Viidenkymmenen osavaltion liittovaltiossa riittää nähtävää ja koettavaa. Missä paikoissa on pakko käydä kerran elämässä, ja mihin osavaltioon esimerkiksi varusmiespalveluksesta kotiutuvan budjetti riittää parhaiten? Perehdyimme USA:n neljän väkirikkaimman osavaltion hyviin ja huonoihin puoliin.
Teksti ja kuvat: Saana Sjöblom
New York
Kaikki ovat mitä luultavimmin matkustaneet ”Isoon Omenaan” edes kerran elämässään – nimittäin elokuvissa. Times Square, Empire State Building sekä monet muut maailman tunnetuimpien nähtävyyksien joukkoon lukeutuvat paikat löytyvät New Yorkin osavaltion helmestä, New York Citystä. Kaupunkia ja sen turisteja houkuttelevaa lumoa ei tule kuitenkaan pitää kokonaiskuvana lähes kahdenkymmenen miljoonan ihmisen asuttamasta osavaltiosta.
New Yorkin osavaltion pääkaupunki on Hudson- ja Mohawk-jokien yhtymäkohdassa sijaitseva Albany. Se tulee tuskin koskaan saavuttamaan yhtä suurta suosiota kuin ympäri maailmaa ihailtu New York City, mutta se on säilyttänyt asemansa pääkaupunkina jo vuodesta 1797 asti. Koko osavaltio on kaikkiaan hyvin tiheästi asuttu ja sen väkiluku onkin maan neljänneksi suurin heti Kalifornian, Teksasin ja Floridan jälkeen.
Ehdottomia käyntikohteita turisteille New York Cityssä ovat muun muassa Central Parkin puisto, 102-kerroksinen pilvenpiirtäjä Empire State Building, lähialue Chinatown, 19 pilvenpiirtäjän kokonaisuus Rockefeller Center, Liberty Islandin saarella sijaitseva Vapaudenpatsas sekä Manhattanin ytimestä löytyvä Times Square-aukio. On varmaan sanomattakin selvää, että kaupungissa riittää nähtävää. Kaupunkiloma kannattaa kuitenkin suunnitella hyvissä ajoin, ja ostaa esimerkiksi kaupunkipassi ennakkoon. Sillä pääsee kuuluisimpiin kohteisiin yleensä sekä edullisemmin että nopeammin, sillä monissa paikoissa on erilliset jonot ennakkolipun ostaneille.
Kaupunkiin suunnatessa kannattaa aina varautua tungokseen – paikka on nimittäin turistirysä vuoden jokaisena päivänä. Väenpaljoutta varjostaa esimerkiksi se huono puoli, ettei New York Cityn ravintoloista voi yleensä varata pöytää etukäteen – niimpä ruokapöytää jonottaessa saattaa vierähtää jopa tunteja. Kaikesta hulinasta huolimatta kaupungissa ja New Yorkin osavaltiossa muutenkin kannattaa käydä vähintään kerran elämässä. Osavaltiosta löytyy muun muassa 1300 museota ja taidegalleriaa sekä yli 200 teatteria. New Yorkin metropolialue ulottuu myös New Jerseyn ja Connecticutin alueelle.
Teksas
Monille tulee Teksasista mieleen vain country-musiikki ja cowboyhatut. Maan toisiksi suurin osavaltio koostuu todellisuudessa paljosta muustakin, mutta kuvitelma vanhoista lännenelokuvista ei ole kuitenkaan täysin vääristynyt. Teksas eroaa vielä vuonna 2019 todella paljon USA:n muista osavaltioista. Isänmaallisuus on vahvasti esillä ”yksinäisen tähden osavaltiossa”, eikä sinne matkustava voi välttyä kuulemasta joko paikallisen tai turistioppaan ylpeää kertomusta siitä, kuinka Teksas oli itsenäinen tasavalta vuoteen 1845 asti. Monet kannattivat itsenäiseksi julistautumista vielä edellisen presidentin, Barack Obaman aikaan, mutta republikaani Donald Trumpiin ollaan osavaltiossa keskimäärin paljon tyytyväisempiä.
Teksasilaiset ovat tunnetusti hieman muita yhdysvaltalaisia uskonnollisempia ja vanhoillisempia. Nämä ominaisuudet näkyvät osavaltion arjessa muun muassa toisten teitittelynä ja Raamatun teksteihin viittaamisena. Kirkossa on tapana käydä sunnuntain lisäksi myös juhlapyhien, tapahtumien ja nuorten kerhojen aikaan. Myös ruokarukous ja ”bless you”-sanonta ovat säännöllisiä käytäntöjä teksasilaisten keskuudessa.
Meksikolainen kulttuuri näkyy vahvasti Teksasissa, jolla on Meksikon kanssa raja-aluetta kolmen muun osavaltion – Kalifornian, Arizonan ja New Mexicon – tavoin. Osavaltiossa on pakollista opetella espanjan kieltä vähintään kaksi vuotta toisen asteen koulutasolla. Lähes puolet Teksasin väestöstä ovat latinoja, ja laittomien siirtolaisten määrän on arvioitu olevan jopa 1,2 miljoonaa ihmistä. Osavaltio on sekä pinta-alaltaan että väkiluvultaan listan kärjessä toisena. Asukastiheys on Teksasissa vain noin 40 asukasta neliökilometriä kohden. Jättimäisestä pinta-alasta johtuen teksasilaiset ovat harvoin matkustaneet edes oman osavaltionsa ympäri.
Hintataso on Teksasissa melko alhainen. Kaiken sanotaan olevan siellä suurempaa, mikä näkyy etenkin autojen, supermarkettien ja ruoka-annosten koossa. Vaikka hinnat ovat kohtuullisia, Teksasissa on yleensä turha tilata sekä alku- että pääruokaa, sillä ne voivat olla kooltaan yhtä jättimäisiä. Osavaltio on erinomainen lomakohde esimerkiksi roadtripin yhteydessä, sillä sen parhaimpiin puoliin lukeutuvat niin ulkoilmaelokuvateatterit kuin naurettavan halpa bensa. Matkan varrella pursuavista pikaruokaketjuista kannattaa poiketa ainakin Taco Bell ja Chipotle -ravintoloissa.
Kalifornia
USA:n väkirikkaimmassa osavaltiossa elää lähes 40 miljoonaa asukasta. Kalifornia tunnetaan ympäri maailmaa parhaiten Los Angelesin kaupunginosasta Hollywoodista, mutta sen kuuluisa kyltti mäen päällä tai maahan painetut tähdet eivät allekirjoittaneen mukaan lukeudu edes osavaltion kymmenen parhaan nähtävyyden joukkoon.
Ehdoton käyntikohde Kaliforniassa on Yosemiten 3 000 neliökilometrin kokoinen kansallispuisto. Se avattiin vuonna 1890 ja on yksi UNESCO:n maailmanperintökohteista. Puistoalue kattaa tuhansia järviä ja lampia sekä jopa 1 300 kilometriä vaellusreittejä. Yosemite on myös suosittu kiipeilykohde. Moni tietää paikan MacBookin taustakuvana toimivan vuoren kuvan ansiosta.
Suosittuja kaupunkeja Kaliforniassa ovat muun muassa Los Angeles, San Diego, San Jose ja San Francisco. Listan viimeinen ei ole näistä todellakaan vähäisin, sillä San Franciscon metropolialue on lähes yhdeksällä miljoonalla asukkaalla maan viidenneksi suurin suurkaupunkialue. Tyynenmeren ja San Franciscon lahden ympäröimä ”satamakaupunki” on mukavaa vaihtelua maan muiden suurkaupunkien näkymälle. Alueen tunnetuimpia maamerkkejä ovat Golden Gate silta sekä pahamaineinen vankilasaari Alcatraz, jonka toiminta lopetettiin vuonna 1963. Myös mäkisessä kaupungissa vilisevät raitiovaunut ovat yksi San Franciscon suosituimpia asioita.
Florida
Palmuista, hiekkarannoista ja loputtomista ostomahdollisuuksista tunnettu Miami on yksi USA:n suosituimmista kaupungeista. Lämmin ilmasto ja rento elämäntyyli houkuttelevat sinne turisteja niin muualta maasta kuin ulkomailta asti, mutta myös liikemiehet viihtyvät kaupungissa. Miami on nimittäin yksi maan tärkeimmistä taloudellisista keskuksista. Kaupungin liike-elämä on todella kansainvälistä, ja siellä järjestetään lukemattomia tapahtumia vuoden ympäri.
Ainoa pettymys turistille Miamissa voi olla sen keskimääräistä kalliimpi hintataso. Esimerkiksi asuntojen vuokrat ovat Suomeen verrattuna jopa 50 prosenttia hintavammat. ”Risteilyn pääkaupunkina” tunnetussa Miamissa voi kuitenkin ihastella toinen toistaan hulppeampia jahteja ja risteilyaluksia. Vaikka kaupungissa on helppo kuluttaa kukkaroa toden teolla, ovat monet nähtävyydet hintansa väärtejä.
Esimerkiksi päiväretkeä Miamista USA:n eteläisimpään kärkeen – Key Westiin – ei jää katumaan. Vain 145 kilometrin päässä Kuubasta olevassa kaupungissa on täysin oma tunnelmansa. Trooppisella ilmastovyöhykkeellä sijaitsevalla alueella on viileimpänä kuukautena yhtä lämmintä kuin Suomessa heinäkuussa.
Kolmanneksi väkirikkaimman osavaltion, Floridan, matkalla kannattaa poiketa myös Orlandossa, jonne pääsee Miamista kätevästi esimerkiksi bussilla. Yleensä USA:ssa suositaan autoja tai lentokoneita, mutta julkinen liikenne on tehty suotuisaksi pienen budjetin reissaajille. Orlando on osavaltion suurin sisämaakaupunki, josta löytyy valtavia teema- ja huvipuistoja. Tunnetuimpia niistä ovat Universal Studios ja Walt Disney World. Näistä jälkimmäinen sopii paremmin lapsiperheille, mutta kummassakin kannattaa poiketa loman aikana. Jos budjetti ei kuitenkaan riitä puistojen pääsylippuihin, kannattaa käydä edes varsinaisia puistoalueita ennen sijaitsevilla ”citywalk”-alueilla. Niistä ei turistikauppoja, ravintoloita tai menoa puutu!