Häiriö vai tasavertainen taistelija?
Naisten vapaaehtoista asepalvelusta käsittelevä Häiriö! Nainen armeijassa -kirja herätti vilkkaan keskustelun naisten asemasta armeijassa. Miltä käyty keskustelu näyttää kirjailija Kaisa-Maria Töllin ja varusmiepalveluksen suorittaneiden naisten silmin?

Kuva: Saana Sjöblom

Teksti Lotta Saarenmaa

 

– Olen tosiaan itkenyt majurin edessä! Se oli parasta, kun näkee, että se mies rupeen olemaan, että apua, nainen itkee, ulvoo tuossa, että mitä mä teen, mihin mä tämän naisen tungen?

– Sit Vaaramo, kun nukutaan samassa teltassa, mä tuun kiusaan sua. Sä (toiselle varusmiehelle) voit katsoa vierestä, kun me rakastellaan.

Kyseiset tekstiotteet ovat peräisin Kaisa-Maria Töllin kirjasta Häiriö! Nainen intissä. Se käsittelee teemoja, joista varusmiespalveluksen yhteydessä puhutaan harvoin: syrjintää, seksuaalista häirintää, yksin jäämistä ja erilaisuutta. Teos laukaisi syyskuussa ilmestyessään valtavan mediakohun, joka nosti naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suureen valokeilaan. Tiedotusvälineissä puitiin ahkerasti sitä, pärjäävätkö naiset palveluksessa. Syitä Töllin esille tuomiin varusmiespalveluksen aikaisiin ongelmiin etsittiin niin yksilöistä, asevelvollisuusjärjestelmästä, sukupuolesta kuin yhteiskunnastakin keskusteluohjelmissa, lukuisissa lehtiartikkeleissa ja radiotaajuuksilla. Anonyymit kirjoittajat sosiaalisessa mediassa ja päivälehtien keskustelupalstoilla olivat huolestuneita, miten kirja vaikuttaa siihen, miten armeijan käyneisiin naisiin suhtaudutaan tulevaisuudessa. Keskustelun velloessa vilkkaana oli selvää, että Tölli osui arkaluontoiseen tabuun.

Kansainvälisissä valmiusjoukoissa palveluksen suorittanut Tölli toimi yhteysupseerina kriisinhallintatehtävissä vuonna 2015. Kuva: Kaisa Maria-Töllin kotialbumi.

Kokemukset kirjaksi

Moni koki arkaluontoisten teemojen esille nostamisen tärkeäksi, Tölli kuvailee.

Kirjailija ja reservin luutnantti Kaisa-Maria Tölli yllättyi kirjansa saamasta huomiosta. Kirjoitusprojektin alkutaipaleella hänen ajatuksenaan ei ollut kirjoittaa asepalveluksen negatiivisiin kääntöpuoliin keskittyvää teosta. Määränpäänä oli sen sijaan yleisteos, joka kuvastaisi naisten vapaaehtoista asepalvelusta realistisesti ja monesta eri näkökulmasta. Tölli haastatteli kirjaa varten yhteensä 57 henkilöä, joista 52 oli naisia ja viisi miehiä. Haastatteluprojektin edetessä teoksen suunta koki muutoksen.

– Huomasin, että haastatteluissa nousivat esiin myös negatiiviset kokemukset, joissa oli keskenään hyvin samanlaisia piirteitä. Havainto sai minut painottamaan teokseni naisten kokemiin ongelmiin armeijassa. Näin, että aika on kypsä tälle keskustelulle, Tölli muistelee.

Haastateltavat valikoituivat kirjan kokemusasiantuntijoiksi esimerkiksi Inttinaiset -Facebook-ryhmän avulla. Moni haastatelluista kuuluu Töllin ystäväpiiriin. Hän haki ensin sosiaalisen median kautta haastateltavia kertomaan yleisesti palvelusajastaan. Kun kirjan teemat tarkentuivat, hän ryhtyi etsimään henkilöitä, jotka ovat kokeneet varusmiespalveluksen aikana häirintää tai syrjintää. Puhtaasti syrjintäkokemusten vuoksi haastatteluun osallistuneita on yhteensä seitsemän. Haastateltavat suhtautuivat haastatteluihin Töllin mukaan avoimesti.

– Monilla haastateltavilla oli palvelusajasta takana jo vuosia, joten heillä riitti rohkeutta puhua kokemuksista. Moni koki arkaluontoisten teemojen esille nostamisen tärkeäksi, Tölli kuvailee.

Kaisa-Maria Tölli osallistui varusmiespalveluksensa aikana vuonna 2012 Naton Cold Response -harjoitukseen Pohjois-Norjassa. Kuva: Kaisa Maria-Töllin kotialbumi.

Huolimatta siitä, että kirjassa käytetty haastatteluotanta koostuu 57 henkilön haastatteluista, Tölli katsoo, että kirjan havainnot ja päätelmät ovat hyvin yleistettävissä. Hän kuitenkin muistuttaa, että kirjassa esitettävät lainaukset ovat yksilöiden kokemuksia eikä niiden ole tarkoitus puhua kaikkien varusmiespalveluksen suorittaneiden puolesta. Jokainen kokemus on Töllin mielestä yksilöllinen.

– Kaikista kokemuksista muodostuva yleiskuva saa tukea Puolustusvoimien tilaamista syrjintää ja kiusaamista käsittelevistä tutkimuksista. Syrjintä ja häirintä nousivat niin selkeästi esiin tutkimusaineistossa, ettei niitä voinut ohittaa, Tölli perustelee.

Hänen mukaansa naissotilaisiin liitetään edelleen voimakkaasti miehisen ja hyväkuntoisen sankarittaren myytti, jonka valossa vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneet naiset nähdään kovina ja kaiken valittamatta kestävinä supernaisina – ikään kuin naisten tulisi omaksua varusmiespalveluksen alussa maskuliinisempi rooli ollakseen osa joukkoa.

– Ymmärrän hyvin, ettei heikkoudesta haluta puhua tai sitä ei haluta tuoda esille. Uskon, että myytti elää siksi, koska naisten kokemasta kiusaamisesta tai syrjinnästä ei ole saatavilla kovinkaan paljon tietoa, Tölli pohtii.

”Armeijassa tulee väistämättä huonoja hetkiä, joihin liittyy pettymystä ja kyyneliä.”

Hän kuvailee maskuliinisen kulttuurin pinttyneen osaksi armeijan kulttuuria. Töllin mielestä yhteenkään kulttuuriin ei kuitenkaan sovi seksuaalinen häirintä, kiusaaminen tai syrjintä. Hän näkee, että Puolustusvoimissa vallitseva kulttuuri on kuitenkin ottanut vuosien aikana suuren harppauksen kohti parempaan suuntaan.

– Varusmiespalvelus on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Esimerkiksi syväjohtamisesta käytiin paljon keskustelua sen tullessa osaksi koulutusta, joten se on tänä päivänä yksi johtajakoulutuksen kulmakivistä, Tölli valottaa.

Kritiikkiä reservistä

Suurta mediahuomiota saanut teos ei jäänyt vaille huomiota myöskään vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneiden naisten keskuudessa. Tölli kertoo saaneensa jonkin verran palautetta sähköpostitse, mutta myös sosiaalisen median, lehtien mielipidekirjoitusten ja maanpuolustusjärjestöjen kautta.

– Olin yllättynyt, miten voimakkaasti jotkut reservissä olevista naisista reagoivat kirjan esille nostamiin teemoihin. Kritiikissä naisten ongelmat leimattiin pientä murto-osaa koskeviksi ilmiöiksi, hän avautuu palautteesta.

Tölli ja kollega Kaisu Saraniemi toimivat yhteysupseereina Kosovossa vuonna 2015. Kuva: Kaisa Maria-Töllin kotialbumi.

Tölli uskoo, että kritiikki johtuu jokseenkin siitä, ettei osa naisista halua liittää kirjassa käsiteltyjä teemoja heidän mielikuvaansa armeijasta. Toinen syy voi myös olla taustalla oleva leimautumisen pelko. Yhtenä kritiikin kirvoittimena on Töllin tulkinnan mukaan myös se, että keskusteluun nousseet kokemukset eivät vastaa tarpeeksi hyvin kritisoijien omia kokemuksia. Puolustusvoimat ei ole halunnut ottaa kantaa jylläävään keskusteluun. Yksittäisiltä tahoilta Töllille on esitetty kysymyksiä siitä, onko hänen motiivinsa hakea tukea omille palveluskokemuksilleen.

”Armeijassa pärjääminen on asennekysymys sukupuoleen katsomatta.”

Sanojen suuri voima

Yli kuukauden jälkeen naisten vapaaehtoista asepalvelusta koskevan kirjan herättämä keskustelu on laantumassa. Tölli ei näe teoksensa vaikeuttavan asepalveluksen suorittaneiden naisten asemaa tai ”vetäneen heitä lokaan”. Päinvastoin hän näkee, että tärkeät teemat ovat nousseet pinnalle ja nostattaneet yhteiskunnallisen keskustelun asepalvelusjärjestelmän nykyaikaisuudesta ja sukupuolten asemasta Suomen puolustusratkaisussa. Tölli kantaa kuitenkin huolta siitä, onko käyty keskustelu pelästyttänyt armeijan käymisestä kiinnostuneet naiset ja vaikuttanut heidän intoonsa hakeutua palvelukseen.

– Uskon, että kirja ajaa asiansa myös yleiskuvauksena asepalveluksesta ja tarjoaa tietoa, joka auttaa palvelukseen valmistautumisessa. Kirjan kannet avatessa huomaa, että joukosta löytyy myös positiivisia kokemuksia, jotka kantavat läpi elämän, Tölli päättää.


”Vain yksi keskustelunaihe muiden joukossa”

Sonja Airikka-Harteva

Alikersantti reservissä, saapumiserä 2/10, Riihimäen Viestirykmentti

Airikka-Harteva aloitti naisten vapaaehtoisen asepalveluksen 27-vuotiaana. Vaikka palveluksesta on kulunut pian kahdeksan vuotta, maanpuolustus on edelleen tiivis osa Airikka-Hartevan elämää. Hän vaikuttaa aktiivisesti Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen riveissä, jossa hän toimii naisille suunnattujen kurssien johtajana ja kouluttajana.

– Intti tutuksi- ja Sotilaan perustaidot naisille -kursseille osallistuu pääasiassa naisia, jotka harkitsevat armeijaan menoa tai joilla on jo palveluksenaloittamismääräys. Useimpien kohdalla kurssit vahvistavat päätöstä siitä, että armeija on se oma juttu, hän kuvailee.

Airikka-Harteva yllättyi Töllin kirjan esille nostamien syrjinnän ja häirinnän yleisyydestä varusmiespalveluksessa. Hän ei kuitenkaan usko, että kirjan herättämä keskustelu vaikuttaa siihen, miten naisiin suhtaudutaan palveluksessa.

– Media nostaa viikoittain esiin uusia aiheita, joista nousee paljon erilaisia näkemyksiä. Tämä oli vain yksi niistä, alikersantti reservissä pohtii.

Oman palveluksensa aikana Airikka-Harteva ei kokenut kiusaamista tai häirintää. Hänen mukaansa pieni naljailu kuului ryhmän toimintaan, oli toimintaympäristönä sitten varusmiespalvelus tai siviilityöpaikka.

– Armeijassa tulee väistämättä huonoja hetkiä, joihin liittyy pettymystä ja kyyneliä. Itselleni kokemus antoi kuitenkin paljon rohkeutta ja varmuutta omaan tekemiseen, Airikka-Harteva tiivistää.

Kuva: Lotta Saarenmaa


”Meillä kaikille huudettiin tasapuolisesti”

 

Sofia Suojoki,

Viestimies reservissä, saapumiserä 1/16, Panssariprikaati

 

25-vuotiasta Suojokea ovat aina kiehtoneet arusmiepalvelus ja erityisesti panssarivaunut. Se oli suurin syy sille, miksi hän lähetti hakupaperit Hämeen aluetoimistoon. Suojoki kokee, että Töllin kirjan herättämä keskustelu on antanut varusmiespalveluksesta negatiivisen kuvan, joka on leimannut sekä kouluttajat että asepalveluksen suorittaneet naiset.

– Mielestäni koko keskustelussa on jätetty täysin taka-alalle se, miksi meillä ylipäätään on Puolustusvoimat. Tarkoitus ei ole tarjota kaikille mukavaa kokemusta vaan asiallinen koulutus, jolla pärjää, jos tilanne sitä vaatii, Suojoki ihmettelee.

Suojoen mukaan on erikoista, että kirjan käsittelemä osuus armeijan suorittaneista naisista voi sanella paljon suuremman ihmismassan kokemukset ja yleiskuvan palveluksesta. Hän kokee, että asepalveluksen suorittaneiden naisten määrään nähden kirjassa käytetty haastateltavien määrä on liian pieni kuvaamaan koko totuutta.

– On aivan totta, että naiset joutuvat koville intissä. Mielestäni vaikeassa asemassa on kuitenkin heikko mies, joka ei pärjää muiden vauhdissa. Armeijassa pärjääminen on asennekysymys sukupuoleen katsomatta, hän kiteyttää.

Oman palveluksensa aikana Suojoki ei havainnut omassa yksikössään häirintää tai syrjintää. Sen sijaan hän koki, että kouluttajille oli helppo mennä kertomaan mieltä painavista asioista.

– Olen varma, että häirintään oltaisiin puututtu raskaalla kädellä. Meille kaikille huudettiin tasapuolisesti, Suojoki tiivistää.

Kuva: Lotta Saarenmaa