Varusmies-lehti on tuottanut artikkelin kaupallisessa yhteistyössä yhteistyökumppanin kanssa.

Tukea ja ratkaisuja arjen kysymyksiin

Ohjaamo tarjoaa monipuolista tukea ja palveluita niin työnhakuun ja jatko-opintojen suunnitteluun kuin taloudellisiin ja sosiaalisiin kysymyksiin. Jos et tiedä, mistä aloittaa, aloita Ohjaamosta!

Teksti Antti Kylmänen

Armeijasta kotiutuminen on merkittävä nivelvaihe elämässä, jonka aikana mielen päällä ovat esimerkiksi työllistymiseen, koulutukseen ja talouteen liittyvät kysymykset. Varusmiespalveluksen aikana on hyvin aikaa pohtia tulevaisuuden suunnitelmia, mutta varuskunnan porteista ulos astuttua seuraavat askelmerkit voivat silti olla epävarmat. 

Pasi Savonmäki Keski-Suomen ELY-keskuksesta on huomannut, että elämän nivelvaiheissa avun tulee olla helposti saavutettavissa. Savonmäki on projektipäällikkö Kohtaamo-hankkeessa, jonka pyrkimys on järjestää alle 30-vuotiaille nuorille aikuisille ohjauspalveluja, joihin on helppo tulla. Palveluja tarjotaan Ohjaamoiksi kutsutuissa toimipisteissä, joita löytyy kaikista suurimmista kaupungeista ja myös pienemmistä kunnista ympäri Suomea. Ohjaamossa tarjotaan maksutonta ohjausta esimerkiksi työnhaun, opiskelun sekä arjen sujumiseen liittyvissä kysymyksissä.

– Palveluajatuksemme on, että apua tarvitseville nuorille pitäisi olla konkreettinen paikka, mihin tulla. Ohjaamoihin voi tulla aukioloaikoina ilman ajanvarausta, mutta chatissa sekä puhelimessa apua voi myös saada, paikkakunnasta riippumatta, Savonmäki sanoo.

Apua matalalla kynnyksellä

Ohjaamoon voi astella minkä tahansa arjessa askarruttavan kysymyksen kanssa. Etukäteen ei tarvitse tietää kenen asiantuntijan apua tarvitsee, vaan Ohjaamossa selvitetään avun tarve. Ohjaamon asiantuntijat näyttävät kädestä pitäen, mistä mikäkin palvelu löytyy ja miten tarkalleen vaikkapa kouluun haetaan. Ohjaamoissa on tarjolla myös monenlaista ryhmäohjausta ja vertaistukea, joissa saa konkreettista apua vaikkapa sosiaalisten tilanteiden jännittämiseen tai keskittymisongelmiin.

– Ohjaamo on palvelupiste, jossa on monen alan ammattilaisia saman katon alla. Ohjaamossa pääsee keskustelemaan esimerkiksi TE-palveluiden asiantuntijan kanssa työllistymiseen liittyvistä asioista tai psykologin kanssa elämän eri valinnoista. Ohjaamon avulla löytää myös tarvitsemansa palvelut jouhevammin.

Näyttäisi siltä, että koronapandemian aikana myös nuorten hyvinvoinnin haasteet ovat lisääntyneet. Savonmäki uskoo, että yhä useammat kunnat tulevat tarvitsemaan Ohjaamojen kaltaisia kustannustehokkaita palveluita, jotka nopeuttavat esimerkiksi työllistymisprosessia ja pääsemistä muidenkin palveluiden piiriin.

– Jos tulevaisuudessa nuorten tarve erilaiselle tuelle kasvaa, Ohjaamot joutuvat päivittämään omia palvelujaan sen myötä. Pitää silti muistaa, että Ohjaamo ei ole vain niille, joilla on paljon ongelmia, vaan myös nuorille, joilla on vain tarve keskustella arkeen liittyvistä asioista.

Apua voi hakea jo palveluksen aikana

Ohjaamosta haetaan tyypillisesti apua työhön, koulutukseen ja hyvinvointiin liittyviin kysymyksiin. Erityisesti asepalveluksen päättyessä nämä ”kolme kovaa” aihepiiriä alkavat Savonmäen mukaan mietityttää monia nuoria. Lisäksi talousasiat ovat monen palvelusta suorittavan mielen päällä.

Ohjaamoon hakeutumista ei tarvitse suinkaan lykätä kotiutumiseen asti, vaan asioita voi alkaa järjestelemään jo palveluksen aikana – tarvittaessa jopa ennen palvelusta. Vastaukset arjen kysymyksiin voivat löytyä myös niinkin läheltä kuin omasta kotiyksiköstä. Varuskunnissa työskentelevillä kuraattoreilla on yhteys myös monialaisiin palveluihin, kuten Ohjaamoon. Ohjaamo tekee yhteistyötä myös Siviilipalveluskeskuksen kanssa.

Koronapandemian yhä jyllätessä digitaaliset palvelut ovat saaneet entistä suuremman roolin Ohjaamossa. Ohjaamoja on jouduttu rajoitusten takia sulkemaan, minkä seurauksena kävijämäärät ja käyntikerrat vähenivät viime vuonna. Siksi Ohjaamon palvelukäytännöissä on painottunut etäneuvonta ja ajanvarauskäytännöt. Jos lähin Ohjaamo on suljettuna, Ohjaamoon kaikki palvelut ovat aina saatavilla puhelimen, sähköpostin ja chatin kautta. Palvelupisteet löytyvät osoitteesta ohjaamot.fi.


Ohjaamo:

  • Maksuton palvelupiste alle 30-vuotiaille
  • Ratkaisuja opiskelun, työn ja arjen haasteisiin ja ohjausta eteenpäin
  • Kattavaa etäneuvontaa puhelimessa, chatissa ja sähköpostissa
  • Palvelut saatavilla maksutta myös ilman ajanvarausta
  • Noin 70 Ohjaamoa ympäri Suomea
  • Etsi palvelupiste ohjaamot.fi -sivulta

Kommentoi

Samankaltaisia artikkeleita