Sodankylä antoi ensimmäisenä mahdollisuuden äänestää ennakkoon sotilaskodissa

Vuoden 2018 presidentinvaalit ovat aivan käsillä. Ennakkoäänestys oli 17.-23.1.2018 Ja varsinainen ensimmäisen kierroksen äänestyspäivä on sunnuntai 28.1.2018. Varusmieslehti selvitti eduskuntavaalien aikaa 2015 keväällä, ettei varuskunnissa ole äänestysmahdollisuutta. Tilanne on valitettavasti edelleen pääosin sama, mutta Sodankylässä Jääkäriprikaatissa otettiin askel parempaan tarjoamalla ennakkoäänestyksen mahdollisuus sotilaskodissa.

Aloitteen äänestyspaikan perustamisesta teki Sodankylän kunnanvaltuustossa Riikka Karppinen, joka toimii myös Varusmiesliiton pääsihteerinä.

“Lähestyvät presidentinvaalit saivat miettimään, millä tavalla nuorten äänestysmahdollisuuksia – ja sitä kautta nuorten äänesaktiivisuutta – voitaisiin parantaa. Koska varusmiespalvelus tavoittaa vuosittain tuhansia asepalvelustaan suorittavia, ajattelin, että tietysti äänestyspaikan pitää olla siellä, missä nuoretkin ovat.”, Karppinen taustoittaa.

Sodankylän kaltainen järjestely ei valitettavasti ole nykyisen lainsäädännön alla mahdollista kaikissa muissa varuskunnissa. Sotilaskotien tulee nimittäin olla julkisia paikkoja, jotta niihin voisi lain mukaan perustaa ennakkoäänestyspaikan, eikä niissä tai muutenkaan varuskunnissa ole mahdollisuutta erityiseen laitosäänestykseen.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Suuressa osaa varuskuntia sotilaskoditkin ovat sotilasalueeksi eristetyllä alueella. Mahdollisuus äänestykseen varuskunnissa tarvitsisi siis lakimuutoksen joka mahdollistaisi joko ennakkoäänestyspaikat tai varsinaisina vaalipäivinä äänestyspaikkojen perustamisen.

Karppinen näkee varusmiehille tarjottavan äänestyspaikan myös väylänä parempaan äänestysaktiivisuuteen, joka on hänen mukaansa ollut edellisissä vaaleissa huolestuttavankin matala. Puolustusvoimien periaatteena on kehoittaa varusmiehiä äänestämään lomapäivinä ennakkoon tai varsinaisena vaalipäivänä, jos on silloin lomilla. Erityisiä kampanjoita tai muita operaatioita Puolustusvoimat ei järjestä äänestämiseen kannustaakseen.

Mahdollisuus äänestykseen varuskunnissa tarvitsisi siis lakimuutoksen joka mahdollistaisi joko ennakkoäänestyspaikat tai varsinaisina vaalipäivinä äänestyspaikkojen perustamisen.

“Sotilaskodeissa tarjottava äänestysmahdollisuus on matalan kynnyksen palvelu, joka tavoittaa tuhannet nuoret. Äänestäminen sotilaskodissa iltavapaiden aikaan ei vaadi ylimääräistä byrokratiaa tai vie varusmieheltä arvokasta vapaa-aikaa. Tällä hetkellähän äänestämään neuvotaan lähinnä viikonloppulomilla, ja joissakin varuskunnissa iltavapaiden aikaan järjestetään yhteiskuljetus jollekin kunnan muista äänestyspaikoista varuskunnan ulkopuolella. Jos äänestämään lähtevä joukko on suuri, muiden odottelu ja matkat voivat yhdessä viedä iltavapaasta leijonanosan.”, hän korostaa.

Karppinen uskoo sotilaskodissa tarjottavan ennakkoäänestyksen saamaan varusmiehet käyttämään äänioikeuttaan paljon entistä enemmän. Aktiiviseen kansalaisuuteen kannattaakin hänen mielestään tarjota eväät nimenomaan nuorena, sillä taitoja voi olla vaikea oppia myöhemmin.

“Sotilaskodissa myös ne kuuluisat ‘vaalikahvit’ on helppo siinä samalla tupakavereiden kanssa hörpätä.”, hän kehoittaa.

Varusmiesliitto julkaisi vuoden alussa kannanoton, jossa vaadittiin ennakkoäänestyspaikkojen tuomista kaikkiin sotilaskoteihin.

 

Teksti Joonas Koivisto

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta