Varusmies-lehti on tuottanut artikkelin kaupallisessa yhteistyössä yhteistyökumppanin kanssa.

Suunta ammattilaiseksi Satakunnasta

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova järjestää toisen asteen ammatillista koulutusta Satakunnassa ja Vakka-Suomessa. Työelämän kehittäminen on ammattikoulutuksen ohella keskeinen ydintehtävämme.

WinNovan valikoimista löytyy lähes 30 eri alan perustutkintoa, laaja valikoima eri alojen ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä monipuolisia täydennyskoulutuksia.

Meillä voi opiskella myös oppisopimuksella. Perinteisten alojen lisäksi tarjonnastamme löytyy myös hieman harvinaisempia aloja kuten luonto- ja metsäala, merenkulkuala, turvallisuusala, musiikkiala sekä lentokonetekniikka. 

Raumalainen Nella Parjanen tähtää sotilaspoliisiksi 

Turvallisuusalalla opintoja viimeistelevän Nella Parjasen, 17, opinnot ovat edenneet kevään aikana kovaa vauhtia ja ammattiin valmistuminen jo häämöttää lähitulevaisuudessa.

Turvallisuusalalle Nella hakeutui alun perin, koska haaveissa oli poliisin ammatti, mutta opintojen edetessä hän on löytänyt uuden tulevaisuuden haaveen: Puolustusvoimat tai Rajavartiolaitos. Päättäväinen Nella onkin jo raivannut tietään kohti unelmaansa, nimittäin heinäkuussa 2022 häntä odottaa asepalvelus.

– Haaveammattini vaatii asepalveluksen suorittamisen. Olen jo käynyt kutsunnoissa ja aloitan armeijan vuoden päästä heinäkuussa. Tällä hetkellä toivon, että pääsen Porin prikaatiin Säkylään sotilaspoliisiksi, mutta se selviää sitten vasta myöhemmin, Nella toteaa.

Vapaa-aikaansa Nella viettää pelaten ja valmentaen jääkiekkoa ja lisäksi aikaa riittää myös frisbeegolfin harrastamiseen. Hänen suunnitelmissaan on vielä ennen asepalvelukseen astumista tehdä töitä vuoden verran erilaisissa remonttiprojekteissa, ravintola-alalla sekä mahdollisesti myös järjestyksenvalvonnan parissa.

Keväällä Nella osallistui opintojensa ohella Taitaja-semifinaaleihin. Kisoissa hän jäi harmillisesti pisteen päähän finaalipaikasta.

Niukka karsiutuminen harmitti mutta Taitaja-matka sai kuitenkin uuden yllättävän käänteen, kun Parjasen opettaja soitti kaksi päivää ennen finaalia, että nyt tarvittaisiin pikaisesti uusi turvallisuusalan finalisti matkaan.

– Pronssimitali jäi niukasti saavuttamatta, mutta mielestäni kokemus oli kaikin puolin loistava ja suosittelen Taitajiin lähtöä kaikille, joilla siihen on mahdollisuus.

Turvallisuusalan perustutkinnon suorittamalla voi toimia esimerkiksi erilaisissa vartiointitehtävissä, pelastustoimessa, turvasuojauksen suunnittelu-, asennus- ja ylläpitotehtävissä, tavaroiden kuljetuksessa, vastaanotto- ja vahtimestaripalvelussa tai turvatarkastuksessa.

Alan ammattilainen osaa tehdä yritysturvallisuuteen liittyviä perusmuotoisia uhka- tai riskikartoituksia ja ennalta ehkäiseviä turvallisuussuunnitelmaluonnoksia ja toimii yhteistyössä alan keskeisten viranomaisorganisaatioiden ja yhteisöjen kanssa.

Tutkinto antaa hyvän pohjan hakeutumiselle mm. poliisin, palomiehen, tullin ja muihin turvallisuusalan jatkokoulutuksiin. WinNovasta löytyy myös alan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot sekä erilaiset turvallisuuteen liittyvät korttikoulutukset.

Nella Parjanen suorittamassa Taitaja-finaalissa Oulussa turvallisuusalan tehtävää. Taitaja-kilpailussa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat SM-mitaleista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa. Tapahtuman taustaorganisaatio on Skills Finland ry, joka luovuttaa järjestämisoikeuden vuosittain jollekin ammatilliselle koulutuksen järjestäjälle. Taitaja2022-tapahtuma järjestetään Satakunnassa Porissa 16.-19.5.2022. Kuva: Tommi Miettunen, Skills Finland.

Porilainen Jessica Casalini opiskelee WinNovassa lentokonetekniikkaa

Nyt noin kaksi vuotta kestäneet opinnot jatkuvat vielä vuoden verran – valmistuminen lentokoneasentajaksi on tähtämessä vuonna 2022.

Lentokoneista kiehtoutunut Jessica on Italiasta kotoisin. Italiassa Jessica opiskeli yliopistossa ennen muuttoa.

Jessica Casalini työn touhussa lentokoneasentajan koulutuksessa. Kuva: Jessica Casalini.

Pilotti oli hänen ammattihaaveenaan jo kotimaassaan asuessaan ja halu olla töissä armeijassa kuului myös tulevaisuuden suunnitelmiin.

Italiassa mahdollisuudet olivat kuitenkin hyvin rajalliset tiukkojen säädösten ja maksullisen koulutuksen vuoksi.

Kun Jessica rakkauden saattelemana muutti Suomeen, avautui opiskelullekin uusia mahdollisuuksia: Poriin muuttaessa selvisi, että samassa kaupungissa olisi mahdollista opiskella lentokoneasentajaksi.

Jessica haki saman tien lentokonetekniikan opintoihin.

– Ammattiin valmistumisen jälkeen toiveena olisi päästä alan töihin. Toivottavasti tulevaisuudessa voisin päästä armeijaan työskentelemään. Vielä se ole mahdollista, mutta Suomen kansalaisuuden saamisen jälkeen haave voisi toteutua, Jessica kertoo.

– Opettajat ovat tainneet huomata, että olen aika perfektionisti opiskelijana. Hienointa koulussa on ollut huomata, että olen voinut auttaa opiskelutovereitakin tehtävien tekemisessä. Myös suomen kieli on parantunut muun muassa esseitä kirjoittamalla. Meillä on hyvä ilmapiiri koulussa, tullaan hyvin juttuun koulukavereiden kanssa ja opettajat ovat mukavia, Jessica lisää.

”Suorittamalla lentokonetekniikan tutkinnon, voi päästä toteuttamaan unelmaansa lentokoneiden parissa myös lentokoneiden ja sen laitteiden valmistusprosessissa. Tehtävän tutkintokriteerit ovat tiukat ja tarkoin säädellyt”, kertoo Lentokonetekniikan koulutuspäällikkö ja lehtori Jarkko Laine. ”Alalta voi valmistua esimerkiksi lentoyhtiöiden, huoltoyritysten, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palvelukseen. Perus- ja erikoisammattitutkintojen lisäksi palvelemme työelämää järjestämällä ilmailualan toimijoille lupakirjakokeita”, Laine esittelee. Kuva: WinNova, Mikko Mäntykangas.

Ota suunta WinNovaan!

WinNovan valikoimista löytyy lähes 30 eri alan perustutkintoa, joiden lisäksi organisaatio kehittää työelämää laajalla valikoimalla eri alojen ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä lisä- ja täydennyskoulutuksia.

Tutustu lentokonetekniikkaan www.winnova.fi/leko

Tutustu turvallisuusalan koulutuksiin www.winnova.fi/turvallisuus

Koko koulutustarjontamme www.winnova.fi

Kommentoi

Samankaltaisia artikkeleita