Mitä varusmiespalveluksesta jäi käteen? Se perinteinen kysymys, johon vastaamisen vaikeus silti pääsee yllättämään kerta toisensa jälkeen. Varusmiespalvelus on henkilökohtainen kokemus, jota on hankala määritellä, mutta toisaalta äärimmäisen kollektiivinen. Miten siis tuollaisen kokemuksen tiivistäisi?
Uskon kaikkien oppineen varusmiespalveluksen aikana hyödyllisiä taitoja riippumatta koulutushaarasta tai sotilasarvosta. Jokainen on kantanut vastuuta omasta tai muiden tekemisestä ja monille on kertynyt samalla ammatillista osaamista varusmiespalveluksen aikana. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää niille taidoille käyttöä kotiutumisen jälkeen, sillä nyt jos koskaan on laitettava kaikki peliin.
Seuraava askel ei nimittäin ole yhtä selvä kuin edeltävät, sillä varusmiespalveluksessa nuoret ovat viimeistä kertaa yhteiskunnan tiukassa kontrollissa. Siitä eteenpäin on vapaus ja samalla pakko jatkaa itsenäisesti eteenpäin. On aika tehdä omia päätöksiä sekä kantaa niistä vastuuta.
Kotiutumispäivänä tai viimeistään pian sen jälkeen tulee selväksi, että suurimpia taisteluita ei ehkä käytykään varusmiespalveluksen aikana, vaan ne odottavat siviilissä. Miten siis tästä eteenpäin? Kotiuttamisoppitunneilla vasta raapaistiin pintaa siinä, mitä tuleman pitää. Toisilla odottaa työ- tai opiskelupaikka, toisilla epätietoisuus. Joku saattaa jo kaivata takaisin.
Ainakin yhtä oppia voi edelleen soveltaa. Tuleen ei saa jäädä makaamaan, vaan on syytä pysyä liikkeessä. Nopea tarttuminen tulevaisuuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin on nimittäin avainkysymys, vaikka reservin aurinko mukavasti polttelee.
Kotiutuvat ovat väistämättä hankalassa asemassa, sillä moni kotiutuu omien tulevaisuudensuunnitelmien kannalta huonoon aikaan. Syksyllä osa kotiutuu kuukauden verran myöhässä aloittaakseen opiskelut ja toiset joutuvat odottamaan yli puoli vuotta pääsykokeita. Kesällä kotiutuville juhannuksen jälkeen alkavat kesätyöt ovat harvassa ja talvella kotiutuvat eivät aivan ehdi jouluruuhkan sesonkitöihin. Jotain on kuitenkin keksittävä, ja nopeasti, sillä viimeisten päivärahojen tai sotilasavustuksen jälkeen jokainen on enemmän tai vähemmän omillaan.
Soveltamalla ja määrätietoisesti eteenpäin jatkamalla kaikki kyllä lopulta järjestyy, ja paluu intistä on varmasti helpompaa kuin sinne lähtö aikanaan oli. Epävarmuutta on siedettävä, mutta toivottavasti vain hetken aikaa. Onneksi moni on ottanut nämä seikat huomioon ja miettinyt valmiiksi, miten jatkavat eteenpäin kun nolla napsahtaa.
Maailma ei siis kaadu palveluksen päättymiseen. Ehkä palvelusajasta on tarttunut kaikille tietynlaista luonteenlujuutta, joka nyt auttaa. Tai on muuten valmistanut tulevaan. Pienestä kulttuurishokista huolimatta jokaisen kotiutuneen on syytä olla ylpeä ja tyytyväinen suoritetusta varusmiespalveluksesta. Vaikka itse varusmiespalvelus on vain pieni osa asevelvollisuutta, on sen suorittaminen jokaiselle nuorelle silti saavutus.
Teksti Kirmo Liukko
Kirjoittaja on viime syyskuussa varusmiespalveluksesta kotiutunut reservin korpraali.
