Parhaat maastomuonat

Jokainen varusmies tietää, että metsäleirille ja marssille kannattaa ottaa omia eväitä mukaan. Hankala kysymys on kuitenkin se, mikä välipala oikeasti säilyy ja kuinka paljon ekstraenergiaa on järkevää kantaa taskuissaan.

Ilta on pimentynyt jo useita tunteja sitten, mutta vielä pitäisi jaksaa marssia, suorittaa yksi rasti ja pystyttää teltta kivikovaksi jäätyneeseen maahan. Edellisestä ruokailusta on kulunut jo usea tunti eikä tulikuumana hotkittu, kolmen edellisen päivän ruokien yhdistelmää muistuttanut mössö enää auta. Kaivat tetsarin taskuja unohtuneen suklaapatukan toivossa.

Hieman murskaantunut tai sulanut suklaapatukka on usein kylmien, märkien ja pitkien öiden pelastaja. Maastoon voi pakata mukaan kuitenkin myös paljon muuta evästä, joka kestää tetsauksen, sadekuurot ja auringon paahteen.

Pähkinät

Cashew pähkinät, mantelit ja perinteiset suolapähkinät ovat yksi taistelijan parhaista kavereista. Pähkinät sisältävät paljon hyviä rasvoja ja ne täyttävät nopeasti sekä pitävät energiatasot pitkään korkealla. Lisäksi suolatuista pähkinöistä saa ravinteiden lisäksi myös suolaa, jota kovaan rasitukseen joutunut keho tarvitsee.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Pähkinät kestävät hyvin lämpötilojen vaihtelua, eli talvipakkasella niitä voi huoletta kuljettaa housujen reisitaskussa ja säilyttää sisällä lämpimässä teltassa. Kastuessaan pähkinät eivät mene heti pilalle, vaan niitä voi hyvin natustaa vielä samana tai seuraavana päivänä vaikka kosteus saattaakin tehdä rapeasta pähkinästä nahkean.

Tonnikala

Tonnikala, ruisleipä ja majoneesi eivät ole helposti tetsarin tai takin taskuissa kuljetettavia eväitä, mutta pieninä annoksina ne mahtuvat reppuun tai pakkiin mainiosti. Tämä kolmen hyvän pyhä yhtälö on parasta, mitä itselleen voi tarjota keskellä yötä kipinämikon vuorossa, sillä silloinhan ei ole kiire muuhun kuin pysymään hereillä. Kunnon tonnikala-majoneesi leipä pelastaa myös sellaisen päivän, jolloin ei ole ehtinyt tai pystynyt syömään päivän aikana riittävästi.

Ostaessasi tonnikalaa, valitse aina öljyyn säilöttyä kalaa, sillä se ei jäädy. Kun valitset lisäksi pienen purkin, saat käytettyä kerralla kaiken tonnikalan kahteen leipää eikä teltan lattialle jää pyörimään epämääräistä löyhkäävää ansaa muiden tallattavaksi. Majoneesi kannattaa ostaa tuubissa, ja ruisleipää pakata minigrip-pusseihin oman tarpeen mukaan.

Suositeltu määrä viikon leiriä varten: 2-4 purkkia tonnikalaa, yksi majoneesituubi, 4-8 palaa ruisleipää.

Urheilujuoma

Kenttäpulloon kannattaa tankata joko vettä, johon sekoittanut suolaa tai urheilujuomaa. Lähes kaikkien muiden paitsi sissien mielestä suolan ja veden yhdistelmä on kuitenkin varsin etova. Silloin joko tiivisteenä ostettava tai jauhemainen urheilujuoma on parempi vaihtoehto.

Urheilujuoma nopeuttaa palautumista, ja lisäksi se ylläpitää neste-, kivennäis- ja energiatasapainoa. Siksi urheilujuomaa onkin tärkeää muistaa juoda säännöllisesti pieniä annoksia eikä kerralla koko kenttäpullollista. Ammattilaisvaeltajien vinkki onkin, että vettä ja/tai urheilujuomaa pitäisi muistaa juoda niin usein, että noin 2 tunnin välein täytyy virtsata. Silloin kehon nestetasapaino on parhaimmillaan, ruoka imeytyy tehokkaimmin ja jaksaminen on tasaista läpi koko päivän.

Suositeltu määrä viikon leiriä varten: 10-12 pussia urheilujuomajauhetta tai 0,5 litraa urheilujuomatiivistettä.

Maustesekoitus

Vaikka et haluaisi ottaa mitään omaa evästä mukaan metsään tai marssille, otan mukaan ainakin jokin maustesekoitus. Se todennäköisesti pelastaa ihmeellisemmätkin maastopöperöt – tulivatpa ne sitten trangiasta, mukesta tai spadelta. Erilaisia mausteseoksia on saatavilla useita erilaisia, joten valitse omaan makuusi sopiva: tulinen, mausteinen, savuinen tai kirpeä.

Mausteseos ei pelasta siinä vaiheessa, kun energia loppuu kesken marssin tai kun joku sinun ryhmästä alkaa hyytyä. Se kuitenkin mahdollistaa sen, että riippumatta siitä mitä maastossa tarjotaan ruuaksi, pystyt syömään sen. Ja usko pois, mausteseokselle on varmasti monia muitakin käyttäjiä ja haluajia. Se on halpa ja kevyt keino tehdä ruokailusta siedettävää.

Suositeltu määrä viikon leiriä varten: 1-2 purkkia erilaisia mausteseoksia.

Suklaa

Suklaa – tuo kaikista perinteisin ja lopulta monella tapaa paras maastomuona. Suklaata saa monessa eri muodossa, useissa eri mauissa ja pakkauskoissa. Siinä voi olla mukana joko pähkinää, rusinoita, suolakiteitä tai oikeastaan melkein mitä tahansa.

Suklaan ainoa huono puoli on se, ettei se kestä lämpöä. Teltassa tai auringon paisteessa lämpötilat saattavat helposti kohota niin korkeiksi, että aiemmin ihana ja täydellinen suklaalevy on muuttunut kummalliseksi kasaksi ruskeaa mössöä, jota ei meinaa millään saada syödyksi. Siksi turvallisin vaihtoehto onkin ostaa yhden ison suklaalevyn sijaan useita pieniä patukoita, jotka isoilta vahingoilta vältyttäisiin.

Suositeltu määrä viikon leiriä varten: oman himon mukaan + sen verran, että kärkkyville kavereillekin riittää.


Näiden vinkkien lisäksi maastoon voi totta kai ottaa mukaan paljon muutakin ja jokaisella on varmasti se yksi oma luottoeväs, jota ilman ei lähde minnekään. Ensikertalaisille tai vielä kokemattomille marssioille vinkit ovat varmasti kuitenkin paikallaan.

Annetut ohjemäärät eivät ole kiveen hakattuja ja suositellut määrät on arvioitu sen mukaan, että yhden viikon leirille ottaa vähintään kahta eri välipalaa mukaan. Erityisesti ryhmän johtajien – eli alikersanttien ja kokelaiden – kannattaa ottaa mukaan vähän ekstraa, sillä näiden eväiden avulla voi pelastaa sen taistelijan, joka olisi muuten jäänyt porukasta jälkeen tai kokonaan pois.

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta