Nuorten miesten kestävyyskunto on heikentynyt 1970-luvulta alkaen. Puolustusvoimien uutislehti Ruotuväki kertoi maaliskuussa, että vuonna 2014 palveluksensa aloittaneista varusmiehistä lähes neljännes sai Cooperin testissä arvosanan heikko juoksemalla alle 2 200 metriä. Varusmiesten kunto kuitenkin paranee palveluksen aikana, erityisesti peruskoulutuskaudella. Onko Puolustusvoimat todella Suomen suurin kuntokoulu?
Teksti ja kuvat: Rasmus Arikka
Kahdentoista minuutin juoksutestin, eli Cooperin testin, kehitti yhdysvaltalainen Kenneth Cooper 60-luvun lopulla Yhdysvaltojen asevoimia varten. Testissä mitataan maksimaalista hapenottokykyä, eli käytännössä testattavan kestävyyskuntoa. Maksimaalista hapenottokykyä voidaan mitata myös lukuisilla muilla kenttätesteillä, mutta Cooperin testi on kestävyyskunnon mittauksen äiti. Tätä mieltä on ainakin UKK-instituutin johtaja, lääketieteen tohtori Tommi Vasankari.
Cooper-testi jalkautui suomalaiseen koulu- ja urheilumaailmaan jo 70-luvulla, ja vuodesta 1975 asti Puolustusvoimat on tilastoinut varusmiesten cooper-tuloksia. Kuten kaikkiin kenttätesteihin, myös Cooperin testiin, liittyy luotettavuusongelmia. Esimerkiksi testattavien motivaatio vaikuttaa olennaisesti testin tuloksiin. Luotettavimmat tulokset saadaan, jos testattavat henkilöt juoksevat 12 minuuttia tasaisella vauhdilla kaikkensa antaen. Haasteellista onkin oman juoksukunnon ja vauhdin arvioiminen.
”Suoriutuminen testissä riippuu siitä, miten hyvin osaa arvioida oman kuntonsa. Jos yliarvioi oman kuntonsa, loppumatkasta tulee hankalaa. Jos taas aliarvioi juoksukykynsä, voi olla, että lopussa on liikakin voimia jäljellä”, Vasankari sanoo.
Vaikeinta oman juoksuvauhdin sovittaminen on kaikkein vähiten liikkuville. Kestävyyslajeja aktiivisesti harrastava nuorimies arvioi juoksukuntoaan selkeästi paremmin kuin koko elämänsä vain tietokonetta pelannut ikätoveri. Huonokuntoisemmille varusmiehille saattaisi toimia paremmin esimerkiksi UKK-kävelytesti, jota käytetään erityisesti ikäihmisten kestävyyskunnon määrittämisessä. Testissä mitataan kahden kilometrin matkaan käytettyä aikaa ja seurataan testattavien sykelukemia.
Cooperin testin sijaan maksimaalista hapenottokykyä voitaisiin mitata myös esimerkiksi 2 000 tai 3 000 metrin testijuoksulla, jolloin matka säilyy vakiona, mutta siihen käytetty aika vaihtelee. Vasankarin mukaan Cooperin testin tai vakioidun matkan juoksutestien luotettavuudessa ei ole juurikaan eroja. Toisaalta yksilötasolla saattaa olla huomattavia eroja, hahmottaako paremmin aikaa vai matkaa.
Vaihtoehdoista huolimatta Vasankari on sitä mieltä, että Cooperin testi on hyvä väline varusmiesten, reserviläisten ja Puolustusvoimien henkilökunnan kestävyyskunnon mittauksessa.
”Puolustusvoimissa ollaan kiinnostuneita jalan liikkumisen mittaamisesta ja siitä, miten hyvin voi omaa ruumiinpainoaan kannatella. Uskon, että Cooperin testi toimii Puolustusvoimissa ihan hyvin ja antaa sellaista informaatiota kuin halutaan”, Vasankari arvioi.
Cooperin testi voidaan helposti toteuttaa suurille massoille, mikä on tärkeää Puolustusvoimissa, sillä pelkästään palveluksen aloittaneita on vuosittain yli 20 000. Lisäksi Vasankari arvelee, että testi on tuttu suurimmalle osalle varusmiehistä, mikä helpottaa sen toteuttamista.
Puolustusvoimien tilastojen valossa varusmiesten kestävyyskunto on heikentynyt vuodesta 1979 aina 90-luvun loppuun asti. 2000-luvulla tulosten heikkeneminen on tasaantunut, mutta toisaalta huonokuntoisten suhteellinen osuus on kasvanut. Viime vuonna palveluksensa aloittaneiden varusmiesten cooper-tulosten keksiarvo oli 2 433 metriä, joka on historian toiseksi huonoin tulos. Vielä 70-luvulla alokkaiden keskiarvo samassa testissä oli yli 2 800 metriä. Vasankarin mielestä testitulosten heikkeneminen on huolestuttavaa, sillä varusmiehet edustavat lähes 80 prosenttia noin 20-vuotiaista suomalaismiehistä.
”Muutamia vuosikymmeniä sitten Yhdysvalloissa mietittiin, että huono kestävyyskunto on yksi merkittävimmistä, jollei peräti merkittävin, työikäisten miesten kuolemanriskiä ennustava tekijä”, Vasankari toteaa.
Vasankarin mukaan varusmiesten cooper-tulosten heikkeneminen on valtava viesti yhteiskunnalle.
Positiivista on kuitenkin huomata, että varusmiespalveluksessa monen sotilaan kestävyyskunto myös kohenee. Puolustusvoimien liikuntapäällikkö, everstiluutnantti Jarmo Viskari kertoo, että varusmiesten cooper-tulokset parantuvat keskimäärin yli 100 metriä palveluksen aikana. Eniten palveluksesta hyötyvät kaikkein heikkokuntoisimmat. Aktiivisesti liikuntaa harrastavien varusmiesten kunto saattaa puolestaan heikentyä palveluksen aikana, jos sotilaskoulutuksen ulkopuolella ei harrasta omaehtoista liikuntaa. Varusmiesten keskinäiset kestävyyskunnon erot siis kaventuvat palvelusaikana, mutta tapahtuuko se hyväkuntoisten kustannuksella? Viskarin mukaan kestävyyskunnon heikkeneminen koskee vain pientä joukkoa varusmiehiä, eli niitä, jotka ovat lähes kilpaurheilutasolla ennen palvelukseen astumista.
”Aivan kärkimiehillä juoksutulokset voivat tipahtaa, mutta uskon, että heidän sotilaallinen suorituskykynsä paranee.”
Varusmiehet suorittavat kaksi kertaa palveluksensa aikana Cooperin testin lisäksi lihaskuntotestin. Vuosien varrella kuntotestiin on valikoitunut kolme liikettä, joilla määritetään varusmiesten lihaskunto. Vauhditon pituushyppy, istumaannousu ja etunojapunnerrus muodostavat testipatteriston, jota ei käytetä ainoastaan varusmiesten, vaan myös reserviläisten ja Puolustusvoimien henkilökunnan lihaskunnon testauksessa.
Lähtökohtana sotilaiden kunnontestauksessa on varmistua heidän riittävästä fyysisestä toimintakyvystään. Puolustusvoimien tavoite on, että tuotetut sodan ajan joukot on kykenevät säilyttämään taistelukuntonsa vähintään kahden viikon mittaisen jatkuvan taistelukosketuksen ajan sekä sen lisäksi pystyvät vielä keskittämään kaikki voimavaransa 3-4 vuorokauden ratkaisutaisteluihin. Tavoitteen saavuttaminen vaatii sekä hyvää kestävyys- että lihaskuntoa.
Mutta kertooko Puolustusvoimissa käytetty kuntotesti riittävän tarkasti varusmiesten lihaskunnosta?
Viskarin mukaan valikoidut testiliikkeet kertovat erittäin luotettavasti mitattavista lihaskunnon ominaisuuksista. Tommi Vasankari puolestaan korostaa, että lihaskunnon mittaaminen on selkeästi vaikeampaa kuin esimerkiksi maksimaalisen hapenottokyvyn selvittäminen. Toisin kuin kestävyyttä, lihaskuntoa ei voida määrittää yhdellä arvolla.
”Kun arvioimme kestävyyskunnon ulkopuolella olevia kunnon osa-alueista, puhutaan yleensä lihaskestävyydestä, maksimivoimasta, liikkuvuudesta ja lihastasapainosta”, Vasankari sanoo.
Lihaskunto jakautuu moneen osaan, eikä sen määritteleminen muutamalla liikkeellä onnistu. Puolustusvoimat on valinnut testattavaksi itselleen sopivimmat ja sotilaan toimintakyvyn kannalta olennaisimmat testiliikkeet. Esimerkkinä Vasankari mainitsee vauhdittoman pituushypyn, joka mittaa eteenpäin suuntautuvaa ponnistusvoimaa. Se on tärkeä sotilaan ominaisuus muun muassa maastossa liikkumisen kannalta.
”Vauhditon pituushyppy, joka on maksimaalisen voimantuotannon testi, on ihan käypä. Jos tässä testissä tulos paranee, se kertoo maksimaalisen kunnon kehittymisestä.”
Vauhditonta pituushyppyä voi pitää luotettavana lihaskuntotestin liikkeenä. Istumaannousua ja etunojapunnerrusta on taas selvästi vaikeampi arvioida. Vasankarin mukaan esimerkiksi punnerrustestiin liittyy paljon teknisiä ongelmia: Pitkät ja lyhyet varusmiehet tekevät erilaisen työn vartalonhallinnan suhteen. Lisäksi liikkeeseen vaikuttaa se, kuinka alas laskeudutaan ja kuinka ylös noustaan. Myös käsien asennon leveys vaikuttaa liikkeeseen ja siihen, mitä lihaksia se rasittaa. Kuitenkin puhtaasti suoritettuna se mittaa hyvin käsilihasten kestävyyttä, keskivartalon lihaksia ja vartalon hallintaa.
Istumaannousu on urheilupiireissä klassinen lihaskuntoliike. Se on punnerrusten tavoin eräänlainen lihaskestävyystesti. Istumaannousun arvioinnin ongelmana on se, että testi mittaa eri lihasryhmiä riippuen siitä, miten se tehdään.
”Jos jaloista ei pidetä kiinni, eikä heilahdeta, se selkeä vatsalihastesti. Jos nilkoista pidetään kiinni se on lonkankoukistajan sekä etureisien testi,” Vasankari sanoo.
Puolustusvoimien ohjeistuksessa käsketään pitämään istumaannousu-liikkeessä polvikulma 90 asteessa. Tilanteissa, joissa testattavia varusmiehiä on paljon, ei voida valvoa, kuinka puhtaasti kukakin liikkeen suorittaa. Mitä pienempi polvikulma, sitä helpompi liike on tehdä.
Vuoteen 2011 asti Puolustusvoimien käyttämään lihaskuntotestiin kuului kolmen nykyisen liikkeen lisäksi myös leuanveto ja selkälihasliike. Leuanveto on hyvin tekninen suoritus ja monelta hyväkuntoiselta varusmieheltäkin saattoi tulos jäädä nollaksi. Selkälihasliikkeen arvioinnista teki hankalaa varusmiesten erilainen ruumiinrakenne, joka vaikutti esimerkiksi liikkeen pituuteen. Hoikat tekivät lihavampia suuremman työn ja pidemmän liikeradan. Lisäksi asiantuntijat ovat sitä mieltä, että nopea ja rykivä liike ei tee hyvää selkälihaksille.
Mikä sitten olisi optimaalinen kuntotesti varusmiehille? Vastausta on vaikea löytää, sillä lihaskunto on hyvin moniulotteinen kokonaisuus, eikä Puolustusvoimilla ole mahdollista tehdä esimerkiksi useita kymmeniä eri liikkeitä, jotta lihaskunnon kaikki eri osa-alueet tulisi riittävän tarkasti testattua. Yksi hyvä vaihtoehto voisi olla UKK-instituutin ALPHA-FIT-testistö, joka koostuu seitsemästä eri testistä pyrkien huomioimaan lihaskunnon osa-alueita monipuolisesti. Oli testi mikä tahansa, sitä on tarkasteltava kriittisesti. Toisaalta testipatteristoa ei kannata vaihtaa liian usein, koska silloin ei pystytä seuraamaan tuloksissa tapahtuvia muutoksia.
Kestävyyskunnon tavoin varusmiesten lihaskunto on heikentynyt viime vuosikymmeninä, ja suurin lasku ajoittuu 90-luvun loppuun. On hämmästyttävää, että nuorten miesten lihaskunto ei ole selkeästi parantunut, vaikka Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi kuntosaliharjoittelu on yleistynyt liikuntamuoto erityisesti 15–24-vuotiaiden keskuudessa.
Vai eikö Puolustusvoimien lihaskuntotesti kerrokaan koko totuutta varusmiesten lihaskunnosta? Valuvatko hikiset treenitunnit salilla hukkaan?
Puolustusvoimien liikuntapäällikkö Viskari huomauttaa, että lihaskuntotestin osalta hyvien ja kiitettävien tulosten määrä on pysynyt melko vakiona 2000-luvulla, mutta huonojen tulosten suhteellinen osuus on kasvanut.
”Se kertoo mielestäni siitä, että porukan jakautuminen jatkuu. On niitä, jotka käyvät salilla ja pitävät huolta itsestään, mutta niiden määrä, joka ei tee näin, on koko ajan kasvamaan päin”, Viskari summaa.
Tommi Vasankari puolestaan muistuttaa, että tilastoja analysoidaan pelkästään olemassa olevan tiedon varassa. Hänen mukaansa lihaskuntotestien tulokset saattaisivat olla jopa nykyistä huonompia ilman kasvanutta kuntosalitrendiä.
”Voidaan myös kysyä, mitä siellä kuntosalilla tehdään. Uskon, että jos harjoitellaan monipuolisesti, tulokset näkyvät. Jos harjoittelu on liian yksipuolisesti keskittynyt johonkin tiettyyn lihasryhmään, se ei välttämättä paranna tuloksia lihaskuntotestissä.”
Jokaisesta varuskunnasta löytyy kuntosali, mutta sen käyttö on pääosin varusmiesten omalla vastuulla vapaa-aikana. Lukuun ottamatta yksittäisiä lihaskuntoharjoituksia kuntosalilla, varusmiesten peruskoulutuskauden ohjelma on hyvin kestävyyspainotteista. Tämä voi estää lihasvoiman kehittymistä, kuten everstiluutnantti Matti Santtila valmennus- ja testausopin väitöskirjassaan esitti. Santtila tutki lisätyn voima- tai kestävyysharjoittelun vaikutuksia varusmiesten hengitys- ja verenkiertoelimistön sekä hermo-lihasjärjestelmän suorituskykyyn peruskoulutuskaudella.
Voimaharjoittelun lisääminen varusmieskoulutuksessa voisi lisätä sotilaallista suorituskykyä, sillä jo perustaisteluvarustus painaa yli 20 kilogrammaa. Ohjattua kuntosaliharjoittelua on kuitenkin hyvin vähän, ja Viskari myöntää, että lihaskunto-ominaisuuksien kehittäminen palvelusaikana saattaa olla vaikeaa. On tietenkin muistettava, että liikuntakoulutus on vain yksi osa sotilaan fyysistä koulutusta.
”Varusmiesten fyysistä koulutusta käsitellään kokonaisuutena, joka koostuu marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta. Kokonaiskuormitus on osalle varsin suuri. Jos lisätään liikuntakoulutuksen suorituksia, se voi mennä joidenkin osalta ylikuormittumisen puolelle”, Viskari sanoo.
Yksi Puolustusvoimien liikuntakasvatuksen tavoitteista on kannustaa liikunnalliseen elämäntapaan ja fyysisestä kunnosta huolehtimiseen niin, että se jatkuisi myös varusmiespalveluksen jälkeen. Myös Suomen sotilasurheiluliitto tukee varusmiesten urheilumahdollisuuksia varuskuntien tarpeiden ja kapasiteetin mukaan. Varusmiestoimikuntien vetämät liikuntakerhot antavat vapaa-ajalla mahdollisuuden kokeilla eri urheilulajeja, joiden kautta voi innostua ja löytää motivaatiota fyysisen kunnon ylläpitämiseen.
Puolustusvoimien tilastot puhuvat myös reserviläisten kunnon heikentymisen puolesta. Jarmo Viskari kuitenkin kertoo toukokuussa alkaneista tutkimuksissa, joissa reserviläisten kuntoa testataan kertausharjoitusten yhteydessä. Ensimmäiset testit järjestettiin Panssariprikaatissa Parolassa.
”Harjoitusjoukko näytti todella reippaalta. Vaikka tulokset ovat vielä analysoinnissa, niin hyvältä näyttää. Ne, jotka ovat jaksaneet pitää itsensä hyvässä kunnossa, ovat hyvässä kunnossa myös reservissä. Se on ollut tavoitteemme”, Viskari sanoo.
Tutkimuksessa mitataan noin tuhannen 25–34-vuotiaan reserviläisen kunto. Tutkimus toteutetaan tänä vuonna seitsemässä kertausharjoituksessa ympäri Suomea yhteistyössä Jyväskylän yliopiston ja UKK-instituutin kanssa.
Myös Puolustusvoimien MarsMars-palvelun käyttäjätutkimuksen mukaan sovellusta käyttäneiden kunto on parantunut.
”Lähes kaikki, jotka ovat ottaneet palvelun käyttöön, paransivat kuntoaan ja liikunta-aktiivisuuttaan”, Viskari kiteyttää.
MarsMars-sivusto auttaa palvelukseen astuvia tai kertausharjoituksiin lähteviä kohottamaan kuntoaan henkilökohtaisen harjoitusohjelman avulla. Sivustolla on yli 30 000 kävijää, ja palvelun käyttöönottaneita on Viskarin arvion mukaan noin 10 000. Puolustusvoimat jatkaa MarsMars-palvelun kehittämistä, ja tavoitteena on saavuttaa halutut kohderyhmät nykyistä paremmin.
Varusmiesten kunto paranee palveluksessa ja monen painoindeksi pienenee. Alkaneet tutkimukset viittaavat myös reserviläisten kunnon paranemiseen, joten ehkä Puolustusvoimia voi pitää Suomen suurimpana kuntokouluna. Mutta mitä tapahtuu kotiutumisen jälkeen? Kaikki eivät osallistu kertausharjoituksiin, eikä liikunta varusmiespalveluksesta huolimatta kuulu kaikkien elämäntapoihin reservissä. Mikä sytyttäisi pysyvän liikuntakipinän? Pitäisikö palveluksen pakollisen liikuntakoulutuksen määrää lisätä? Vai pitäisikö varusmiehiä kannustaa liikkumaan entistä enemmän vapaa-ajallaan?
KOMMENTTI
Mitä tarkoittaa hyvä kunto? Onko se sitä, että juoksee yli 3 000 metriä cooperissa? Vai onko hyvän kunnon mittari 60 punnerrusta minuutissa?
Jos olet nyt hyvässä kunnossa, et ole sitä välttämättä enää kymmenen vuoden päästä. Maksimaalinen hapenottokyky heikkenee nopeasti, jos ei harrasta aerobista liikuntaa säännöllisesti.
Varusmiespalveluksessa suoritetut kuntotestit tuloksineen säilyvät monen mielessä jopa vuosikymmeninä. Näitä suorituksia pidetään itseisarvona, ja kaikki kolmentonnincoopermiehet pitävät itseään hyväkuntoisina kolmekymmentäkiloa painavampinakin.
Itse pidän kuntotestituloksia toisarvoisina. Paljon tärkeämpää olisi iskostaa liikunnallinen elämäntapa kaikkien palveluksen suorittaneiden päähän. Liikuntakoulutus on osa sotilaskoulutusta ja siis tärkeä osa, kun tuotetaan taistelunkestäviä sotureita. Puolustusvoimien täytyy lisätä pakollisen liikunnan määrää ja kannustaa varusmiehiä aikaisempaa enemmän liikkumaan vapaa-ajallaan. Pelkkä kuntoisuuslomapäivä ei välttämättä motivoi riittävästi.
Puolustusvoimien liikuntapäällikkö, everstiluutnantti Jarmo Viskarin mukaan liikuntakoulutuksen määrää ei voi lisätä, sillä jotkut varusmiehet olisivat ylikuormituksen partaalla. Koulutuksen fyysinen rasittavuus lisääntyy asteittain peruskoulutuskaudella, mutta ei koko palveluksen ajan. Siinä voisi olla muutoksen paikka. Lisäksi liikuntakoulutusta voisi helposti eriyttää taso- ja kuntoryhmiin. Kaveria, joka juoksee 2 000 metriä Cooperissa, ei kannata laittaa lenkille kolmentonnin palvelustoverin kanssa, vaan muiden saman tasoisten kanssa.
Liikuntakoulutus voi olla muutakin kuin varuskunnan ympäri juoksemista. Ohjattu jalkapallo, uinti tai kuntosalitreeni käyvät yhtä hyvin. Itse en palvelusaikana raahautunut kertaakaan iltavapailla salille, sillä yksinkertaisesti en tiennyt, mitä siellä kuuluu tehdä. En usko, että olen ainut kuntosalineitsyt juuri tästä syystä.
Liikunnalliset ja terveet elämäntavat auttavat jaksamaan palveluksessa mutta myös opiskelu- sekä työelämässä palveluksen jälkeen. Ohjattua liikuntakoulutusta pitää aidosti lisätä, eikä vain keskittyä tilastoihin ja siihen, miten varusmiesten kuntoa mitataan. Tietenkin on tärkeää, että saatuja tuloksia pyritään tarkastelemaan ja vertailemaan, mutta liikuntaa pitäisi Puolustusvoimissa harrastaa liikunnan itsensä, ei parempien testitulosten vuoksi.
