Uuden tutkimuksen mukaan jopa kaksi kolmesta siviilipalvelusmiehestä pohjaa valintansa käytännöllisiin syihin, vaikka lain mukaan siviilipalvelukseen voi hakeutua vain asepalveluksen estävän vakaumuksen takia. Dosentti Valdemar Kallungin mukaan lakia pitää muuttaa.
Teksti Juho Mäki-Lohiluoma Kuvat Mikko Toivonen
Noin 30 nuorta miestä on järjestäytynyt rannalle riviin, kun Katarína Haddas von Martens pitää koulutusta öljytorjunnasta. Osa seuraa tarkkaavaisena, osa tuijottelee varpaitaan, osa istuu hieman sivummalla. Neljä pukee päälleen öljyntorjuntavarusteet. Vieressä muutama paistaa makkaraa.
Varustuksen pukeminen ei onnistu yksin, sillä suojapuvun aukot teipataan umpeen. Sen jälkeen jakaudutaan pareihin, joita johtaa ryhmänjohtaja.
”Kukaan ei koskaan tee tätä yksin. Se on ihan turvallisuushomma”, Haddas-von Martens opastaa.
Neljä valkoiseen asuun sonnustautunutta miestä marssii ryhmänjohtajan johdolla rantaan. Selässä komeilee Maailman luonnonsäätiö WWF:n logo.
”Mitä me täällä nyt sitten tehdään?” joku huudahtaa.
”Onko täällä kultahippuja?” vitsailee toinen.
Miehet äyskäröivät järvivettä ämpäreihin, ja pian kuvitteellinen öljy kannetaan Haddas-von Martensin keräysastiaan.
”Mitä sitten? Lisää vaan?” kysyy Teemu Kekäläinen, 19, yksi kerääjistä.
”Joo. Näin se jatkuu, kunnes tulee ruokatauko tai jotain”, Haddas-von Martens vastaa.
Kekäläinen on aloittanut palveluksensa vain muutamaa viikkoa aiemmin. Hänelle siviilipalvelus oli luonteva valinta, sillä uskonnollinen vakaumus esti asepalvelukseen hakeutumisen. Työpalvelunsa hän tulee suorittamaan Villa Elfvikin luontotalossa Espoossa.
”Jossain vaiheessa se selkeni, että haluan sivariin. Sydämessä päätös oli jo kypsynyt ja sitten muiden ihmisten kanssa vielä juttelin. Lopulta valinta oli aika helppo.”
Varustuksen pukeminen ei onnistu yksin, sillä suojapuvun aukot teipataan umpeen. Sen jälkeen jakaudutaan pareihin, joita johtaa ryhmänjohtaja.
Siviilipalveluslain mukaan Puolustusvoimissa palvelemisen estämä vakaumus on ainoa peruste, jolla siviilipalvelukseen voi hakeutua. Itse vaadittavaa vakaumusta ei kuitenkaan eritellä, vaan ratkaiseva on velvollisen oma kokemus: mikä tahansa vakaumus on riittävä, jos velvollinen itse katsoo sen estävän Puolustusvoimissa palvelemisen.
Työ- ja elinkeinoministeriön tilaaman ja dosentti Valdemar Kallungin toteuttaman tutkimuksen mukaan siviilipalvelus on kuitenkin saanut sen alkuperäisestä tarkoituksesta poikkeavan merkityksen. Alun perin vakaumuksellisille aseistakieltäytyjille suunnatusta mahdollisuudesta on tullut vaihtoehto, johon päätymisen ratkaisevat usein käytännölliset syyt, kuten työpalvelun tarjoama työkokemus ja normaali työaika. Oman arvionsa mukaan jopa kaksi kolmasosaa sivareista ei ole palveluksessa vakaumuksellista syistä.
Siviilipalveluskeskuksen johtajaa Mikko Reijosta tulos ei yllättänyt.
”Raportissa ei yllättänyt oikeastaan mikään. Siviilipalveluksen kanssa työskenteleville nämä asiat ovat olleet selviä jo pitkään, mutta tämä raportti teki ne näkyviksi”, Reijonen sanoo.
Vakaumuksen ja käytännöllisten syiden raja on kuitenkin häilyvä. Valtaosalle siviilipalvelusmiehistä rauhanaate on edelleen tuttu.
”Sota ja sotaan valmistautuminen ovat väärin!” huudahtaa Arndt Pekurinen, Suomen kuuluisin aseistakieltäytyjä.
Oikeasti huudahtaja on Juuso Karvinen, 22, ja meneillään siviilipalvelusmiesten orientaatiojaksoon kuuluva luentonäytelmä.
”Olet siis lahjomaton pasifisti, malliesimerkki”, sanoo kouluttaja Timo Virtala.
”Nimitä miksi haluat, sotaa en hyväksy”, Pekurinen vastaa.
Yleisössä istuvista siviilipalvelusmiehistä Pekurisen edustamaa ehdotonta pasifismia kannattaa tänä päivänä enää neljännes. Heidän mukaansa väkivalta ei ole missään tilanteissa oikeutettua. Ehdollista pasifismia, eli väkivallan oikeutuksen erityistapauksissa hyväksyvää ajattelutapaa, kannattaa puolestaan noin 34 prosenttia. Yksinkertaistettuna ehdollinen pasifismi tarkoittaa sitä, että väkivalta voi joissain tapauksissa olla oikeutettua, jos sillä torjutaan vielä suurempaa väkivaltaa.
Rajanveto eri pasifismin muotojen välillä on haastavaa. Asiantuntijoiden keskuudessa on erimielisyyttä myös koko termin sisällöstä, eikä jaottelu ehdolliseen ja ehdottomaan pasifismiin saa varauksetonta kannatusta. Laajasti ymmärrettynä pasifismiin kuuluu myös aktiivinen rauhan edistäminen, eikä pasifismi välttämättä automaattisesti johda asepalveluksesta kieltäytymiseen.
Kokonaisuutena pasifismi on vaikea termi. Vielä haastavampaa on ymmärtää pasifismin suhde vakaumukseen, jota laki edellyttää perusteeksi siviilipalvelukseen hakeutumiselle. Kuka voi sanoa olevansa sivarissa vakaumuksellisista syistä? Onko pasifismi ainoa vakaumus, joka estää Puolustusvoimissa palvelemisen?
Valdemar Kallungin mukaan ei.
”Me olemme tottuneet spontaanisti ajattelemaan, että pasifismi olisi jollain tavalla se oikea syy kieltäytyä asepalveluksesta”, Kallunki sanoo.
”Pasifismi on ollut kärki tässä ajattelussa, mutta se aatteellinen kokonaisuus, johon aseistakieltäytyminen voi pohjautua, on huomattavasti laajempi. Yksi huomioitava asia on esimerkiksi se, kannattaako ihminen kansallisvaltiota.”
”Nimitä miksi haluat, sotaa en hyväksy.”
Tutkimuksen mukaan pasifismia kannattaa siviilipalvelusmiehistä yli joka toinen, kun ehdollisen ja ehdottoman pasifismin kannattajien määrä lasketaan yhteen. Luku on huomattavasti korkeampi kuin
samaisen tutkimuksen vakaumuksellisuus-luvuista voisi päätellä: vain kolmannes kokee hakeutuneensa siviilipalvelukseen vakaumuksellisista syistä, mutta yli puolet kannattaa pasifismia.
Ainakin osalla niistä siviilipalvelusmiehistä, jotka kertoivat hakeutuneensa sivariin käytännöllisten syiden johdosta, näyttäisi siis olevan vakaumus, jonka voi tulkita estävän asepalveluksen suorittamisen. Tutkimukseen vastanneet eivät ole joko ymmärtäneet vakaumuksellisuuden käsitettä tai arvioivat käytännöllisten seikkojen olleen vakaumusta vahvempi syy siviilipalvelukseen hakeutumisen takana. Monissa tapauksissa päätöksen taustalla oli sekä käytännöllisiä että vakaumuksellisia syitä.
Voi siis olla, että runsaasti huomiota kerännyt havainto, jonka mukaan valtaosa valitsee siviilipalveluksen muista kuin vakaumuksellisista syistä, johtuu lähinnä vakaumus-termin heikosta ymmärryksestä. Myös Kallungin mukaan vakaumus on käsite, joka ei sijoitu lähelle nuoren arkea.
”Tutkimuksen tekemisen kannalta termin heikko ymmärrys on tietynlainen ongelma, mutta jos tutkin järjestelmää joka on laissa määritetty, on tärkeää tutkia asiaa juuri siitä näkökulmasta. Tällöin voidaan arvioida, missä määrin laki vastaa nuorten todellisuutta”, Kallunki huomauttaa.
”Tarkastelun perusteella voidaan sanoa, että vakaumuksellisten siviilipalvelusvelvollisten osuus vaihtelee mittareittain runsaasta kolmanneksesta vajaaseen kahteen kolmannekseen.”
Mikko Reijonen arvelee, että myös kyselyn ajankohta on voinut vaikuttaa tuloksiin. Kysely tehtiin ensimmäisen palveluspäivän iltapäivällä, jolloin aseistakieltäytymisen ideologiaa kirkastavia oppitunteja ja luentonäytelmiä ei koulutukseen ole vielä ehtinyt kuulua.
”Ehkä tulokset olisivat voineet olla toisen näköisiä, jos nämä kyselyt olisi tehty koulutusjakson jälkeen”, Reijonen pohtii.
Kallungin mukaan käytännöllisten syiden vahva rooli siviilipalvelukseen hakeutumisessa on kuitenkin ongelmallista, sillä nykymuodossaan laki ei niitä perusteena tunnista.
”On ongelmallista, jos laki ja ihmisten enemmistön käyttäytyminen menevät voimakkaasti ristiin”, Kallunki sanoo.
Hänen mukaansa siviilipalvelus tulisi avata myös niille, joilla ei ole nykylain vaatimaa vakaumusta. Käytännössä tämä tarkoittaisi lainsäädännön muuttamista vastaamaan todellisuutta, sillä jo nyt suuri osa siviilipalvelusmiehistä tulee palvelukseen ilman lain edellyttämää vakaumusta.
Mikko Reijonen ei varauksetta jaa Kallungin näkemystä.
”En ole sitä siviilipalvelusjärjestelmässä hirveän ongelmallisena kokenut. Varmaankin jos nyt lähtee oikein kaivamaan, niin siitä ongelman löytää, mutta enemmänkin ehkä juridisen ongelman, että onko meillä sitten lainsäädäntö aivan ajan tasalla”, Reijonen pohtii.
”Riittää kun kertoo, että minulla on vakaumus, mutta enää ei tarvitse enää kertoa että minkälainen vakaumus – saatikka sitten perustella sitä – niin tällaiseen tilanteeseenhan se velvollisen ajaa. Laki sanoo yhtä, mutta harva velvollinen sitä lakia lukee ennen hakemuksen tekemistä.”
”Laki sanoo yhtä, mutta harva velvollinen sitä lakia lukee ennen hakemuksen tekemistä.”
Pitäisikö siviilipalvelus sitten avata myös niille, jotka haluavat käytännön syistä välttää asepalveluksen? Muuttaisiko se mitään? Valdemar Kallungin mukaan muutos olisi tärkeä, sillä omantunnonvapauden tulee taata, etteivät velvolliset joudu vakuuttamaan vakaumustaan, jos sellaista ei tosiasiallisesti ole. Tämä voi nykyjärjestelmässä tulla eteen esimerkiksi silloin, kun varusmiespalvelukseen sopeutuminen osoittautuu
ylivoimaiseksi, mutta varsinaista lääketieteellistä estettä palveluksen suorittamiseen ei ole tai sitä ei terveystarkastuksessa löydetty.
Aseistakieltäytyjäliitto puolestaan tyrmää Kallungin ajatuksen ihmisoikeussopimusten pakkotyöartikloiden vastaisena. Mikko Reijonen ymmärtää näkemyksen, mutta ei pidä mahdollista muutosta kovinkaan merkittävänä.
”Jossain määrin se ehkä voisi lisätä siviilipalvelukseen hakeutuvien määriä mutta en jaksa uskoa, että määrät mitenkään merkittävästi paisuisivat”, Reijonen pohtii.
Hänen mukaansa keinoja siviilipalveluspaikkojen lisäämiseen on monia, jos siviilipalvelusmiesten määrät nousevat. Selkeyttämissä on esimerkiksi majoituskorvauksia koskevissa käytännöissä. Toinen merkittävä asia on varusmiespalveluksesta siviilipalvelukseen tapahtuvan siirtymän sujuvuus. Nämä ovat asioita, joihin Reijonen haluaisi keskittyä.
”En halua sanoa, etteikö tähän vakaumusasiaan kannata huomiota kiinnittää ja pohtia sitä, että mikä tuleva lain kirjaus tulee olemaan. Enemmän kyllä laittaisin paukkuja siihen, että miten siirtyminen varusmiespalveluksesta siviilipalvelukseen tapahtuu mahdollisimman joustavasti, ettei sinne jää mitään puolen vuoden välejä”, Reijonen sanoo.
”Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tärkeämpää olisi pohtia miten järjestelmä kokonaisuutena yhteiskuntaa palvelee kuin sitä, että kuka siellä nyt on ja minkälaisella statuksella”, hän jatkaa.
Kallunki korostaa vakaumusta koskevan vaatimuksen merkitystä. Hänen mukaansa kyse on perusoikeuksista. Ongelmaan on erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, mutta tärkeää olisi tuoda ”siviilipalveluksen todellisuus ja lainsäädäntö samalle linjalle”.
Reijosen mukaan siviilipalvelus on arkipäiväistynyt. Lähes kaikki siviilipalvelusmiehet tuntevat jonkun palveluksen suorittaneen, eikä siviilipalvelus enää kaikilla liity rauhanaatteeseen.
Myös laajemmin yhteiskunnassa suhtautuminen siviilipalvelukseen on muuttumassa. Osaltaan pölyttyneiden asenteiden murtuminen näkyy myös järjestelmän toimivuudessa. Raportin mukaan sekä siviilipalveluksen suorittaneet että heidän työpalveluesimiehensä kokevat järjestelmän hyödyllisenä. Työpalvelupaikoille siviilipalvelusmiehet ovat tärkeä voimavara ja sivarit itse arvioivat työpalveluaan jopa positiivisemmin kuin keskimääräiset suomalaiset työpaikkaansa.
Myös siviilipalveluksesta saatava työkokemus on monelle tärkeä.
”Enemmistölle nuorista kyse on heidän siihenastisen elämänsä pisimmästä työkokemuksesta”, Kallunki sanoo.
LAKIKIRJA
Perustuslaki 127.2 §
Oikeudesta saada vakaumuksen perusteella vapautus osallistumisesta sotilaalliseen maanpuolustukseen säädetään lailla.
Perustuslain maanpuolustusvelvollisuutta koskeva pykälä asettaa eduskunnalle velvoitteen säätää mahdollisuudesta hakeutua siviilipalvelukseen. Tämän velvoitteen eduskunta on täyttänyt muun muassa siviilipalveluslailla.
Siviilipalveluslaki 1.2 §
Asevelvollinen, jonka vakaumukseen perustuvat syyt estävät häntä suorittamasta asevelvollisuuslaissa säädettyä palvelusta, vapautetaan sen suorittamisesta ja määrätään suorittamaan siviilipalvelusta niin kuin tässä laissa säädetään.
Siviilipalveluslaki ei määrittele tarvittavaa vakaumusta. Lain lähtökohta on se, että vakaumuksen täytyy henkilön itsensä mielestä estää varusmiespalveluksen suorittaminen.
Siviilipalvelushakemus
Vakuutan vakaumukseen perustuvien syiden estävän minua suorittamasta asevelvollisuuslaissa säädettyä palvelusta.
Kaikki siviilipalvelukseen hakeutuvat joutuvat allekirjoittamaan hakemuksen, jossa he vakuuttavat vakaumukseen perustuvien syiden estävän heitä suorittamasta varusmiespalvelusta. Uuden tutkimuksen mukaan suurella osalla sivariin hakeutumisen taustalla ovat kuitenkin käytännölliset syyt.
Keskeinen kysymys on, mitä tämän ristiriidan poistamiseksi pitäisi tehdä ja miten se vaikuttaisi siviilipalvelukseen ja asevelvollisuuteen.
