Varusmiehille tarjotaan koronarokotukset heinäkuussa – Puolustusministeri kannustaa kaikkia ottamaan rokotteen

Rokotustarjous koskee kaikkia, jotka ovat tuohon aikaa suorittamassa palvelustaan.

Varusmiehille ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittaville tarjotaan mahdollisuus ottaa vapaaehtoinen koronarokote Puolustusvoimissa. 

Rokotukset toteutetaan heinäkuussa, ja ne koskevat sekä 5. heinäkuuta palvelukseen astuvia varusmiehiä että aiemman saapumiserän palveluksessa jatkavia varusmiehiä.

Vapaaehtoiset koronarokotukset annetaan ensimmäisen annoksen osalta 2/2021 saapumiserän alokastarkastusten yhteydessä heinäkuussa 2021. Toinen koronarokoteannos annetaan suositusten mukaisessa aikataulussa syksyllä 2021. 

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Rokotukset antaa Puolustusvoimien oma terveydenhuolto. Mikäli varusmies on ehtinyt saada ensimmäisen koronarokoteannoksen omasta terveyskeskuksesta, järjestyy rokotteen toinen annos Puolustusvoimien kautta.

Jos varusmies on jo saanut ensimmäisen koronarokotteen omasta terveyskeskuksesta, tulee ottaa mukaan ensimmäisen rokotteen saamisen yhteydessä annettu lomake, josta ilmenee ensimmäisen rokotteen antopäivä ja suositus sille, milloin toinen rokote on tarkoitus antaa. 

Mikäli varusmies on sairastanut koronavirustaudin, on hyvä ottaa mukaan tieto sairastetusta taudista (esim. Omakannasta) rokotusten suunnittelua varten.

Palvelukseen astuville varusmiehille ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittaville naisille tarjotaan aina rokotukset useita varuskuntaolosuhteissa herkästi leviäviä infektiotauteja vastaan. Koronaviruspandemian myötä on tärkeää, että varusmiehet saavat rokotteen myös koronavirusta vastaan, Puolustusvoimat kertoo tiedotteessaan.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kannusti Twitterissä varusmiehiä ottamaan rokotuksen.

Puolustusvoimat korostaa, kuinka keskeisessä osassa rokotukset ovat pandemian torjunnassa.

Koronavirustauti on yleisvaarallinen tartuntatauti, ja se voi olla myös nuorelle henkilölle raju tai pahimmillaan vaarallinen. Tämän vuoksi varusmiesten rokottaminen on tärkeää, ja Puolustusvoimat suosittelee varusmiehille ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittaville naisille koronarokotteen ottamista.

Täyttääkseen lainmukaisen tehtävänsä Suomen sotilaallisena puolustajana, Puolustusvoimat on toteuttanut jo monenlaisia muutoksia varusmiespalveluksen toteutukseen pandemian aikana. Esimerkiksi palvelus- ja lomajaksojen rytmitystä on muutettu merkittävästi.

+ posts
Kuva: Saana Sjöblom-Hasselblatt
+ posts

Kommentoi

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Samankaltaisia juttuta