Yleissitovuus paketoi edut kaikille. Työehtosopimusten yleissitovuus on tärkeä osa suomalaista työmarkkinajärjestelmää. Mitä se tarkoittaa, mitä hyötyä siitä on ja millaista työelämä olisi ilman sitä?
Teksti Tua Onnela
Pääkuva Kimmo Brandt
Tätä se tarkoittaa
Suomessa työehdoista eli esimerkiksi palkoista, työajoista ja lomista sovitaan suureksi osaksi työnantaja- ja työntekijäliittojen välisillä työehtosopimuksilla. Esimerkiksi minimipalkkaa ei ole laissa, vaan vähimmäispalkoista määrätään työehtosopimuksissa.
Työehtosopimuksen yleissitovuus tarkoittaa sitä, että alan kaikkien työnantajien on noudatettava sopimuksen määräyksiä riippumatta siitä, kuuluuko työnantaja työnantajaliittoon tai kuuluvatko hänen työntekijänsä ammattiliittoon. Kaikkien alalla työskentelevien on siis saatava samat edut.
Jos työehtosopimus ei ole yleissitova, se sitoo vain niitä työnantajia, jotka ovat joko itse solmineet sopimuksen tai ovat sopimuksen solmineen työnantajaliiton jäseniä.
Tämän vuoden tammikuussa voimassa olevista 212 työehtosopimuksesta 164 oli yleissitovia. Suomalainen järjestelmä on ainutlaatuinen, mutta yleissitovuutta muistuttavia malleja on monissa Euroopan maissa.
Näin sitovuus syntyy
Yleissitovuus ratkaistaan sen perusteella, kuinka suuri osa alan työnantajista ja työntekijöistä kuuluu kyseisen työehtosopimuksen solmineisiin työntekijä- tai työnantajaliittoihin.
Erityisesti arvioidaan järjestäytyneissä yrityksissä työskentelevien palkansaajien määrää. Sopimuksesta tulee yleensä yleissitova, jos heidän osuutensa on vähintään noin puolet alan kaikista palkansaajista. Raja ei kuitenkaan ole tarkka vaan siihen vaikuttaa moni seikka. Sopimusten yleissitovuuden vahvistaa Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta.
Edut työnantajille
Suomessa iso osa työnantajistakin kannattaa yleissitovia työehtosopimuksia. Tämä johtuu siitä, että yleissitovuus torjuu epätervettä kilpailua.
Kun kaikkien yritysten on noudatettava samoja vähimmäisehtoja, lähtötilanne on kaikille reilu. Kilpailussa ei pysty menestymään rajattomasti palkkoja polkemalla. Yleissitovuuden ansiosta myös ulkomaalaisten yritysten on noudatettava suomalaisia työehtoja, kun ne toimivat täällä.
Yleissitovuus ei kuitenkaan estä yrityksiä kilpailemasta osaavasta työvoimasta työehtosopimuksen vähimmäisvaatimuksia paremmilla ehdoilla.
Kattavat työehtosopimukset myös säästävät työnantajien aikaa ja vaivaa. Monelle työnantajalle olisi raskasta, jos palkoista, lomista, työajoista ja muista ehdoista pitäisi jatkuvasti neuvotella työpaikalla.
Edut työntekijöille
Työehtosopimusten takaamia etuja työntekijöille ovat esimerkiksi:
- Vähimmäispalkat
- Ilta- ja yötyölisät
- Palkalliset pekkaspäivät
- Lomaraha
- Palkallinen oikeus hoitaa sairasta lasta kotona
- Palkka äitiysloman ja isyysvapaan ajalta
- Koulutukset
Kahlitsevat sopimukset?
Työehtosopimusten yleissitovuutta kritisoidaan välillä sanomalla, että ne jäykistävät työmarkkinoita ja tekevät näin työllistämisestä vaikeaa. Väitteen mukaan yritysten olisi helpompi palkata uusia ihmisiä, jos työehdot voisi sopia näiden kanssa vapaasti.
Väite voi pitää paikkansa yksittäisten yritysten kohdalla: esimerkiksi yksinyrittäjän olisi epäilemättä helpompi palkata ensimmäinen työntekijänsä, jos tälle saisi maksaa miten huonoa palkkaa tahansa. Tutkimusnäyttöä on kuitenkin heikosti siitä, että työmarkkinoiden sääntelyn purku lisäisi työpaikkoja laajassa mitassa.
Päinvastoin monessa maassa on huomattu, ettei sääntelyn purku ole tuottanut sen paremmin työllisyys- kuin taloushyötyjäkään.
Joskus yleissitovuutta vastustetaan myös väittämällä, että se toimii työntekijöitä vastaan. Ehkä työntekijät saisivat peräti parempaa palkkaa, jos he neuvottelisivat palkoista itse työehtosopimusten rajoittamatta? Yleissitovat työehtosopimukset määrittelevät kuitenkin vain palkkojen vähimmäistason. Vähimmäistasoa enemmän saa nykyäänkin aina maksaa – ja pyytää.
Ilman yleissitovuutta
Suomessa on monia aloja, joilla ei ole voimassa yleissitovaa työehtosopimusta. Silloin työehdot voivat vaihdella suuresti alan eri yrityksissä: toisilla työntekijöillä voi olla aivan erilaiset edut kuin toisilla.
Yksi esimerkki tällaisesta alasta on taksiala. Taksiliikenteessä on voimassa oleva työehtosopimus, jonka ovat solmineet AKT ja Taksiliikenteen Työnantajat ry. Sopimus ei ole kuitenkaan yleissitova, ja niinpä sen määräykset pätevät vain sellaisissa yrityksissä, jotka ovat työnantajaliiton jäseniä.
Järjestäytyneissä yrityksissä työskentelevillä taksinkuljettajilla on esimerkiksi aikapalkka ja siihen sovitut korotukset. Prosenttipalkallakin voi töitä tehdä, mutta tienestejä pitää silti saada aina vähintään aikapalkan verran.
Järjestäytymättömissä yrityksissä sen sijaan palkka voi olla lähes mitä tahansa, mitä työnantaja ja työntekijä sopivat. Niinpä moni taksinkuljettaja onkin joutunut tekemään töitä pelkällä prosenttipalkalla ilman mitään takuuta tienesteistä. Jos päivän aikana onkin vain pari keikkaa, odottelua saattaa kertyä tuntikaupalla mutta palkkaa vain pari kymppiä.
Lähteet: Työ- ja elinkeinoministeriö, Tyoehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta, ammattiliittojen verkkoaineistot, Agnieszka Piasna & Martin Myant: Myths of employment deregulation: how it neither creates jobs nor reduces labour market segmentation.
Me jäsenet olemme AKT
Kuljetusalan ammattilaiset pitävät Suomen liikkeessä. Peräti 90 % tavaroista kuljetetaan maanteitse. Tavaraliikenteeseen tarvitaan vuosittain noin 3000 uutta kuljettajaa. Myös linja-autoliikenne työllistää vuosittain lähes 1000 henkilöä.
Jos sinulla on jo työpaikka tiedossa tai saat työpaikan kuljetusalalta varusmiespalveluksen jälkeen, muista liittyä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliittoon. Jäsenet muodostavat AKT:n, ja vain yhdessä pystymme puolustamaan ja parantamaan työehtojamme. AKT on apuna ja tukena työsuhteeseen liittyvissä ongelmatilanteissa läpi työelämän.
