Kuulin kuntosalin pukuhuoneessa ohimennen erään nuoren naisen avautuvan ystävälleen siitä, kuinka hän ei jaksaisi viettää tulevaa viikonloppua varusmiespalveluksesta viikonloppuvapaalle pääsevän poikaystävänsä kanssa. Syynä tähän oli kuulemma se, ettei kyseinen inttileski ollut sillä tuulella, että olisi jaksanut kuunnella poikaystävänsä ”typeriä inttijuttuja jostain turhista pyssyleikeistä”, kun vaihtoehtona oli ”nähdä tytsyjä kahvilassa ja jutella oikeasti tärkeistä asioista”.
Kaltaiseni varusmiesten asioista aidosti kiinnostuneen reserviläisen oli äärimmäisen vaikea sivuuttaa tuntemattomien keskustelu ja kävellä pois kuin mitään ei olisi tapahtunut. Todellisuudessa kun otin juuri vastaan suuren kolauksen kaikkien varusmiespalveluksen suorittaneiden tai suorittavien puolesta, sillä tuollaiset puheet heidän kanssa vietetyn ajan ja käytyjen keskustelujen merkityksettömyydestä tuntuivat iskulta vasten kasvoja.
Päätin olla puuttumatta keskusteluun, sillä tajusin nopeasti yhden tärkeän seikan; asianomaiset eivät selvästikään olleet itse suorittaneet varusmiespalvelusta. Miten he siis voisivat mitenkään tietää, ettei varusmiehillä valitettavasti välttämättä ole annettavaksi mitään muuta kerrottavaa elämästään kuin aikaiset aamuherätykset ja karjalanpiirakkakeskiviikot? Kun varuskunnan porttien sisäpuolella vietetään monia vuorokausia tai jopa viikkoja eristyksessä ulkomaailmasta, heikentyy ote sotilasalueen ulkopuolisiin asioihin huomattavasti. Ei siis ole varusmiesten vika, etteivät kaikki tositelevisio-ohjelmien juonenkäänteet tai lähipiirin mehevimmät juorut ole päällimmäisenä mielessä.
Kotona normaalia arkea jatkavien inttileskien on varmasti vaikea ymmärtää puolison muuttunutta elämäntilannetta, mutta vähäksi jäänyttä yhteistä aikaa tulisi yrittää vaalia eikä vältellä. Tuen saaminen läheisiltä on varusmiehille äärettömän suuri voimavara. Vaikka lomailevan varusmiehen puheet sotaharjoituksista eivät kiinnostaisi pätkääkään, on hyvä ottaa välillä myös kuunteleva rooli eikä kiskoa kumppania heti seurapiirijuhliin tai sohvaostoksille. Tasapaino armeijan ja arjen välille rakentuu helpoiten siten, kun saa jakaa kummankin maailman toisesta tietämättömien kanssa. Tuvassa saatetaan rupatella paljonkin kotiolojen kuulumisista, joten myös päinvastoin inttijuttujen jakaminen kotiväen kanssa voi virkistää mieltä.
Myös kotiutumisen jälkeen saattaa kulua aikansa, ennen kuin juuri reserviin siirtynyt henkilö saa taas kiinni arjesta. Puoli vuotta, yhdeksän kuukautta tai vuoden kestänyt tauko ”tosielämästä” voi vaikeuttaa sopeutumista takaisin siviiliin monella tavalla. Jotkut haluavat kenties nukkua univelkoja pois monen kuukauden edestä, kun taas toiset yrittävät epätoivoisesti kerätä kasaan seuraavan kuun vuokrarahoja jäljelle jääneistä päivärahoista. Tärkeintä TJ0 päivän koittaessa on kuitenkin tiedostaa, ettei jää yksin.
Olkaa siis reserviläiset rohkeita hakemaan apua sitä tarvitessanne. Ja te varusmiesten inttilesket, ystävät ja perheenjäsenet – olkaa kärsivällisiä ja kannustavia.
Teksti: Saana Sjöblom
Kirjoittaja on Varusmies-lehden päätoimittaja
