Varusmies-lehti on tuottanut artikkelin kaupallisessa yhteistyössä yhteistyökumppanin kanssa.

Varusmies, hae erityistehtäviin

Teksti: Santeri Nousjoki

Kuvat: Puolustusvoimat

Puolustusvoimilla on tavallisten palvelustehtävien lisäksi laaja joukko erityistehtäviä, joista saatavat taidot siivittävät nuorta eteenpäin vielä reservissäkin.

Maanpuolustuskorkeakoululla palveleva varusmiestoimittaja Matias Mäkitalo on viihtynyt erityistehtävässään todella hyvin. Upinniemessä alokaskautensa palvellut Mäkitalo tiesi jo ennen palvelukseen astumistaan haluavansa erityistehtäviin, ja lisätietoa etsiessään hän törmäsi toimittajan tehtävään. 

“Laitoin Maanpuolustuskorkeakoulun toimittajan sitten hakemuksessa ensimmäiseksi, sillä se vaikutti mielenkiintoiselta muun muassa podcastien editoinnin vuoksi”, Mäkitalo perustelee valintaansa. 

Mäkitalo muistelee, että erilaisia erityistehtäviä oli haettavissa runsas joukko alokaskaudella. Paikkoja oli aina graafikosta tutkimusavustajiin asti, joista suurin on 255 päivän tehtäviä. Lisätietoa hän sai tehtävistä intti.fi-sivustolta. 

“Siellä jokaisen tehtävän perässä oli tarvittavat perustiedot.”

Hakemus tehtiin Mäkitalon mukaan Puolustusvoimien oman hakusivun kautta, jonne oli intti.fi-sivustolla suora linkki erityistehtäväosioista. Sivu oli hänelle jo entuudestaan tuttu, koska siellä täytetään ennen palvelusta alokaskysely. 

“Sen jälkeen olivat haastattelut, joiden jälkeen varusmies saa kuulla päätöksen”, Mäkitalo kuvailee hakuprosessia.

Mielenkiintoinen palvelustehtävä

Valan vannomisen jälkeen Mäkitalo siirtyi uuteen palvelustehtäväänsä. Toimittajan tehtävää varusmiehenä hän kuvaa erittäin monipuoliseksi ja mielenkiintoiseksi.

“Palvelustehtävät on mitoitettu tavallisen varusmiehen palveluspäivän mukaan. Meillä päivät täyttyvät vain toimittajan tehtävistä”, hän kuvaa. 

Toimittajan tehtävän luonteen vuoksi palvelukseen liittyy kuitenkin Mäkitalon mukaan tietynlainen vapaus. Välillä töitä on vähemmän ja toisinaan työt voivat hieman venyä vapaa-ajan puolelle. 

Mäkitalo kirjoittaa tehtävässään muun muassa Maanpuolustuskorkeakoulun tiedotteita, joissa kerrotaan koulun asioista. On kadettien kuulumisia sekä uusia tieteellisiä julkaisuja. Tavallisesta toimittajan työstä poiketen hän pääsee työskentelemään myös podcastien kanssa, sillä hän editoi ja julkaisee Sotataidon ytimessä -podcastia.

“Se on ollut itselleni täysin uusi maailma, johon vanha toimittaja minut koulutti”, Mäkitalo kertoo. 

Vaikka tiedotteet ovat usein lyhyitä, niin toimittajan työssä riittää hänen mielestään silti sopivasti haasteita, kun samaan aikaan voi tulla useampi työ tekoon. Lisäksi silloin tällöin tulee myös komennustehtäviä ympäri Suomen.

“Jos kadetit ovat esimerkiksi jossakin sotaharjoituksessa, seuraavat meidän toimittajat heitä paikan päällä”, Mäkitalo avaa. 

Tavalliseen varusmiesarkeen erityistehtävässä pysyy kuitenkin myös ote, sillä noin kerran kuussa erityistehtävissä palvelevat osallistuvat harjoituksiin. 

Arvokasta oppia elämään

Palvelustehtävässään Mäkitalo, jolla ei ollut suuremmin kokemusta toimittajan työstä, on oppinut todella paljon uutta. Kokemusta on karttunut niin kirjoittamisesta kuin podcastienkin tekemisestä. 

“Paljon on tullut arvokasta kokemusta”, Mäkitalo sanoo. 

Palvelusilmapiiriä hän kuvaa erittäin hyväksi ja turvalliseksi, ja niin kadettien kuin henkilökunnankin kanssa tehtävä yhteistyö on sujunut todella hyvin. Omaa tehtäväänsä Mäkitalo suosittelee toimittajan työstä kiinnostuneille ja yliopistollisessa ympäristössä viihtyville. 

Myös Kainuun prikaatissa alokaskautensa suorittanut Tapio Rokkonen on erityistehtävässä. Hän on loppupalveluksensa Maanpuolustuskorkeakoululla graafikkona. Rokkosella ei ollut alun perin tarkoitus hakea erityistehtävään, mutta lopulta hän päätyi hakemaan graafikon tehtävään ja pääsikin siihen. 

Monipuolisia tehtäviä

Rokkosen palveluspäivät graafikkona koostuvat esimerkiksi verkkosisällön tuotannosta sekä erilaisten painotuotteiden suunnittelusta. Viestintää toteutetaan sekä koulun sisälle että ulkopuolelle.

“On tehty opiskelijoille suunnattuja mainoksia”, Rokkonen avaa. 

Kuten Mäkitalokin myös Rokkonen kokee palvelusajan riittävän hyvin annettujen tehtävien hoitamiseen. Yleisesti aamulla tulevat ohjeet esihenkilöiltä, jotka ovat koulun tiedotuksessa työskenteleviä siviilejä. 

Palveluksensa yhdeksi onnistumiseksi Rokkonen mainitsee erääseen julkaisuun kansikuvan tekemisen. Siinä hän sai tehdä realistista harjoittelua siviilielämän oikeisiin töihin. 

“Kuvittajaksi kun aion siviilissä, niin tässä pääsin harjoittelemaan toden teolla niitä taitoja. Hyödyn kokemuksesta varmasti”, Rokkonen sanoo. 

Rokkonen on viihtynyt palveluksessaan erittäin hyvin, eikä vaihtaisi tehtäväänsä mihinkään. Erityistehtävä on ollut hänelle mukava tapa suorittaa palvelus, jossa hyvä yhteishenki on isossa roolissa. 

“Saan tämänlaisesta intistä todella paljon irti, sillä saamme tästä esimerkiksi työtodistuksen”, Rokkonen summaa. 

Tietolaatikko:

Näin haet varusmiehenä erityistehtäviin

  • haku alkaa heti palveluksen alkaessa ja kestää noin 20 päivää
  • hakemus tehdään tutulla sivustolla
  • täytä tietosi ja liitä tarvittavat asiakirjat
  • haastattelun jälkeen saat kuulla päätöksen, pääsitkö erityistehtävään

Lue lisää erityistehtävistä täältä: intti.fi

Kommentoi

Samankaltaisia artikkeleita