Varusmies- tai siviilipalveluksen pitäisi yksilön näkökulmasta olla asia, jonka positiiviset vaikutukset ylittävät negatiiviset. 

Uuden tutkimuksen mukaan siviilipalveluksen merkitys on muuttunut, kun alun perin vakaumuksellisille aseistakieltäytyjille suunnatusta vaihtoehdosta on tullut arkipäivää. Usein sivariin mennään, koska ei haluta luopua harrastuksista, omasta elämänpiiristä tai mahdollisuudesta lähes vuoden mittaiseen työkokemukseen. Tämä on ristiriidassa siviilipalveluslain kanssa, joka edellyttää ”vakaumukseen perustuvia syitä” siviilipalvelukseen hakeutumiselle.

Dosentti Valdemar Kallunki ehdottaa samaisessa tutkimuksessa, että vakaumuksen vaatimuksesta luovuttaisiin. Sivariin voisi siis hakeutua, jos esimerkiksi terveydentila estää Puolustusvoimissa palvelemisen, mutta varsinaista lääketieteellistä estettä ei ole löydetty. Siis tilanteissa, joissa kasarmille sopeutuminen ei yksinkertaisesti onnistu. Palveluksesta jo vapautetuille siviilipalvelusta tarjottaisiin vapaaehtoisena.

Osaltaan muutos voisi vähentää vapautuksen saavien määrää. Ja ehkä se, että entistä useampi joutuu kantamaan kortensa kekoon, voisi lisätä myös yksittäisen varus- tai siviilipalvelusmiehen motivaatiota. Ainakin se korjaisi ristiriidan, joka tällä hetkellä siviilipalveluslakia vaivaa: sen vaatimusta vakaumuksesta ei noudateta.

Toisaalta Suomen oikeusjärjestys on täynnä vastaavia esimerkkejä vanhentuneista pykälistä, joita ei tosiasiallisesti enää noudateta, ja palvelusmotivaation tarkastelu on tässä yhteydessä lähinnä huvittavaa. Jos varus- ja siviilipalvelusmiesten motivaatio on riippuvainen siitä, että mahdollisimman moni muu suorittaa vastaavan velvoitteen, on järjestelmässä joku perustavanlaatuisesti pielessä.

Varusmies- tai siviilipalveluksen pitäisi yksilön näkökulmasta olla asia, jonka positiiviset vaikutukset ylittävät negatiiviset. Sen pitäisi tarjota tärkeää työtä ja koulutusta, riittävä toimeentulo sekä mahdollisimman paljon hyötyä ja oppeja palveluksen jälkeiseen elämään.

Kun palveluksen suorittaminen on vapaaehtoista vain puolelle ikäluokasta, ei mikään muu yhtälö ole kestävällä pohjalla. Järjestelmä luo turvallisuutta meille kaikille, mutta sen vaatiman työpanoksen tarjoaa ikäluokkansa pieni, hieman yli 30 prosentin vähemmistö.

Oheisen listan toteuttaminen on haastavaa, mutta ei mahdotonta. Tässä suhteessa ehdotetun lakimuutoksen vaikutukset olisivat lähinnä kosmeettisia. Enemmän huomiota kannattaisikin kiinnittää siihen, että asevelvollisuudesta saadaan yhteiskunnalle ja yksilöille mahdollisimman suuri hyöty. Tähän löytyy eväitä myös Kallungin raportista.

 

Juho Mäki-Lohiluoma

Päätoimittaja

 

Teksti on Varusmies-lehden vuoden 2015 viimeisen numeron pääkirjoitus. Lehti ilmestyy viidesti vuodessa.