Energiapakkaus

[wolf_fittext max_font_size=”72″ text=”Energiapakkaus” font_weight=”700″ letter_spacing=”0″]
Suomen maajoukkuejääkiekon vuosi 2016 on ollut yhtä voittokulkua. Vuodenvaihteessa juhlittiin alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta ja huhtikuussa oli alle 18-vuotiaiden vuoro. Sami Moilaselle MM-kisojen kirkkain mitali oli vasta ensimmäinen askel kansainvälisissä kaukaloissa.
[wolf_single_image image=”1305″]

Peliaikaa kulunut 00.00. Grand Forks, Yhdysvallat 24. huhtikuuta 2016 kello 19.00 paikallista aikaa. Kaukalon lehtereillä istuvien nuorien välisestä asetelmasta aistii historian havinan. Ruotsi vastaan Suomi. Kun kiekko putoaa jäähän, jääkiekon alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuiden finaali on alkanut. Peli on 0–0.

Kävellessäni alaspäin maan alle johtavaa tunnelia pitkin vuoden ensimmäisten kesäisten päivien auringonpaiste vaihtuu loisteputkilamppuihin. Hartwall Arenan kellarikerroksessa sijaitsevan harjoitushallin käytävät kuhisevat nuorista pelaajista, vaikka treenien alkuun on yli tunti. 17-vuotias oikea laitahyökkääjä Sami Moilanen naurahtaa istuessaan pukukopin penkille ja suoristaa samalla tummansinistä lippistään.

“MM-turnauksen ja pitkän kauden jälkeen loman pitäminen oli suhteellisen hankalaa. Loppuvaiheessa alkoi olla jo hieman liikaa energiaa ja halusin vain tulla hallille tekemään jotain”, Moilanen kertoo.

Toukokuussa vielä Jokereiden A-junioreissa numerolla 18 pelaavan Moilasen kausi nuorten SM-liigassa ei lähtenyt käyntiin kitkattomasti. Vaikean alun jälkeen hänet kuitenkin valittiin kuukauden pelaajaksi viime joulukuussa.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

“Valitettavasti nilkkani nyrjähti joulun jälkeen maajoukkueturnauksessa Kanadassa, jonka seurauksena olin reilun kuukauden poissa. Ensimmäisessä pelissä loukkaantumisesta toivuttuani huomasi vielä, että jalka ei ollut parhaassa terässä.”

Moilasen kuntoutumisen jälkeen Jokerit saivat tehokkaan vaihteen päälle, mikä palkittiin runkosarjan voitolla. Monien yllätykseksi joukkueen tie nousi pystyyn kuitenkin jo puolivälierissä, kun he pelasivat sarjassa yhdeksänneksi sijoittunutta HPK:ta vastaan. HPK:n maalilla torjui Grand Forksissa pelanneen maajoukkueen ykkösmaalivahti Ukko-Pekka Luukkonen.

“Tavoitteemme olivat joukkueena korkeammalla kuin puolivälierissä. Valitettavasti emme kuitenkaan olleet parhaimmillamme tärkeimmissä peleissä HPK:ta vastaan.”

[wolf_single_image image=”1303″]

01.15. Vain hetkeä aiemmin Alexander Nylanderille tarkoitettu syöttö saatiin katkaistua Suomen puolustusalueella. Eeli Tolvanen kuljettaa kiekon itsevarman oloisesti läpi keskialueen, ja siniviivan yli päästyään täräyttää terävän rannelaukauksen etuyläkulmaan, joka yllättää Ruotsin maalivahti Filip Gustavssonin. Peli on 0–1.

Jokereiden A-junioreiden SM-liigakaudesta on jäänyt jotain hampaankoloon myös tulevan kauden päävalmentaja Janne Tuunaselle, mutta hän ei silti ole pettynyt sanan varsinaisessa merkityksessä.

“Kaksi puolivälierätappiota maaliskuun lopulla ei määritä joukkueemme kautta. Pelaajamme kehittyivät huomattavasti kauden aikana, ja tämä on junnukiekossa suurin onnistumisen mittari”, viime kaudella kakkosvalmentajana toiminut Tuunanen sanoo.

Tuunanen kuvailee Moilasen tuovan suuren määrän energiaa sekä peleihin että harjoituksiin omalla panoksellaan. Moilanen osaa ottaa itsestään paljon irti.

“Samin motivaatio oli ennen MM-turnaustakin aivan huipussaan, koska hänellä on uralleen selkeät tavoitteet. Parin viikon lomallekin hänet piti lähes pakottaa”, Tuunanen taustoittaa nauraen.

Moilasen kehittyminen on päävalmentajan mukaan ollut tasaista ja varmaa. Pelillistä edistymistä tapahtuu, kun pelaaja tekee joka päivä töitä. Tuoreen päävalmentajan mukaan kehitettävää on kuitenkin erityisesti laukauksessa.

“Tästä huolimatta Sami osaa tehdä maaleja. Teemu Selännekään ei ollut paras laukoja, mutta hän osasi ampua oikeaan aikaan”, Tuunanen kertoo hymyillen.

[wolf_single_image image=”1302″]

15.28. Janne Kuokkanen kaappaa kiekon Suomen aloitusvoiton jälkeen ja kuljettaa sen ahnaasti maalille. Ensimmäinen yritys kilpistyy ruotsalaispuolustajan aggressiiviseen taklaukseen, mutta Otto Somppi laukoo riparista kiekon ohi hämmentyneen Gustavssonin. Peli on 0–2.

Pelaajan ja valmentajan ajatusten yhteensopivuuden huomaa välittömästi vahvuuksista ja heikkouksista puhuttaessa, vaikka en haastatelekaan heitä samaan aikaan. Myös Moilanen tietää, että hänen laukauksessaan on parantamisen varaa. Lisäksi hän nostaa esille luistelun monipuolisuuden lisäämisen.

“Vahvuuksina taas näkisin erityisesti tietynlaisen aggressiivisuuden sekä luistelunopeuden”, laitahyökkääjä Moilanen listaa.

Vaikka jokaisessa pelaajassa on aina kehitettävää, molemmat haastateltavat ovat samaa mieltä tärkeän ominaisuuden olemassaolosta: maalipaikkojen luonti ja maalien tekeminen on olennainen osa Moilasen repertuaaria.

[wolf_single_image image=”1301″]

16.19. Edellisestä Ruotsin takaiskusta ei ole kulunut kuin vajaa minuutti. Eetu Tuulola karvaa kiekon itselleen varomattomalta Adam Thilanderilta, kuljettaa kiekon maalin takaa ja nostaa sen etuyläkulmasta sisään. Vaikka peli onkin vasta ensimmäisessä erässä, ilmassa on lopun alun tunnelma. Ruotsin päävalmentajan Torgny Bendelinin elekieli kertoo kaiken. Peli on 0–3.

Moilanen huomasi heti MM-jäälle astuessaan, että pelivauhti on kansainvälisissä peleissä selkeästi kovempi. Myöskin pelin fyysisyydessä on havaittava ero. U18 MM-kisat pelattiin NHL-kaukalolla, joka on SM-liigakaukaloa huomattavasti pienempi. Näin ollen pelitilanteet niin sanotusti tulevat päälle paljon nopeammin kuin nuorten SM-liigassa.

“Itselläni ei mennyt totutteluun kuitenkaan hirveän pitkään, sillä Hartwall Arenan harjoitushallin kaukalo on myös keskimääräistä pienempi. Koska vahvuuteni on luisteluvauhti, pystyn käytännössä pelaamaan molemmissa.”

Moilanen kuvailee MM-kisojen etenemistä vastaavin sanankääntein kuin Jokereiden kaudesta puhuttaessa. Vaikean alun jälkeen kaikki pelaajat onnistuivat nostamaan tasoaan, ja alkulohkon 1–3 Kanada-tappion jälkeen Suomi ei poistunut kaukalosta kertaakaan häviäjänä.

[wolf_single_image image=”1306″]

31.01. Kuokkanen syöttää kahden ruotsalaispuolustajan välistä Jesse Puljujärven läpiajoon. Tuomari ehtii jo nostaa käden ruotsalaisten jäähyn merkiksi, mutta kiekko liikkuu vauhdikkaasti edestakaisin Puljujärven lavassa eikä peliä ehditä viheltää poikki. Oikea sivu, vasen sivu, oikea sivu ja längit. Ruotsin ylämäki kasvaa. Peli on 0–4.

Elokuussa Moilasen koti siirtyy tähtiraitalipun alle, sillä hän muuttaa Nebraskan osavaltioon pelaamaan Lincoln Starsin riveihin. Stars pelaa Yhdysvaltain juniorijääkiekon pääsarjaa, USHL:ää. Kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen vaihtovuosi lukion näkökulmasta, vaan Moilanen jatkaa opiskeluaan normaalisti Pohjois-Amerikan puolella. Visiitti saattaa kestää jopa useamman vuoden. Luonnollisesti ulkomaille lähteminen jännittää, koska vanhemmat sekä kaverit jäävät Suomeen.

“Tässä vaiheessa peliuraa Yhdysvallat tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. Samalla pääsee myös etukäteen harjoittelemaan pienessä kaukalossa pelaamista vielä enemmän, mikä on opettavaista NHL:ää silmällä pitäen”, Moilanen tarkentaa.

Tuunanen näkee Pohjois-Amerikkaan lähtemisen kaksipiippuisena ratkaisuna. Moni hänen valmentamistaan pelaajista on kuitenkin lähtenyt rapakon taakse, ja tässä vaiheessa voidaan puhua jo niin sanotusta trendistä.

“Osalle lähdöstä on hyötyä ja osalle ei, joten ennustajana on vaikea toimia. Samin taustajoukot ovat kuitenkin tehneet tarkkaa selvitystyötä, joten puitteiden pitäisi olla hänen kohdallaan kunnossa”, Tuunanen kertaa.

Elokuussa Moilasen koti siirtyy tähtiraitalipun alle, sillä hän muuttaa Nebraskan osavaltioon pelaamaan Lincoln Starsin riveihin.

32.01. Vaikka länsinaapuri on ollut kirjaimellisesti purjeissa lähes koko ottelun ajan, paine ei hellitä. Lias Andersson saa aikaan sähäkän rannelaukauksen puolustaja Markus Niemeläisen maskin takaa. Suomi on yllätetty ensimmäisen kerran finaalin aikana. Ruotsalaisten tuuletukset ovat maltillisia, sillä matkaa on vielä paljon. Peli on 1–4.

Jääkiekon ohella Moilanen opiskelee tällä hetkellä Pohjois-Haagan lukiossa ensimmäistä vuotta. Koulun ja urheilun yhdistäminen ei ole aina ollut helppoa, mutta opinahjo on onneksi tullut myös tarvittaessa vastaan.

“Alku oli erittäin vaikeaa varsinkin peli- ja harjoittelureissujen vuoksi, joita piti sovittaa lukujärjestykseen. Lukio on kuitenkin tukenut tässä ja esimerkiksi kurssien järjestelemisessä on yritetty ottaa huomioon treenien aikataulut”, Moilanen taustoittaa.

Nuoren lukiolaisen elämä etenee pitkälti urheilun ehdoilla. Moilanen ei ainakaan vielä ole uhrannut ajatuksia muulle uravalinnalle kuin rakastamalleen lajille. Myös Tuunasella on vahva luotto suojattinsa motivaatioon.

“Sami tulee aivan varmasti pelaamaan aikuisena ja saa jääkiekosta itselleen myös ammatin. Kuitenkin se, millä tasolla hän pelaa, on kiinni hänestä itsessään. Ensi kausi Pohjois-Amerikassa määrittää paljon”, Tuunanen perustelee.

NHL on suurin tavoite sekä unelma.

[wolf_single_image image=”1304″]

45.14. Tasainen hyökkäys neljällä neljää vastaan. Kuokkanen kiihdyttää hyökkäysalueelle, kääntyy 180 astetta ja antaa napakan syötön Puljujärvelle. Oulun Kärppien kasvatin lämäri ei erehdy avoimessa paikassa. Suomalaisten tuuletuksissa on havaittavissa jo pientä vapautuneisuutta. Peli on 1–5.

Leftiä pelaavalla Jokerien A-junioreiden oikealla laitahyökkääjällä on treenit yhdeksän kertaa viikossa. Niistä neljä menee jäällä ja loput viisi kuluvat kuivaharjoittelun merkeissä.

“Lyhyellä tähtäimellä on tavoitteena pelata ensi kausi onnistuneesti sekä vuoden 2017 lopussa pelattavat U18 MM-kisat”, Moilanen toteaa tyynesti.

Nuorta jääkiekonpelaajaa on vaikea haastatella puhumatta edes muutama sana NHL:stä. Mahdollinen varaus sijoittuisi Moilasen tapauksessa kesään 2017. Taalaliigaan viitatessa hän painottaa kahta sanaa varmuuden ja päättäväisyyden sävyttämällä äänellä.

“Se on suurin tavoite ja unelma.”

59.12. Tunteet kuumenevat pelaajien keskuudessa ja viimeisen kahden minuutin aikana vihelletään huimat seitsemän jäähyä, joista viisi epäurheilijamaisen käytöksen johdosta. Pelikello etenee hitaasti kohti viimeistä minuuttia, jonka Suomi pääsee pelaamaan peräti kahden miehen ylivoimalla. Puljujärvi ajaa röyhkeästi maalille ja täydentää kypärätemppunsa. Joukkueen päävalmentaja Jussi Ahokkaan hymy nousee korviin, sillä otteulu on käytännössä taputeltu. Peli on 1–6.

Moilasen omien sanojen mukaan hänen paras pelinsä oli joko välierä Yhdysvaltoja vastaan tai itse finaali. Viimeiseen otteluun astelemisessa oli jotain ainutlaatuista.

“Olimme joukkueen kanssa sopineet jo ennen peliä ettemme häviä, koska vastassa on Ruotsi”, Moilanen naurahtaa.

Elokuussa Moilasen koti siirtyy tähtiraitalipun alle, sillä hän muuttaa Nebraskan osavaltioon pelaamaan Lincoln Starsin riveihin.

60.00. Summeri soi. Peli on päättynyt Alle 18-vuotiaat suomalaisnuoret heittävät kypäränsä sekä hanskansa jään pintaan ja aloittavat juhlimisen. Numerolla 12 maajoukkueessa pelaava Moilanen näkyy selkeästi toisiaan halaavien pelaajien ringin ulkokehällä. Hei hei hei -huudot kaikuvat Ralph Engelstad -areenalla. Suomi on maailmanmestari.

Moilasen ei ole vaikea nyt MM-turnauksen jälkeen listata suurinta saavutustaan vasta alkutekijöissään olevalla urallaan. Maailmanmestaruus on aina maailmanmestaruus.

“Summerin soidessa oli mahtava fiilis. En tiedä, onko koskaan tuntunut niin hyvältä”, Moilanen muistelee pilke silmäkulmassaan.

Moilasen kanssa keskusteltaessa vaikutelman voisi tiivistää yhteen sanaan: kypsyys. Kontrasti on kuitenkin erittäin hämmentävä, kun nuori on jo lukion ensimmäisellä luokalla ollessaan voittanut maailmanmestaruuden. Tästä huolimatta hän tietää uransa olevan vasta alkutekijöissään. Edessä on vielä monta vuotta raakaa työtä hikipisaroiden sävyttämänä. Moilasen luistin liikkuu Hartwall Arenan harjoitushallin jäällä entistä nopeampaan tahtiin.

Kontrasti on hämmentävä, kun nuori on jo lukion ensimmäisellä luokalla ollessaan voittanut maailmanmestaruuden.

Teksti Niko Pankka Kuvat Miika Kosloff

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta