Suomalaisvarusmiesten pienet päivärahat nousivat puheeksi Pohjoismaiden tapaamisessa

Nordic Conscript Council toi syyskuussa yhteen suomalaisia, ruotsalaisia, norjalaisia sekä tanskalaisia toimijoita, jotka ajavat maidensa varusmiesten etuja. Tukholmassa järjestettyyn konferenssiin lähti Suomesta Varusmiesliiton puheenjohtaja Mats Uotila, VMTK:n pääsihteeri Sampo Ristola ja VMTK:n some-koordinaattori Daniel Barron.

Uotila kertoo tapahtuman aikataulun olleen intensiivinen.

– Ehdimme kolmen päivän aikana vierailla kahdessa varuskunnassa ja kuulla kunkin maan esittelyt maansa asevelvollisuusjärjestelmästä. Lisäksi maiden edustajat kertoivat teemoista, joiden parissa he olivat työskennelleet viime aikoina, Uotila kuvailee.

Retkikunta pääsi kertomaan suomalaisesta varusmiespalveluksesta sekä Varusmiesliiton tavoitteista muille työpajan muodossa. Työpaja sisälsi alustuksen sekä keskustelevan ja muita osallistavamman osan. Teemaksi nousi erityisesti suomalaisten varusmiesten taloudellinen tilanne, etuudet sekä toimeentulon rakenne.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

– Kävimme hyvän, rakentavan ja informatiivisen keskustelun Pohjoismaiden varusmiesten taloudellisesta tilanteesta. Muut osanottajat olivat yllättyneitä suomalaisten varusmiesten päivärahan matalasta tasosta. Tämän pohjalta olemme tehneet vertailuja ja visuaalisia graafeja viestintämme tueksi, Uotila sanoo.

Norjalaisten päiväraha on 19,66€ ja ruotsalaisten 13,27€, kun taas suomalaisten vain 6,10€. Varusmiesliitto on huomauttanut päivärahojen osuuden olevan Suomessa vain 0,67% puolustusbudjetista, ja ilmaissut vaativansa päivärahan tuplaamista.

Tanska jakoi puolestaan tilannekatsauksen siitä, kuinka he pyrkivät nostamaan

varusmiespalveluksen suorittavien määrää ”merkittävästi”. Uotila kertoo tapahtumassa kuulemaansa nojaten, ettei tavoitteen saavuttaminen ole aivan yksinkertaista, koska siihen edellytetään paljon tiloja ja kouluttajia.

Osallistujamaiden yksi yhteinen näkemys oli, että pohjoismainen yhteistyö on tärkeää kaikkien turvallisuuden kannalta. Ohjelmaan oli sisällytetty myös Ruotsin Puolustusvoimien esikuntapäällikön, kenraaliluutnantti Carl-Johan Edströmin ajankohtaiskatsaus, jossa hän korosti samaa.

– Edström painotti pohjoismaisen yhteistyön olevan ratkaisevan tärkeää ja piti hyvänä sitä, että varusmiestoimijat pohjoismaista verkostoituvat ja vaihtavat ajatuksia, Uotila kertoo.

Nordic Conscript Councilia voi pitää loistavana tilaisuutena vaihtaa ajatuksia muiden

pohjoismaisten, varusmiesten etuja ajavien toimijoiden kanssa. Ruotsin vierailu tarjosi Varusmiesliitolle Uotilan mukaan paljon ideoita asevelvollisuuden ja varusmiesten edunvalvonnan kehittämiseen sekä pohjoismaisen yhteistyön syventämiseen. 

Virallisen osuuden lisäksi tapahtuman ohjelmaan kuului urheilua sekä rentoa tutustumista. Nordic Conscript Council on vuosittain järjestettävä konferenssi, jonka järjestämisvastuu kiertää maiden kesken.

Teksti: Saana Sjöblom-Hasselblatt

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta