Varusmies-lehti on tuottanut artikkelin kaupallisessa yhteistyössä yhteistyökumppanin kanssa.

Autonkuljettaja on liikkuva moniosaaja

Artikkeli on yhteistyökumppanin tuottamaa sisältöä kaupallisessa yhteistyössä Varusmies-lehden kanssa.

Juuso Voutilainen, 21, opiskelee Taitotalossa oppisopimuksella autonkuljettajaksi. Ammattiin valmistutaan opiskelemalla logistiikan perustutkinnon kuljetuspalveluiden osaamisalaa. Voutilainen kertoo päätyneensä koulutukseen monen mutkan kautta.

– Hain suoraan yläasteen jälkeen opiskelemaan metalliartesaaniksi, mutta se ei tuntunut lainkaan omalta alalta. Keskeytin opinnot ja menin töihin. Myöhemmin opiskelin vielä toisessa ammattikoulussa turvallisuusalaa melkein kolme vuotta. Lopulta sekään ei tuntunut minun jutultani.

Ari-Pekka Ojalainen toimii Taitotalossa kuljetusalan koulutusasiantuntijana. Hän vastaa autonkuljettajan oppisopimuskoulutuksesta. Oppisopimuskoulutus tarkoittaa sitä, että opiskelijalla on alan työpaikka ja hän suorittaa opinnot työn ohessa.

– Juuson reitti autonkuljettajaopintoihin on varsin tyypillinen. Jos kuskin hommat kiinnostavat, Taitotalo voi verkostojensa avulla auttaa opiskelijoita työpaikan löytämisessä, tarkentaa Ojalainen.

– Se, että saa palkkaa opintojen aikana on vaikuttanut opiskelumotivaatiooni myönteisesti. Välillä sitä on vieläkin vaikea ymmärtää, miten paljon elämä maksaa, hymähtää Voutilainen.

Autonkuljettajaopinnoissa suoritetaan ensin kuorma-autokortti. Opinnot sisältävät alkuun lyhyen teoriajakson oppilaitoksessa. Sen jälkeen siirrytään töihin. 140 tunnin ammattipätevyyskoulutus jakautuu tasaisesti opintoajalle. Koko koulutuksen kesto on noin 1,5 vuotta.

– Aikuisopiskelussa olen pitänyt erityisesti siitä, että opintoja voi suorittaa omaan tahtiin. Aikaisemmat opintonikaan eivät menneet hukkaan, sain hyväksiluettua turvallisuusalan opinnoistani yhteisten aineiden opintoja. Opinnoistani puuttuu enää kaksi ammatillista tutkinnon osaa ja vähän yhteisten aineiden opintoja, kertoo Voutilainen.

Voutilaisen työpäivä alkaa auton lastauksella.

Voutilaisen työnantaja on Barona, jonka kautta hän työskentelee Hakosella autonkuljettajana. Kun asiakkaat ostavat huonekaluliikkeistä tavaroita, Juuso käy kuljettamassa ne asiakkaiden koteihin.

– Tilauksesta ja tapauksesta riippuu, viedäänkö vanhoja huonekaluja samalla pois tai kasataanko uusia, lisää Voutilainen.

Molemmat Voutilaisen työnantajat sekä Barona että Hakonen ovat suhtautuneet opintoihin myönteisesti. 1,5 vuoden työuran jälkeen Voutilaisen työura on edennyt ja hän työskentelee nykyisin urakkasopimuksella.

– Työpäiväni alkaa auton lastauksella. Ennätys on 24 keikkaa päivässä, mutta keskimäärin keikkoja on noin 14-17, kuvaa Voutilainen.

– Vaikka perinteisesti varasto- ja kuljetusalalle on voinut työllistyä ilman koulutustakin, nykyään työnantajat haluavat palkata koulutettua väkeä. Henkilökunnan koulutukset näkyvät erilaisissa tarjouksissa ja laatujärjestelmissä. Työnantajat arvostavat myös sitä, että opintoihin sisältyy työturvallisuus- ja ensiapukorttisuoritukset, adr-kurssi ja hygieniapassi, jatkaa Ojalainen.

Voutilaisella ei ole vapaa-ajan ongelmia. Kotona on kaksikuinen vauva. Lisäksi hän pelaa amerikkalaista jalkapalloa SM-tasolla. Onpa Voutilaisella kokemusta ammattiurheilijan urastakin.

– Pelasin kauden ammattilaisena Puolassa. Ammennan urheilusta jatkuvasti oppeja työelämään, esimerkiksi urheilun kautta tiedän, että asioilla on aina alku ja loppu. Sen tiedostaminen auttaa jaksamaan. Toisaalta fyysinen työ käy treenistä ja pitää yllä hyvää kuntoa, selostaa Voutilainen.

Heinäkuussa Voutilaista odottaa varusmiespalvelus.  Siellä hän aikoo hyödyntää koulutuksen ja työkokemuksen tuomaa osaamistaan. Armeijansa päättäville varusmiehille Juuso lähettää terveisiä:

– Autonkuljettajaksi kannattaa opiskella armeijan jälkeenkin. Jos armeijassa on ehtinyt tottua jatkuvaan toimintaan, autonkuljettajan oppisopimuskoulutus on sille hyvää jatkoa. Kuljettaminen on jatkuvaa tekemistä. Työ on monipuolista, kahta samanlaista päivää ei ole. Aika menee nopeasti, eikä työpäivän aikana tule katseltua kelloa. Lisäksi palkka ja alan työtilanne ovat hyviä.

Lähitulevaisuuden varalle Voutilaisella on selvät sävelet: opinnoista valmistuminen ja armeijan käyminen. Sen jälkeen Voutilaisen toiveena on jatkaa nykyisen työnantajansa leivissä. Tulevaisuuden unelmana Juuson mielessä elää vielä lapsuuden haave poliisin urasta.

– Nykyään työelämä on jatkuvasti uuden oppimista, eikä monikymmenvuotisia työuria ole enää olemassa. Ammatillisen koulutuksen reformi kehottaa elinikäiseen oppimiseen, joten on pelkästään järkevää visioida tulevaisuuden vaihtoehtoja, tsemppaa Ojalainen.

Nuoresta iästään huolimatta Voutilainen on ehtinyt huomata positiivisen asenteen ja joustavuuden olevan työyhteisön supervoimia. Omalla toiminnalla voi oikeasti vaikuttaa.

– Paras ystäväni, jonka olen tuntenut 14 vuotta, aloitti aloitteestani työparinani. Urakkahommissa siitä, että tuntee toisen toimintamallit, on todellakin hyötyä. Muutenkin työilmapiiri on hyvä ja esimiehet mukavia ja ymmärtäväisiä, paljastaa Voutilainen.

Pitkän työuran koulutusmaailmassa päällikkö- ja asiantuntijatehtävissä tehnyttä Ojalaista sykähdyttää vuosienkin jälkeen opiskelijoiden onnistumiset.

– On tärkeää kannustaa opiskelijoita uralla ja elämässä eteenpäin. Monella nuorella elämänmittaiset valinnat saattavat olla yksittäisestä oikeaan aikaan tulevasta rohkaisusta kiinni, muistuttaa Ojalainen.

Taitotalo

Etsitkö opiskelu- tai työpaikkaa?

Taitotalo tarjoaa uraohjausta kuntakokeilun piiriin kuuluville.

  • Koulutamme työelämän osaajia.
  • Päätoimipaikkamme on Helsingin Pitäjänmäellä.
  • Taitotalossa voit opiskella 88 eri ammatillista tutkintoa joista 27 on eri ammattialojen perustutkintoa. Voit opiskella mm. lähihoitajaksi, merkonomiksi, peligraafikoksi tai sähköasentajaksi.
  • Tutkintoihin on jatkuva haku
  • Tutustu Taitotalon koulutustarjontaan osoitteessa www.taitotalo.fi

Kommentoi

Samankaltaisia artikkeleita