Keskustelun puute vie pohjan kampanjoilta ja ohjesäännöiltä.
Teksti Joel Kontiainen
Suomen suurimman kuntokoulun maine sai viime huhtikuussa lommon, kun tutkija Anni Ojajärven väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa.
Väitöksen lopputulema on, että Puolustusvoimissa on runsaasti epäterveellisiin elämäntapoihin kannustavia rakenteita. Ojajärven tutkimuksen mukaan esimerkiksi tupakointiin kannustaa tupakoijille luotu ”instituution sääntöjen ulkopuolelle jäävä vapauden valtakunta, tupakkakoppi”. Epäterveellisiin ruokailutottumuksiin puolestaan houkuttelee iltavapaiden rakenne ja kasarmin sosiaaliset käytännöt.
Puolustusvoimien kannalta väitöksen tekee erityisen kiusalliseksi se, että vain muutamaa kuukautta aiemmin Puolustusvoimien uutislehti Ruotuväki uutisoi, että tupakointi ei lisäänny armeijassa. Tupakointiin kannustavat rakenteet selvästi yllättivät Pääesikunnan – Puolustusvoimillahan on kampanjakin tupakoinnin vähentämiseksi!
Ainuttakaan varusmiestä tutkimus sen sijaan ei yllättänyt. Jokainen muutamia kuukausia Kimmon kenttävihreissä viettänyt olisi pystynyt kertomaan myös sen, että pelkät kiellot eivät poista kannustavuutta tupakointiin. Vuonna 2013 julistettu savuttomuus palvelusaikana on näkynyt lähinnä tupakkataukojen muuttumisena ”omenatauoiksi”, joiden aikana tupakka palaa yhtä hyvin kuin aikaisemminkin.
Puolustusvoimien kipuilu tupakan kanssa on hyvä esimerkki siitä, miten hiljainen tieto kasarmien elämänmenosta ei välity esikuntaan. Oikeanlaisen tiedon saamiseksi tupakkakulttuurista ei välttämättä tarvita väitöskirjaa. Riittää, että kysytään varusmiehiltä.
Sama ilmiö pätee myös muuhun kuin tupakointiin. Kun Yleistä palvelusohjesääntöä aikanaan uudistetaan, voisi olla hedelmällistä keskustella esimerkiksi siitä, miten mobiililaitteita päivän aikana saa käyttää. Nykyisen linjauksen mukaan käyttö on sallittua palvelusajan jälkeen, mutta monessako paikassa tämä oikeasti toteutuu? Oppimateriaaleja tehdessä voisi olla hyvä kysyä, miltä tuotokset näyttävät käyttäjän – varusmiehen – näkökulmasta. Strategin piirros joukkueen puolustusjärjestelyistä voi asiaa tuntemattomalle nuorelle näyttäytyä täydellisenä sekamelskana.
Puolustusvoimissa varusmiestoimikunnat on tarkoitettu foorumiksi juuri tällaiselle tiedonvaihdolle. Toimikuntien käytännön rooli tuntuu kuitenkin typistyneen monessa paikassa lähinnä bussikyytien ja liikuntakerhojen järjestelijätahoksi vuorovaikutuksen jäädessä taka-alalle.
Se on harmillista, sillä keskustelun puute vie pohjan kampanjoilta ja ohjesäännöiltä. Jos ohjeet ja säännöt on rakennettu ihan eri todellisuuteen kuin mitä kasarmeilla eletään, voi niitä yhtä hyvin olla noudattamatta.
Kirjoittaja on Reserviupseerikurssi 246 Petäjän oppilaskunnan puheenjohtaja ja lääketieteen opiskelija.
