Varusmiesten junamatkoista kirjallinen kysymys

Keskustan kansanedustajat ja puolustusvaliokunnan jäsenet Mikko Savola ja Markku Pakkanen ovat huolissaan varusmiesten matkustusolosuhteista. Edustajat jättivät asiasta kirjallisen kysymyksen perjantaina. 

Teksti Juho Mäki-Lohiluoma Kuvat Eduskunta

Viikoittain tuhannet varusmiehet käyttävät julkisia kulkuneuvoja liikkuessaan kodin ja varuskunnan välillä. Varusmieskortti toimii matkalippuna junassa, mutta paikkaa varusmieskortilla ei voi varata.

Tämä on johtanut ongelmiin. Varsinkin suosituimmilla junavuoroilla ja pidemmillä matkoilla paikkaa joutuu vaihtamaan usein tai istumaan kokonaan käytävällä, vaunun rappusissa tai tavaran säilytystiloissa.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

”Varusmiehet tekevät arvokasta työtä ja suorittavat velvollisuuttaan Suomen hyväksi. Meidän on huolehdittava varusmiesten matkustamisen mielekkyydestä ja turvallisuudesta varsinkin välimatkojen kasvaessa”, kansanedustajat linjaavat tiedotteessa.

Savolan ja Pakkasen mukaan myös muutokset VR:n liikennöinnissä vaikuttavat suuresti vapaiden paikkojen määrään junissa. Esimerkiksi osasta perjantain kaukojunia on vähennetty vaunuja, jolloin istumapaikat ja käytävät täyttyvät entistä nopeammin.

”Onko hallitus alkanut toimiin varmistaakseen varusmiesten kelvolliset matkustusolot ja mahdollistaakseen istumapaikkojen paremman saatavuuden?” kansanedustajat kysyvät.

Kirjallinen kysymys on kansanedustajan käytössä oleva mahdollisuus pyytää lisätietoa hallituksen tai ministerin toiminnasta. Kirjalliseen kysymykseen vastaa asiasta vastaava ministeri, Savolan ja Pakkasen kysymyksen kohdalla puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.).

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta