Jos reserviläisten puheita on uskominen, lähentelee asepalvelus kuriltaan ja vaatimustasoltaan aikuisten päivähoitotoimintaa. Y-sukupolven asepalvelus on saapumiserä toisensa jälkeen siirtymässä pullamössömarsseihin, räkäpääammuntoihin ja simputusvapaaseen aikakauteen. Suomalaisessa sielunmaisemassa elää valitettavan sitkeästi vanhan kansan viisaus: joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
Vääräleukojen huutelussa on totuuden siemen. On totta, että 2010-luvun sotilaskuri on muuttunut aikaisemmista vuosikymmenistä. Joidenkin mielestä löyhempään suuntaan.
Suurin syy varusmiespalveluksen kurinpidollisiin muutoksiin löytyy Puolustusvoimista. Simputustapausten kitkeminen on ollut järjestelmällistä ja kuria on tietoisesti järkiperäistetty.
Ja syystä. Puolustusvoimien toiminta ja harjoitukset ovat henkisesti raskaampia kuin koskaan. Kehittynyt teknologia vaatii oppimista, ajattelua ja tarkkaavaisuutta. Osaamista, jota ei voi huutamalla piiskata. Mutta pilata voi.
Tornihuhut asepalveluksen kokonaisvaltaisesta ja kurinpidollisesta rimanlaskusta ovat puppua. Kuri on kohdennettu koulutuksen kannalta oleelliseen.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että nykynuoret ovat edeltäjiään sosiaalisempia, avoimempia ja ennakkoluulottomampia.
Toinen syy kansalaisten kaipaaman perinteisen kurinpidon haihtumiseen löytyy parjatuista nuoristamme. Kurin tarve on muuttunut: tutkimukset ovat osoittaneet, että nykynuoret ovat edeltäjiään sosiaalisempia, avoimempia ja ennakkoluulottomampia. Joidenkin mittareiden mukaan nykynuoriso on myös aiempaa älykkäämpää.
Muutosten puristuksessa myös sotilaspedagogiikan on kehityttävä. Nuorten fyysisiä ominaisuuksia on huomattavasti helpompi kehittää varusmiespalveluksen aikana kuin älykkyyttä tai sosiaalisia taitoja. Ne opit ladataan nuorten henkiseen ammuslippaaseen huomattavasti aikaisemmin.
Kurille – tiukallekin sellaiselle – on toki oma aikansa ja paikkansa. Varusmiesten on palveluksensa aikana tarkoitus kokea mahdollisimman todenmukaisia skenaarioita, joissa sotilaallisella hierarkialla ja kurinpidolla on oma osansa. Entisaikaisella, simputusjäänteisiin pohjautuvalla johtamismenetelmällä, koulutuksen lopputulema olisi kuitenkin entistä fiksumman nykysukupolven kanssa kaikkea muuta kuin hedelmällistä.
Kotiutuvat varusmiehet ovat viime vuosina antaneet yhä parempia arvosanoja niin palvelusajastaan kuin esimiehistään. Samalla esimiesrikosten määrä on laskenut ja maanpuolustustahto kasvanut.
Maanpuolustuskykymme sen sijaan ei liene kokenut merkittäviä kolhuja räjäytettyjen punkkien, turhien vaaterallien tai ylimitoitetun äänenkäytön poistumisesta kasarmien epävirallisista viikko-ohjelmista.
Kansalaisten huolet ovat keskittyneet nykypalveluksessa nuorten huonoon kuntoon ja kurinpidon näennäiseen lipsumiseen. Lisääntyneet marssimurtumat ja Cooper-tulosten keskiarvon lasku eivät kuitenkaan romahduta puolustustamme, sillä varusmiesten tärkein lihas muhii kypärän suojissa. Ja tätä lihasta ei kehitetä simputtamalla.
