Kari Kallosen uutuuskirja kertoo muukalaislegioonan historiasta suomalaissotilaiden näkökulmasta

Teksti: Saana Sjöblom-Hasselblatt
Pääkuva: Suomalaiset sotilaat muukalaislegioonassa

Hiljattain julkaistu sotakirjallisuuden teos Suomalaiset sotilaat muukalaislegioonassa valottaa legioonan toimintaa menneestä nykypäivään.

Kirjailija Kari Kallonen on tunnettu laajasta tuotannostaan sotakirjallisuuden kentällä. Hän on julkaissut 12 erilaista sotakirjallisuuden teosta ja työskennellyt journalistina yli 30 vuotta. Varusmiespalveluksen Kallonen suoritti 1979–1980 Panssariprikaatissa Parolannummella.

– Armeija oli kasvattava ja opettava kokemus hyvässä mielessä. Siellä oppi täsmällisyyttä, oma-aloitteisuutta ja rohkeuttakin. 18-vuotiaana oli hyvin mielenkiintoista nähdä ihmisiä joka puolelta Suomea aina maanviljelijästä diplomi-insinööriin, Kallonen muistelee.

Varusmiespalveluksessa luoduista kontakteista on ollut Kalloselle apua kirjallisuudenkin kentällä. Hänen tuorein teoksensa, Suomalaiset sotilaat muukalaislegioonassa, julkaistiin syys–lokakuun vaihteessa, ja hän sai siihen vinkkejä vanhoilta reserviupseerikurssitovereiltaan. 450-sivuisessa teoksessa tuodaan esiin uutta tietoa suomalaisten historiasta Ranskan muukalaislegioonassa sekä tietoa legioonan muuttumisesta tämän päivän moderniksi armeijaksi.

– Kirja kertoo suomalaisten koko historian muukalaislegioonassa aina vuoden 1831 ensimmäisistä sotilaista siellä nyt parhaillaan palveleviin. Teoksessa avataan niin saavutuksia kuin epäonnistumisia ja paljastetaan asioita, jotka ovat aiemmin olleet vähän mystisiäkin.

Kallonen pääsi harjoittelemaan kirjaa kirjoittaessaan jopa salapoliisityötä, koska vaikka tarinoita muukalaislegioonasta on paljon, luotettavia lähteitä ja arkistoja faktojen tarkistamiseksi on edelleen melko heikosti. Suuri apu suomalaisten legioonahistorian täydentämiseksi on tullut siellä palvelleilta sotilailta tai heidän läheisiltään. Kallosen vuonna 2007 kokoamaa kirjaa Leijonalegioona: suomalaiset sotilaat Ranskan muukalaislegioonassa varten kerätyistä tiedoista ja kontakteista on ollut myös hyötyä päivitettyä versiota kirjoittaessa.

– Tutustuin Leijonalegioonaa kirjoittaessani ihmisiin, jotka ovat auttaneet tämänkin teoksen kanssa. Jos epäilin jotain tarinaa vahvasti, niin varmistin asian juurta jaksaen. Aiempaan kirjaan jättämäni yhteystiedot poikivat myös paljon apua siten, että sen kautta tuli paljon yhteydenottoja legioonassa kaatuneiden omaisilta.

Suomalaislegioonalainen Janne (vas.) etsii harjoituksessa tienvarsipommeja metallinetsimellä.
Kuva: Forces Armées Francaises

Poikkeuksellisia ihmiskohtaloita

”Huolestunut isä ilmoitti, että hänen alaikäinen poikansa oli hänen luvattaan ja tietämättään pestautunut Ranskan muukalaislegioonaan. Isä toivoi, että lähetystö ryhtyisi toimenpiteisiin pojan vapauttamiseksi. Lähetystön tiedossa ei kuitenkaan ollut koska pojan palvelussuhde oli alkanut, ja oliko ilmeisen vapaaehtoisesti tehty palvelusitoumus virallisella väliintulolla purettavissa. Isän huoli oli aiheellinen. Ranskan viranomaiset lähettivät omaisille virallisen tiedon, kuinka tämä oli jäänyt vangiksi Dong Khessä, Tonkinissa. Legioonalainen merkittiin kuolleeksi syyskuussa taudin aiheuttamaan heikentymiseen vankeudessa.” (Suomalaiset sotilaat muukalaislegioonassa, 2020)

Yllä oleva ote Kallosen uusimmasta teoksesta kertoo yhden suomalaisen kohtalon. Legioonalaisen vanhempaa pohdituttanut alaikäisyys selittyi myöhemmin sillä, että Ranskassa riitti värväytymiseksi 18 vuoden ikä, vaikka Suomessa täysi-ikäisyys tarkoitti tuolloin vasta 21-vuotiasta. Monet Kallosen selvittämät tiedot legioonasta ovat tutkivan journalismin ansiota. Tietojen taustoittamiseen on mennyt paljon aikaa, vaikka koko teksti tulikin valmiiksi puolen vuoden sisällä päätöksestä kirjoittaa kirja.

– Tutkiva journalismi tekee työstä mielenkiintoista. Kirjan kirjoittaminen on kuin suuri palapeli, jonka palojen toivoo loksahtavan paikoilleen ajallaan, Kallonen kuvailee.

Suomalaisten sotilaiden harvinaisuus Ranskan muukalaislegioonassa on ollut Kalloselle hyödyksi, sillä piirit ovat verrattain pienet ja kaikki toisilleen tuttuja edes jollain tavalla. Haastavaa uuden tiedon löytämisestä teki kuitenkin se, että legioonassa ollaan nykyään melko erillään sen sijaan, että pysyttäisiin esimerkiksi samassa tukikohdassa jopa viisi vuotta. Nykyään legioona on virallinen osa Ranskan armeijaa ja kiertää ympäri maailmaa. Tyyli on muuttunut esimerkiksi kriisinhallintaoperaatioiden yleistymiseen sen sijaan, että legioonan arki olisi aina suoria aseellisia konflikteja ihmisten vapauttamiseksi kapinallisten kynsistä. Kallonen kertoo tässä teoksessa tulleen vastaan yllättävän monta onnistumista johtolankoja etsiessä.

– Uutta tietoa suomalaisista legioonassa tuli ihan loppumetreille saakka. Kirjailijana on kuitenkin osattava päättää jossain vaiheessa se, että teos on nyt valmis ja sen päästää käsistään.

Suomalaislegioonalainen Sakke palvelee tällä hetkellä Ranskan Guyanassa viidakkorykmentissä.
Kuva: Suomalaislegioonalaisten kotialbumi

Turvallisuusala mielessä ennen toimittajan uraa

Yleisesti suomalaisten rooli Ranskan muukalaislegioonassa on ollut Kallosen mukaan hyvä.

– Suomalaisia sotilaita arvostetaan, koska he ovat jämptejä ja tekevät mitä pyydetään. Heillä on hyvä maine ja pitkäaikaisista legioonalaisista kuten Pietiläisestä kerrotaan paljon nuoremmille tulokkaille, Kallonen kertoo.

Legioonasta elää kuitenkin edelleen osittain vanha maine julmuudesta. Kallonen on huomannut sosiaalisessa mediassa keskustelua esimerkiksi siitä, että kaikki legioonaan värväytyvät olisivat rikollisia, mikä ei pidä paikkansa.

– Suomesta Ranskan muukalaislegioonaan lähtevät nuoret miehet ovat oikein esimerkillisiä sotilaita ja heillä on selkeät urasuunnitelmat. Sinne ei rikollinen edes pääse, koska valintaprosessi on pitkä ja edellyttää passintarkastuksen ja paljon paperitöitä, Kallonen selventää.

Ranskan muukalaislegioonassa on ensin neljä kuukautta kestävä peruskoulutus, jonka aikana voi lähteä pois halutessaan. Viiden vuoden palvelussopimus on suoritettava loppuun vasta sen jälkeen, kun tulee määrätyksi rykmenttiin. Simputusta on karsittu aivan kuten Suomenkin armeijassa.

– Legioonassa kouluttaja ei saa enää lyödä alaista. Alokaskoulutuksen aikana sotilaat viedään kuitenkin äärirajoille sekä fyysisesti että henkisesti, jotta sinne sopimattomat lopettaisivat ajoissa.

Kallonen ei ole harkinnut itse koskaan legioonaan lähtemistä, mutta pohti kyllä sotilasuraa armeijan loppuvaiheessa.

– Mietin heti reserviupseerikurssin jälkeen YK:n rauhanturvajoukkoja ja poliisin ammattia, mutta poliisikoulutus alkoi päivä ennen kotiutumista. Sitten sain koulupaikan Tampereen yliopistosta ennen seuraavaa hakuaikaa, ja niin elämä vei toiseen suuntaan, Kallonen kertaa.

Kari Kallonen kotiutui varusmiespalveluksesta vänrikkinä. Kuva: Kari Kallosen kotialbumi

Vapaaehtoiseen maanpuolustukseen

Sotakirjallisuudessa Kallosta kiehtoo eniten juurikin poikkeukselliset elämänkohtalot. Hän selasi Otavamediassa työskennellessään vanhoja vuosikertoja ja luki Törnin kaatumisesta Vietnamissa. Se herätti hänet ajattelemaan miten yhdelle ihmiselle voi tapahtua niin paljon, ja siitä kumpusi ajatus ensimmäiseen kirjaan Leijonamieli 1919-1949 – Mannerheim-ristin ritari kapteeni Lauri Törni alias majuri Larry Thorne. Eikä kulunut aikaakaan seuraavaan teokseen Purppurasydän 1949–1965: Mannerheim-ristin ritari kapteeni Lauri Törni alias majuri Larry Thorne.

– Kiinnostukseni sotahistoriaan lähti yhdestä artikkelista. En ole koskaan ollut kuitenkaan kiinnostunut siitä miten komppania siirtyy paikasta toiseen, vaan nimenomaan millaisia ihmiskohtaloita niihin on sisältynyt.

Kallonen kertoo kaikkien teostensa ammentaneen inspiraatiota toisistaan. Hän haluaa aina tutkia mihin jokin linkki johtaa, vaikka sen sanottaisiin olevan umpikuja.

– Ensin Törni lähti Amerikkaan missä oli kiinnostava Marttisen mies, ja sitten Törni päätyi Vietnamiin missä oli suomalaisia Vietnamin sodassa, ja niin edelleen. Tiedustellessani Vietnamin sodan suomalaisista Maanpuolustuskorkeakoululta sain vastaukseksi, ettei siellä olisi ollut ketään, vaikka tiesin varmuudella joitakin siellä sotineita. Siispä totesin tekeväni aiheesta kirjan, Kallonen hymähtää.

Sotakirjallisuus on Kallosen mielestä mielenkiintoista jo itsessään historian takia. Hän uskoo parhaillaan varusmiespalvelusta suorittavien voivan oppia uudesta teoksestaan Suomalaiset sotilaat muukalaislegioonassa sen, että vaikka Ranskan muukalaislegioona ei sovi kaikille, on se nykyään varteenotettava vaihtoehto, jos viihtyy palveluksessa ja harkitsee sotilas- tai turvallisuusalaa ammatiksi.

– Monet legioonassa olevat nuoret ovat halunneet jatkaa varusmiespalvelusta pidemmälle, mutta eivät esimerkiksi ole voineet päästä erikoistehtäviin heinänuhan tai huonon värinäön takia. Lisäksi legioona on käytännössä ainoa tapa tämän tyyppisiin kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin, koska YK:n palvelus on usein enemmänkin suojaamista ja varautumista. Tämän tason sotilaskoulutusta ei siis saa muualta, joten palveltuaan viisi vuotta legioonassa ei tarvitse paljon muuta selitellä esimerkiksi suurturvaluokituksen työtehtävään hakeutuessa, Kallonen päättää.