Kolme varusmiestä kertoo alokasajasta poikkeusoloissa

Teksti: Saana Sjöblom-Hasselblatt

Varusmiespalveluksen suorittaminen keskellä koronavirusepidemiaa voi tuntua 2/20-saapumiserässä aloittaneista nuorista oudolta, vaikka heillä ei olekaan vertailukohtaa niin sanottuun normaaliin palvelukseen. Miten on, ovatko heinäkuun uudet alokkaat päässeet varuskuntaravintolaan kertaakaan? Entä millainen heidän palvelusrytmi on ollut? Kolmea juuri alokasjakson päättänyttä varusmiestä eri joukko-osastoista kertoo kokemuksistaan. 

Parolannummen Panssariprikaatissa palvelustaan suorittava Rasmus Harmanen kuvailee intin ensimmäisen viikon olleen aikamoinen kulttuurishokki. Vaikka hän oli valmistautunut uuteen elämäntilanteeseen lenkkeilemällä enemmän ja tekemällä ajatustyötä seuraavan vuoden viettämisestä armeijassa, ei intissä olemista voi hänen mukaansa kuitenkaan ymmärtää ennen kuin sinne menee.

– Koin aluksi pientä identiteettikriisiä siitä kuka olen ja mitä uskallan tai en uskalla tehdä. Uutta opeteltavaa tuli paljon ja olin aivan pihalla kaikesta, mutta onneksi oikeaoppiseen puhutteluun ja muuhun pääsi nopeasti jyvälle, Harmanen kertaa.

Alokasjakson ajan Harmasen joukkue oli ensin kolme viikkoa palveluksessa, yhden viikon lomilla, kolme viikkoa taas palveluksessa ja viikon lomilla. Poikkeuksellisista järjestelyistä huolimatta varusmiespalvelus on vastannut Harmasen mielestä juuri sitä, mitä hän odottikin.

– Intti on sisältänyt toistaiseksi paljon uusia kavereita, tarkkaa toimintaa ja tiukkoja kellonaikoja, mistä pidän. Alussa oli vähän raskasta, kun ei tuntenut vielä ketään, mutta sittemmin on ollut tosi hauskaa.

Rasmus Harmanen

Pakkiruokaa ja käsidesiä

Koronavirusepidemia näkyy Harmasen mukaan varusmiespalveluksessa eniten juuri siinä, missä rytmissä ollaan palveluksessa ja lomilla. Sen lisäksi kaikkialla on käsidesipulloja ja ohjeita siihen, miten tulee toimia sairastuessa kotona tai palveluksessa.

– Mitään turvavälejä ei tietenkään pidetä oman ryhmän kesken, kun ollaan koko ajan niin tiiviisti tekemisissä. Muiden kanssa asia on toinen. Viruksen leviämisen ehkäiseminen näkyy myös siinä, että syömme ruoan yleensä pakista joko metsässä tai kasarmialueella. Kovin montaa kertaa emme ole päässeet käymään varuskuntaravintolassa, Harmanen kuvailee.

Harmasen mukaan intensiiviset kolmen viikon jaksot palveluksessa ovat edistäneet ryhmäytymistä. Hän pitää siitä, että kaikilla on palveluksessa samat lähtökohdat, eikä tutustumiseen tarvita mitään väkinäisiä hernepussileikkejä. Hiljattain uuteen tupaan vaihtanut Harmanen ilahtui tutuista kasvoista omasta joukkueesta, mutta innostuu myös jatkuvasti uusien ihmisten tapaamisesta. Seuraava etappi uusien tupalaisten kanssa on BMP-2-rynnäkköpanssarikurssi. Harmanen odottaa kovasti erikoistumista uuteen tehtävään.

– Toivon loppupalvelukselta paljon uusia kokemuksia ja tietysti kavereita. On kiva, että pääsee tekemään koko ajan tarkemmin niitä tehtäviä, joista tykkää. Näillä näkymin haluaisin jäädä inttiin vielä kesäksi töihin ja suunnata sitten opiskelemaan Maanpuolustuskorkeakouluun.

Varusmiespalvelusta panssarijääkäri ei muuttaisi mitenkään.

– Puolustusvoimissa on hoidettu kaikki järjestelyt mielestäni todella hienosti. On uskomatonta, että kaikki on ajateltu huolella. Täällä on ihmisen hyvä olla.

Valtteri Lainio

Kiire odottamaan

Turkulainen Valtteri Lainio sai juhannuksen tienoilla aikaistuksen 2/20-saapumiserään. Niin sanottu äkkilähtö inttiin ei mahdollistanut varsinaisesti minkäänlaista valmistautumista, ja kaikki oli hänelle aivan uutta – kuten lähes kaikille alokkaille yleensäkin.

– Ensimmäiset palvelusviikot eivät olleet käytännössä rankkoja, mutta käskyt ja täysin uusi slangi aiheuttivat hetkellisesti tunteen hukassa olemisesta. Myös kuumuus lisäsi haasteensa jaksamiselle, Rannikkolaivaston Pansion tukikohdassa palvelustaan suorittava matruusi toteaa.

Palvelusrytmi Pansiossa oli Lainion alokasajan seuraava: 3 viikkoa kiinni, 1 viikko lomilla, 1 viikko kiinni, sotilasvala ja 1 viikko lomilla. Maastoharjoituksia oli muutamia, ja kolmannella viikolla alokkaat viettivät kaksi yötä ampumaharjoituksessa Upinniemessä. Lainiolla ei ollut lainkaan aiempaa kokemusta aseen käsittelystä, mutta eniten palveluksessa yllätti silti kiire odottamaan.

– Sanonta siitä, että intissä on aina kiire odottamaan, osoittautui nopeasti todeksi. Ensin tehdään asiat kauhealla vauhdilla ja sitten vaan odotellaan uutta tehtävää. Mielestäni aikatauluttaminen voisi olla vähän parempaa, Lainio pohtii.

Lainion mielestä on ollut kuitenkin positiivinen yllätys, ettei armeijassa ole enää yliampuvaa kuria. Punkkarallia ei ainakaan Pansiossa olla jouduttu tekemään tuhatta kertaa, vaan talon tavoille kouluttaminen on ollut asiallista. Nyt palvelus on jo rutiinia, vaikka Lainio kertoo varuskunnan arjessa noudatettavan tietysti muutamia poikkeusjärjestelyjä vallitsevan koronavirusepidemian takia.

– Meidän täytyy istua varuskuntaravintolassa ja auditoriossa joka toisella penkillä. Se tulee jo itsestään, vaikka monia mietityttää tarttuisiko virus ainoastaan näissä tiloissa.

Myös jotkin periaatekysymykset ovat nousseet puheeksi tuvissa. Lainion mukaan varusmiehet ihmettelevät välillä miksi joitakin asioita tehdään tietyllä tavalla, vaikka tilalle voitaisiin kehittää toimivampia uusia tapoja. Ryhmäytyminen on kuitenkin ollut varuskunnassa helppoa jopa koko joukko-osaston tasolla, koska Pansion tukikohta on henkilömäärältään verrattain pieni. Lisäksi Lainiolla oli alokasajan joukkueessa paljon entuudestaan tuttuja lippukuntalaisia. Meripartiota aktiivisesti harrastava nuori matruusi odottaakin malttamattomana seuraavana etappia eli laivastoa.

– Odotan innolla uusia kokemuksia laivalla ja merellä. Opiskelupaikkakin tuli saatua Turun yliopistosta ennen tänne tuloa, joten siitä ei tarvitse murehtia intin aikana, Lainio päättää.

Pitkiä päiviä ja uusia kavereita

Leevi Leinonen suorittaa palvelusta puolestaan viestimiehenä Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä. Hänen kokemuksensa alokasajalta ovat myös positiivisia, mutta palvelusrytmi jälleen hieman omanlainen: kaksi viikkoa kasarmilla, viikko lomilla, viikko kasarmilla, neljä yötä metsässä ja vala. Leinonen kuvailee palveluksen alkua rankaksi lähinnä henkisesti.

– Intin alku oli tosi kiireistä. Heti, kun saimme jonkin asian tai rastin tehtyä, niin lähdimme heti tai nopeasti tuvan kautta seuraavaan paikkaan. Vaikka teen paljon siviilissäkin, niin harvemmin päivät ovat täynnä tekemistä aina aamusta iltaseitsemään asti, Leinonen havainnollistaa.

Jalkapalloa harrastava Leinonen kertoo jaksaneensa alokasjakson fyysiset suoritukset hyvin. Ampumassakin hän oli käynyt muutaman kerran ennen inttiä, mutta armeijassa käyttäytyminen ja varusteiden nimet tuli sen sijaan ihan uutena opeteltavaksi. Hän kertoo tutustuneensa muiden alokkaiden kanssa nopeasti.

– Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, joten pystyin juttelemaan muille kaikenlaisista asioista alusta alkaen. Se on kiva lisä tähän touhuun, että saa paljon uusia kavereita. Palvelukseen sopeutumista auttoi myös se, että olin kysellyt kavereilta paljon intistä ennen sinne menoa.

Leevi Leinonen

Lainion tavoin Leinonenkin on pitänyt siitä, ettei armeijassa olekaan ihan niin tiukkaa tai vakavaa mihin oli varautunut. Hänestä kaikki on opetettu hyvin.

– Kaikki asiat kerrotaan aina erittäin tarkasti ja ruokailut järjestetään myös hyvin. Joitain pieniä asioita voi joskus mennä väärin, mutta sitä sattuu kaikille, Leinonen toteaa.

Koronavirusepidemian aiheuttamat poikkeusjärjestelyt näkyvät myös Vekaranjärvellä, mutta Leinosen mielestä hyvänä varautumisena – käsidesiä käsketään käyttää moneen otteeseen eri paikoissa, ja turvaväleistä huolehditaan varsinkin ruokaillessa. Monien varusmiesten harmiksi läheistenpäivää ei tosin olla voitu järjestää, kuten ei Leinosen mukaan harrastevapaitakaan.

– Vallitsevan tilanteen takia en ole päässyt kertaakaan harjoitus- tai pelivapaille. Se on tietysti ymmärrettävää, mutta saa nähdä, pääsisikö jatkossa. Toivottavasti.

Palveluksen jälkeiselle ajalle Leinonen suunnittelee jo jalkapalloharrastuksen pariin palaamista. Opiskelupaikkaa ei ole vielä tiedossa, mutta intissä on hyvin aikaa pohtia tulevaisuudensuunnitelmia. Leinonen keskittyy toistaiseksi kuitenkin varusmiesajan suorittamiseen kunnolla.

– Toivon loppupalvelukselta sellaista hyvää tekemistä, että ei olisi turhaa odottelua kädet puuskassa. Aika kuluu nopeammin, kun on mieluista tekemistä. Olen tykännyt ainakin käydä ampumassa. Harrastuksen kannalta olisi hyvä suorittaa palvelus mahdollisimman nopeasti, mutta ei minulla ole sinänsä väliä kuinka kauan olen täällä ja mihin tehtävään minut sijoitetaan, Leinonen päättää avoimin mielin.