Ensimmäisen palveluspäivä. Moni toivoo TJ:n olevan 165,  mutta aiemman saapumiserän varusmiehet naljailevat, että kaikkien tulisi valmistautua 365 vuorokauden pestiin. Sillä eihän sitä koskaan tiedä.

Viimeistään kun oman palveluksen pituus on vahvistunut, alkaa harras Tänään Jäljellä -laskurin kyttääminen. Sovelluskaupoista löytyy erilaisia vaihtoehtoja, mutta yksi suosituimmista on ollut Aamukasaaja.

“Sovelluksen kehittäminen alkoi omasta tarpeesta vuonna 2014, jolloin olin itse varusmies. Halusin jollain tapaa visualisoida paljonko niitä aamuja oikeasti on, ja koska intissä puhutaan aina aamukasoista oli se mielestäni hyvä tapa kuvata tätä. Kyllä sen suosio tuli ihan yllätyksenä”, kertoo sovelluksen kehittäjä Leevi Heino.

Aamukasaaja-sovelluksessa aamut kasautuvat joko munkkeina, donitseina, telamiinoina tai kranaatteina – milloin minäkin. Sovellus näyttää totta kai myös päivittäisen Pokémonin sekä jakaa inttihuumoria, tietoa ja tornaria:

“Tee työtä, joka on arvoitus.”

“Etelän varuskunnat ovat suklaatehtaita.”

“Kaikkia kuntoisuuslomia ei välttämättä ehdi käyttää.”

Alunperin sovellus julkaistiin vain iOS:lle.

“Lupasin jo oman palvelukseni aikana, että tekisin tästä versio myös Androidille, mutta en minä silloin saanut aikaiseksi. Nyt, 3 vuotta myöhemmin, oli aika lunastaa tuo lupaus”, Heino kertoo.

Aamukasaajan beta-versio julkaistiin Androidille kevään aikana – lopullinen ja viimeisen päälle hiottu versio ilmestyy alkukesästä. Tietojenkäsittelyä opiskelevan Heinon mukaan Android version tekemiseen kului aikaa viikon verran. Hän kertoo, että tekee ja ylläpitää sovelluksia pikemminkin omasta kiinnostuksesta kuin rahan takia.

“Taloudellisesti tämä ei ole kannattavaa. Tämä projekti on maksanut minulle monta sataa euroa ihan vain siksi, että saan pidettyä nämä esillä sovelluskaupoissa. Sovelluksessa itsessään on toki mainoksia, mutta niistä tulevat tulot ovat karkkirahaa. Enemmän tässä kyse kulttuuriteosta, eli siitä jokainen varusmies käyttäisi tätä.”

Heinolle tärkeää onkin vaalia varusmieskulttuuria ja oman inttijoukkueen yhteistä projektia. Vaikka Heino on sovelluksen kehittäjä, kertoo hän että erityisesti inttijuttuja mietittiin yhdessä joukkueen kesken lähes koko palveluksen ajan.

“Se meidän joukon yhteishenki on tavallaan ikuistettu siihen sovellukseen. Musta on mahtavaa, että muutkin pystyy sitä käyttämään ja kokemaan.”

Heinon sovelluksesta saama palaute on ollut miehen mukaan jopa yllättävän positiivista. Hän kertoo, että alussa hänen oli hankala käsittää, miten varusmiehet eri varuskunnissa kuulivat sovelluksesta. Latauskertoja tuli kuitenkin jatkuvasti lisää ja AppStoreen kertynyt positiivinen palaute sai Heinon lopulta innostumaan vielä Android version toteuttamisesta.

“Android version toteuttamisessa oli itse asiassa minun pikkuveli Anselmus Heino mukana. Vaikka tekijät onkin nyt vähän erit kuin iOS versiossa, olemme kuitenkin pyrkineet pitämään sovellukset keskenään mahdollisimman samanlaisina.”

Varusmies-lehden testi

  • Ihan ensimmäiseksi sovellus pyytää valitsemaan palveluksen aloittamisajan. Sen voi valita joko valmiista vaihtoehdoista tai syöttää erikseen, mikäli on aloittanut intin eri aikaan kuin muut.
  • Sovelluksessa voi laskea myös käänteisen TJ:n. Tämän jutun kirjoittajalla se on -702.
  • Saapumiserän valitsemisen jälkeen sovellus näyttää TJ:n, suoritetun prosenttimäärän sekä päivän Pokémonin.
  • Sovelluksesta pystyy myös tarkastamaan jo taakse jääneiden päivien määrän sekä.
  • ”Kasaa TJ” nappulasta saa kasattua päivän annoksen telamiinoja, muffinsseja tai munkkeja. Onhan sen katseleminen kivaa. Erityisesti kun tietää, että huomenna kasassa on yksi telamiina vähemmän.

Teksti Hanna Tuulonen