljypinta vai viilatut vai lyödyt karhennukset. Lopuksi laitan sen nätiksi.

Yksi aseen “nättiyteen” vaikuttava asia on juuri karhennukset. Läätin mukaan aseen karhennukset on mahdollista rajata lehtikuvioilla, kaksi tai kolme linjaisilla rajauksilla tai klassisella rajauksella.

Karhennuksilla on kuitenkin ensisijaisesti käytännöllinen rooli: parantaa otetta aseesta

– Tämä on rata-aseeseen tehty tukki, joten tässä on menty toiminnallisuus edellä. Karhennuspinta-alaa on paljon, jotta pito saadaan maksimoitua, Lääti esittelee erästä tukkia.

Viilakarhennukset tehdään silloin, kun halutaan kaunis ja perinteinen viimeistely. Ne ovat klassisia, toimivia ja näyttäviä. Lyödyt karhennukset taas ovat suosittuja rata-aseissa niiden hyvän pidon ja nopeamman toteutuksen vuoksi.

Muoto seuraa käyttötarkoitusta

– Yritän vähentää mahdollisimman paljon ampujan tuntemaa rekyyliä. Yksinkertaisesti sanottuna ase potkii naamalle, jos se on muotoiltu väärin. Pidän klassisista muodoista, koska siihen on syynsä, miksi aseen tukki on kehittynyt sellaiseksi mitä se nyt on, Lääti kertoo.

Syyt löytyvät hänen mukaansa vuosisatojen aikana kertyneestä perinteestä.

– Muoto seuraa käyttötarkoitusta, kuten asesepänalan opettajani sen joskus hyvin sanoi. Aseen tukin täytyy toimia siihen hommaan, mihin se on tehty. Muotoiluseikat tulevat vasta sen jälkeen.

Läätin mukaan asesopivuus on kaikkein tärkein ja samalla vaikein asia. Haulikossa oleellisinta on, että silmä linjautuu kiskon kanssa oikein.

– Vanha sanonta kuuluu, että haulikko ampuu perällään. Sillä ei tähdätä samalla tavalla kuin kiväärillä, joten asesopivuus on erityisen tärkeää. Metsästyksessä on olennaista, että riista kaatuu kerrasta, Lääti toteaa.

Kivääreissä asesopivuus korostuu nopeissa tilanteissa, joissa tähtäinten on oltava välittömästi linjassa. Kun linjaa ei tarvitse hakea, säästyy Läätin mukaan sekunnin kymmenesosia.

Haulikkopuolella radalla hyvä asesopivuus näkyy siinä, että kiekko muuttuu pölyksi.

– Kaikki muu tulee asesopivuuden jälkeen. Kun ase istuu oikein, ampuma-asento on rento ja luonnollinen eikä ilman ylimääräistä kurottelua tarvita.

Etu- ja takatukin muodot vaikuttavat ammuttavuuteen ja käsiteltävyyteen. Poskipakan ja perälevyn muotoilu puolestaan vaikuttavat siihen, miten rekyyli käyttäytyy.

Sukupolvia kestävä ase

Lääti ottaa palan pähkinäpuuta ja asettaa sen lähes valmiin takatukin viereen. Hetken on vaikea kuvitella, miten lähtöpisteestä on päädytty lopulliseen muotoon.

Hän selittää, että asiakas sovittaa kättä puuhun, minkä jälkeen työstämistä jatketaan vaihe vaiheelta, kunnes kahva on valmis.

Yhden aseen perän valmistamiseen kuluu noin viikko. Jos siihen tehdään esimerkiksi viilakarhennuksia, aikaa voi kulua enemmän. Yhden karhennuksen tekeminen vie päivästä pariin.

– Kiiltävän öljypinnan tekeminen vie myös aikaa. Jos se tehdään kunnolla, siihen voi mennä yhdestä kahteen kuukautta.

Hän kaivaa puhelimensa esiin ja näyttää Facebookista kuvia huolellisesti öljytyistä aseista. Ne kiiltävät kuin skapparin kalju päälaki.

Kiiltävyyden lisäksi Lääti lupaa tukeilleen pitkää ikää.

– Jos asetta ja tukkia hoidetaan oikein eikä sitä käytetä nuijana tai yritetä metsästää jänistä lyömällä aseen perällä, tukki voi kestää isältä pojalle.

Huoltaminen tarkoittaa oikeiden öljyjen käyttöä.

– Jos aseöljyä lotrataan reilulla kädellä ja ase laitetaan kaappiin pystyyn, öljy valuu puuhun. Päätypuu imee sen kuin pesusieni ja muuttuu höttöiseksi, Lääti varoittaa.

Keitetty pellavaöljy on hänen mukaansa yksinkertainen ja toimiva ratkaisu tukin öljyämiseen. Myös kaupalliset puuviimeistelyöljyt toimivat hyvin.

Suomesta puuttuvat perinteet

Läätin valmistamat tukit vaativat aikaa ja huolellista käsityötä, mutta mikä mahtaa olla tuotosten hinta?

– Onhan se aika suolainen. Olen sieltä kalleimmasta päästä, mutta voin myös sanoa olevani yksi parhaista, Lääti toteaa hetken mietittyään.

Suolaisuus tarkoittaa sitä, että hinnat alkavat noin tuhannesta eurosta. Kun miettii, mistä hinta muodostuu, niin suolan maku hälvenee. Kyseessä on kuitenkin käsin tehty tuote.

Lääti huokaisee.

– Se ei paljon lohduta siinä vaiheessa, kun jostain saa kolmellasadalla jenkkiläisessä tehtaassa tehdyn tukin. Se näyttää kamalalta, mutta siinä on säädettävä poskipakka ja perälevy.

Keskustelu herättää kysymyksen käsityön arvostuksesta. Suomessa ei opeteta suoraan tukkisepän työtä, vaan Lääti on oppinut ammatin kolmen kuukauden työssäoppimisen ja itsenäisen harjoittelun kautta.

– Olisi hienoa, jos olisi monisatavuotinen mestari–oppipoika-perinne. Tässä työssä on paljon sellaista, mikä opitaan vain kokemuksen kautta.

Hänen mukaansa Suomesta puuttuu ajan myötä kertynyt yhteinen tietopohja. Yksittäisiä tukkiseppiä on, mutta jatkajia ei löydy.

– Se opittu tieto kuolee heidän mukanaan. Olen henkisesti varautunut siihen, että tämäkin firma kuolee minun mukanani. Käsityön arvostus nykymaailmassa on aika onnetonta. Kaikki saadaan tehtyä koneilla nopeammin ja helpommin.

Lääti ottaisi mielellään yritykselleen jatkajan, jos sellainen löytyisi. Tällä hetkellä hän etsii työssäoppijaa, joka tekisi alakerrassa asesepän töitä. Puitteet asesepinnälle ovat edelleen olemassa.

– Voisimme markkinoida taloa täyden palvelun ase- ja tukkisepän verstaana. Se ruokkisi toivottavasti molempien liiketoimintaa. Olen tosin aina sanonut, että tähän hommaan tarvitaan enemmän intoa kuin älliä, Lääti naurahtaa.

Kriisejä kriisien perään

Satakunnan Aseen perustamisesta tuli tammikuussa kuluneeksi kymmenen vuotta. Läätin mukaan tuohon aikaan on mahtunut useita kriisejä, kuten korona.

Toisaalta koronalla oli myös positiivinen vaikutus: kun ihmiset eivät päässeet ulkomaille, kotimaisia asetukkien valmistajia suosittiin enemmän.

– Kun koronasta selvittiin, tuli Ukrainan sota, hintojen nousu ja epävarmuus markkinoilla. Ihmiset ovat laittaneet kulutuksen jäihin, eivätkä harrastusvälineet ole listan kärkipäässä.

Yksi lisääntynyt ilmiö on Läätin mukaan robottiperät – alumiinirunkoiset, täysin säädettävät tukit. Hän hakee sellaisen esiin ja näyttää, mistä on kyse.

– Tässä voi säätää pituutta, perälevyn kulmaa ja kallistusta. Tämä pyörii joka suuntaan, ja poskipakkaa voi säätää monella tavalla, Lääti esittelee tukkia.

Nykyään monet haluavat tukkiin kaikki mahdolliset säädöt. Tukkeja teetetään myös ulkomailla, esimerkiksi Italiassa ja Saksassa.

– Näiden kanssa joutuu kilpailemaan paljon. Yritän tuoda esiin sen, että Suomestakin saa näitä. Ne veroeurot, jotka maksetaan Italiaan, voisi maksaa tänne.

Kaiken kaikkiaan vuosikymmen on ollut tiukka.

– En tiedä, onko maailma enää koskaan samanlainen kuin ennen. Matrixissakin sanottiin, että vuosi 1999 oli ihmiskunnan huippu. Saattoi siinä olla totuuden siemen.