Vanhasta riihimäkeläisestä huoltamorakennuksesta kuuluu töminää, pauketta ja hakkaamisen ääniä. Teollisuusmiljöössä sijaitsevan rakennuksen ovesta sisään astuva voisi varmasti kuvitella, että hänen edessään avautuu tyypillinen autokorjaamon öljyntuoksuinen liiketila. Näissä tiloissa hänen verkkokalvolleen kuitenkin piirtyy ensimmäisenä puinen ottelukehä, jossa keskiaikaisiin haarniskoihin pukeutuneet kamppailijat mäiskivät toisiaan miekoilla ja kirveillä.
Teksti ja kuvat Lotta Saarenmaa
Kehän ympärillä samanhenkisesti pukeutuneet henkilöt kannustavat kamppailijoita ja osoittavat suosiotaan, jos joku kamppailijoista saadaan painettua maahan. Aina välillä kehästä kuuluu tukahtunut älähdys ja napakkaa käskytystä. Näissä tiloissa sieraimiin työntyy moottoriöljyn hajun sijasta hien, metallin ja urheiluharjoitusten hajut. Huoltamorakennuksessa on käynnissä Buhurt-harjoitukset.
Buhurt on yksi suomalaisen harrastuskentän uusista tulokkaista. Se on kamppailulaji, jossa yhdistyvät historiallisuus, voimankäyttö ja erilaiset tylpät lyömäaseet. Ottelussa vastakkain ovat joko kaksi taistelijaa tai kaksi joukkuetta. Kamppailijoita suojaavat historiallisiin malleihin perustuvat haarniskat. Niiden lisäksi ottelijoiden turvallisuutta valvovat ottelutuomarit ja tarkat säännöt. Säännöstöstä huolimatta voimankäyttö on melko vapaata.
Näissä tiloissa sieraimiin työntyy moottoriöljyn hajun sijasta hien, metallin ja urheiluharjoitusten hajut.
Venäjällä ja Ukrainassa suuren suosion saavuttanut kamppailulaji löysi tiensä Suomeen muutaman suomalaisen lajiaktiivin pioneerityön ansiosta vuonna 2013. Sitä ennen Suomessa oli ainoastaan saatu ihmetellä Youtube-videoiden kautta raivokkaasti toisiaan haarniskoissa hakkaavia itänaapureita. Tällä hetkellä Suomessa lajin tunnettavuutta ja harrastusmahdollisuuksia edistävät laji liitto Mediaval Combat Sport Finland ja sen alaisuuteen kuuluvat seitsemän paikallisyhdistystä.
”No niin jengi, aloitetaan alkuverryttely,” Tinja Sarkanen huutaa ottelukehästä.
Verryttelyasuiset lajiharrastajat alkavat siirtyä häntä kohti. Viimeiset solmivat vielä treenikenkiensä nauhoja rakennuksen seinustoille asetetuilla penkeillä. Heti alkuverryttelyn alkaessa harjoitusten sivustaseuraajalle selviää, että harrastajajoukko on keskenään tiivis. Alkulämmittelyn aikana he ehtivät vaihtaa viikon kuulumiset, suunnitella yhdessä päivän treenejä ja pohtia, mistä paikallisyhdistykselle saadaan lisää lajiin olennaisesti liittyviä varusteita.
Huolimatta siitä, että Sarkanen ohjaa alkuverryttelyn, Hämeenlinnan paikallisyhdistys Tavastia Armigerin buhurt-harjoituksissa ei ole ollenkaan varsinaista valmentajaa, vaan harrastajat suunnittelevat itse viikottaisten treenien rakenteen ja sisällön.
Sarkanen on yksi hämeenlinnalaisista buhurt-harrastajista. Hän ihastui lajiin viime vuonna järjestetyssä buhurt-turnauksessa, Vanaja Tournamentissa, jota hän oli seuraamassa. Turnauskatsomossa leimahtanut kipinä buhurttia kohtaan sai Sarkasen lähtemään miehensä kanssa aloittelijoille tarkoitetulle Starttileirille, jonka tavoitteena on perehdyttää vasta-alkajat lajin saloihin.
”Olen kokeillut elämäni aikana monia urheilumuotoja aina tanssista kamppailulajeihin asti. Mikään tähänastisista lajikokeiluistani ei ole vienyt mennessään samalla tavalla kuin buhurt,” Sarkanen sanoo.
Hänen mukaansa laji tarjoaa mahdollisuuden itsensä haastamiseen, mutta samalla myös tilaisuuden olla osa joukkuetta.
”Buhurt vaatii harrastajaltaan luonnetta. Pitää löytyä halua hyökätä ja lyödä vastustajaa. Ja toisaalta, missä muualla saisin hakata aviomiestäni kirveellä päähän kuin ottelukehässä,” Sarkanen kertoo.
”Buhurt vaatii harrastajaltaan luonnetta. Pitää löytyä halua hyökätä ja lyödä vastustajaa.”
Buhurtin harrastajien keskuudessa vallitsee tiivis yhteishenki. Kokeneemmat harrastajat auttavat aloittelijoita esimerkiksi monimutkaisen haarniskan pukemisessa.
Kolinaa ja kalsketta
Alkuverryttelyn jälkeen seuraa harjoitusten rastiosuus, jonka tavoitteena on kehittää buhurtissa vaadittavia fyysisiä taitoja. Rasteja on kolme ja niiden harjoitteiksi on valittu tällä kertaa paini, miekkailu ja lekalla lyöminen. Hyvältä kamppailijalta vaaditaan monipuolisia fyysisiä valmiuksia, sillä raskaissa varusteissa taisteleminen ja iskujen vastaanottaminen vaativat keholta paljon.
Varusteet painavat kokonaisuudessaan jopa 25-30 kiloa. Aloittelevalle harrastajalle ei siitä huolimatta ole asetettu mitään kuntoon liittyviä vaatimuksia, sillä fyysinen suorituskyky kehittyy lajin aloittamisen myötä nopeasti. Tyypillinen treeniviikko koostuu kahdesta lajikohtaisesta ja muutamasta aerobisesta harjoituksesta.
Miekkailu-rastilla vaaleahiuksinen nuori mies antaa suoritusvuorossa olevalle harrastajalle ohjeita siitä, miten lyöntiin saadaan lisää voimaa. Hän on Teemu Laiho, toinen lajiaktiivi, joka valmentaa myös naisten buhurtin MM-kisajoukkuetta. Kuten Sarkanen, hänkin löysi buhurtin etsiessään itselleen lajia, jossa oman itsensä voittaminen ja kehittäminen ovat keskeisessä roolissa.
Laiho on kuluvan vuoden aikana osallistunut useisiin turnauksiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
”Buhurtin harrastajalla on hyvät mahdollisuudet päästä kisaamaan turnauksiin ja hakemaan sitä kautta itsellensä kilpailukokemusta. Suomessa on oma seurojen välinen SM-liiga, ja Venäjällä sekä Virossa kilpailuita järjestetään usein. Lisäksi jokavuotiset buhurtin MM-kisat keräävät osallistujia jopa 50 eri maasta”, Laiho kertoo.
Fyysisten harjoitteiden jälkeen koittaa koko harjoituksen odotetuin osuus, niin kutsuttu panssariaika, jolloin kamppailijat pääsevät taistelemaan haarniskat päällään toisiaan vastaan. Pian betonilattia on täynnä erilaisia metallisia varusteita: kypäriä, torsopanssareita sekä sääri- ja kyynärsuojia. Kokeneemmat harrastajat auttavat aloittelijoita löytämään itsellensä sopivat lainavarusteet yhdistyksen varustevarastosta.
”Kokonaisen haarniskan hankkiminen on jopa 2000 euron satsaus, sillä kaikki varusteet valmistetaan pääasiassa käsityönä. Aloittelijan ei kannata ostaa välineitä heti omakseen, vaan paikallisyhdistykset lainaavat niitä mielellään lajiin tutustuville uusille harrastajille. Ottamalla yhteyttä lähimpänä olevaan paikallisyhdistykseen aloittelija pääsee muutenkin parhaiten ja vaivattomimmin mukaan buhurtin maailmaan”, Laiho vinkkaa asetellessaan varusteita ylleen.
Pian kolkko halli on täynnä kunnioitusta herättäviä, toinen toistaan näyttävämmin pukeutunutta panssaroitua hahmoa.
Tinja Sarkanen on yksi Hämeenlinnan paikallisyhdistyksen aktiiveista. ”Buhurt tuntui heti alusta alkaen omalta jutulta,” hän muotoili valmistautuessaan harjoitusotteluun.
Kaveria ei jätetä
”Taistelijat kehään,” Laiho huutaa ja kuusi raskaasti haarniskoitua hahmoa täyttävät kehän.
He asettuvat kehän päätyihin. Kun molemmat joukkueet ovat valmiit, ottelu alkaa. Panssaroidut hahmot juoksemat toisiaan kohti lyömäaseet tanassa, valmiina upottamaan ne vastustajan haarniskaan.
Silmänräpäyksessä joukkueet ovat toistensa kimpussa. Haarniskoihin osuvien kirveiden pauke on huumaava ja metallinkalke täyttää tilan. Tiukkaa kamppailua käydään erityisesti kehän nurkissa, joihin joukkueet pakkautuvat auttamaan alakynteen jääneitä joukkuetovereitaan. Kehässä vallitsee voimakas joukkuehenki, sillä jos joukkueen jäsen jää alakynteen, koko joukkue kärsii siitä.
Viitisen minuuttia kestävän gladiaattorimaisen taistelun lopputuloksena kaikki kuusi panssarihahmoa makaa hengästyneenä, huohottaen lattialla. Väkivalta ja vastakkainasettelu jäävät aina ottelun päätyttyä taistelukehään. Sieltä poistutaan aina ystävinä, ja harjoituspäivän päätteeksi kaikki pyytävät leikkimielisesti toisiltaan anteeksi.
Ottelun jälkeen Sarkanen ja Laiho riisuvat painavat varusteet päältään. Molempien kasvoilla juoksevat hikinorot ja heidän olemuksestaan voi päätellä, että lauantai-iltapäivän harjoitus on vienyt viimeisetkin voimat.
”Vaikka buhurt näyttää rajulta ja jopa kivuliaalta, otteleminen ei satu eikä saatuja iskuja välttämättä edes huomaa. Kypärään saadut osumat voi havaita ottelun aikana, mutta kipeää ne eivät tee,” he kertovat.
Lajin fyysisyyden ja siihen liittyvän voimankäytön vuoksi voisi helposti olettaa, että otteluissa tapahtuu paljon tapaturmia. Näin ei kuitenkaan ole, sillä suojaavien varusteiden vuoksi loukkaantumisia sattuu harvoin, jopa harvemmin kuin monessa muussa kamppailulajissa.
Taistelutanner on jälleen muuttunut tavalliseksi halliksi, jossa äskeisestä ottelusta merkkejä antaa ainoastaan tilan keskellä nököttävä taistelukehä. Panssaroidut hahmot ovat kadonneet, kuivaushuoneessa haarniskat odottavat jälleen taistelijoiden paluuta. Sarkanen sammuttaa hallin valot ja vetää ulko-oven kiinni. Muutaman päivän kuluttua, kun salin valot taas, tila täyttyy jälleen panssaroiduista 2000-luvun ritareista.
“Otteleminen ei satu eikä saatuja iskuja välttämättä edes huomaa.”
Ottelukehässä panssaroitu hahmo on vihollinen, mutta ottelun päätettyä paiskataan kättä jälleen ystävinä.
