Varusmies-lehti on tuottanut artikkelin kaupallisessa yhteistyössä yhteistyökumppanin kanssa.

Työttömyyskassa turvaa toimeentulon arjen käänteiden keskellä

Teksti Antti Kylmänen

Kuvat Pia Inberg

Artikkeli on yhteistyökumppanin tuottamaa sisältöä kaupallisessa yhteistyössä Varusmies-lehden kanssa.

Työttömyyskassan jäsenyyden tuomasta turvasta kannattaa pitää kiinni myös palveluksen aikana.

Varusmies- tai siviilipalvelus on yksi nuoren aikuisen elämän merkittävimmistä käänteistä. Palvelus pistää useimpien työelämän jäihin pahimmillaan vuodeksi, ja takaisin työelämään ponkaiseminen palveluksen jälkeen ei ole aina vaivatonta. Tämän haasteellisen ajanjakson vaikutuksia omaan talouteen on kuitenkin mahdollista lieventää liittymällä työttömyyskassan jäseneksi.

Jos käyt töissä, voit liittymällä Yleinen työttömyyskassa YTK:hon varmistua siitä, että työttömälle kuuluvat ansiosidonnaiset etuudet säilyvät ja ovat käytettävissäsi palveluksen jälkeenkin. Varusmies- tai siviilipalveluksen aikana saatava päiväraha ei vaikuta työttömyyskassan sinulle palveluksen jälkeen mahdollisesti myöntämän ansiopäivärahan määrään. Jos kuulut työttömyyskassaan jo ennen palvelusta, jäsenyyttä ei missään nimessä kannata katkaista palveluksen takia. Muuten menetät työuran aikana keräämäsi työssäoloehdon, joka on edellytys ansiosidonnaiselle työttömyyspäivärahalle.

Ansiopäivärahan maksaa työttömyyskassa, ei Kela, joten on erittäin tärkeää kuulua joko oman ammattiliiton työttömyyskassaan tai YTK:hon. Ansiopäivärahan kertyminen edellyttää, että olet kuulunut YTK:hon vähintään 26 viikkoa ja täytät työssäoloehdon. Työssäoloehdon täyttyminen edellyttää sitä, että teet yhteensä 26 viikkoa töitä vähintään 18 tuntia viikossa. Jos työmäärä jää alle tämän, ansiopäivärahaa ei enää kerry. Tämän takia ansiopäivärahaa on likipitäen mahdotonta kerryttää palveluksen aikana. Myöskään kevytyrittäjäpalvelun kautta laskutettu työ tai pimeä työ eivät kerrytä ansiopäivärahaa.

Ansiosidonnaisen työttömyysetuuden saa vain kuulumalla kassaan, joten tärkeintä on kuulua mihin tahansa työttömyyskassaan.

On tyhmää olla kuulumatta kassaan 

Miksi sitten kuulua työttömyyskassaan ansiopäivärahan takia, jos Kelalta voi kuitenkin saada työmarkkinatukea? Vastaus on yksinkertainen: YTK:n ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha on noin kaksinkertainen työmarkkinatukeen verrattuna. Ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saadessasi sinulle maksetaan Kelan myöntämän 33,78 euron suuruisen perusosan lisäksi YTK:n ansio-osa, joka määräytyy viimeisimpien tulojesi mukaan.

– Ei kannata olla kuulumatta työttömyyskassaan, kun ottaa huomioon kuinka edullinen sen jäsenyys on, sanoo YTK:n erityisasiantuntija Petja Eklund.

YTK:n jäsenmaksu on tänä vuonna 119 euroa eli maksu on alle kymmenen euroa kuukaudessa. Eklund muistuttaa, että jos jää työttömäksi palveluksen päätyttyä, kannattaa työttömyyskassan jäsenelle kuuluvaa työttömyysetuutta hakea heti, kun siirtyy siviiliin, mutta viimeistään kolmen kuukauden päästä kotiutumisesta.

– Muista hakea työttömyysetuutta ajoissa. Kotiutuessa voi olla hetken sekaisin siitä, miten maailma siviilissä oikein pyöriikään. Ei ole mitään syytä jäädä odottelemaan, Eklund sanoo.

Kouluun hakeminen oikeuttaa etuuksiin

Työttömien nuorten aikuisten on erityisen tärkeää muistaa hakea opiskelemaan yhteishaussa ennen palvelusta ja palveluksen aikana. Lain mukaan alle 25-vuotiaiden pitää hakea joka vuosi vähintään kahteen hakukohteeseen kevään yhteishaussa, jotta tälle voidaan myöntää mitään työttömyysetuuksia. Tämä koskee siis myös työttömyyskassan myöntämää työttömyysetuutta.

– Asiat ovat todella hyvin, jos kuuluu kassaan ja on kevään yhteishaussa hakenut kouluihin. 

Millä perusteella oman alan ammattiliiton työttömyyskassan ja YTK:n välillä pitäisi sitten valita? Eklundin mukaan liitoilla ja työttömyyskassalla on eri tehtävät. Ansiosidonnaisen työttömyysetuuden saa vain kuulumalla kassaan, joten tärkeintä on kuulua mihin tahansa työttömyyskassaan. Työttömyyskassaan liittyessä on tärkeintä miettiä, mitä itse tarvitsee ja haluaa työttömyyskassaltaan. YTK:n jäsenyyden etuna Eklund mainitsee sen, ettei YTK:ssa ole jäsenrajoitusta eli työntekijän ei tarvitse vaihtaa työttömyyskassaa, jos hän vaihtaa työpaikkaa.

Yleinen työttömyyskassa YTK

  • Suomen suurin työttömyyskassa, jolla on yli puoli miljoonaa jäsentä
  • Jäsenmaksu 119 euroa vuodessa
  • Kattavat sähköiset palvelut ja hyvin saavutettava asiakaspalvelu

Ansiopäivärahan kertyminen edellyttää

  • Vähintään 26 viikon jäsenyys YTK:ssa
  • Työssäoloehdon täyttymistä (eli yhteensä 26 kalenteriviikkoa töitä vähintään 18 tuntia viikossa)

Kommentoi

Samankaltaisia artikkeleita