Kenraaliluutnantti Timo Kivinen on valittu uudeksi puolustusvoimain komentajaksi

Nykyinen puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg siirtyy reserviin 1. elokuuta.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on nimittänyt kenraaliluutnantti Timo Kivisen puolustusvoimain komentajaksi ajalle 1.8.2019–31.3.2024. Hän on toiminut Pääesikunnan päällikkönä vuodesta 2017 saakka, ja saanut ylennyksen kenraaliluutnantiksi vuonna 2016.

Kivinen on ollut monipuolisella sotilasurallaan muun muassa Puolustusvoimien strategiapäällikkö, Karjalan prikaatin sekä Utin jääkärirykmentin komentaja, Pääesikunnan apulaisosastopäällikkö, sotilasasiamies Budapestissä sekä johtotehtävissä Maanpuolustuskorkeakoulussa. Puolustusvoimien tiedotteen mukaan Kivinen suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 1993.

Hän kertoo Puolustusvoimien tiedotteessa olevansa kiitollinen häntä kohtaan osoitetusta luottamuksesta.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

– Puolustusvoimia on kehitetty johdonmukaisesti ajan ja turvallisuusympäristön vaatimusten mukaisesti. Tulen omalta osaltani tekemään parhaani, että sama kehitys jatkuu.

Teksti Saana Sjöblom
Kuva Puolustusvoimat

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta