Varusmies-lehti on tuottanut artikkelin kaupallisessa yhteistyössä yhteistyökumppanin kanssa.

Se koettelee rajojasi, mutta on sen arvoista!

Lääketieteen opiskelu vieraalla kielellä on melkoinen haaste, mutta se avaa ovia ympäri maailman, halusitpa sitten lääkäriksi tai tieteilijäksi. Lääketieteen ammattilaisia tarvitaan aina lisää. Työ ei käy koskaan tylsäksi, mutta tuntuu aina palkitsevalta.  

Dilara ei ajatellut ulkomailla opiskelun olevan hänen juttunsa, mutta nyt hän on kuudennen vuoden opiskelija Tšekin Hradec Královéssa sijaitsevan Kaarlen yliopiston lääketieteen tiedekunnassa. Saksassa kasvaneen Dilaran perhe on alun perin kotoisin Turkista. Hän kasvoi siis perheensä ansiosta kahden kulttuurin ja kielen parissa. Kotona Dilara puhui turkkia ja koulussa saksaa. Perheen esikoisena hän varttui aikuisten joukossa ja oppi pian itsenäiseksi. Mutta mikä johti hänet opiskelemaan lääketiedettä ja opettelemaan vielä kolmannenkin kielen?

Milloin päätit lähteä opiskelemaan lääketiedettä?

Olen aina nauttinut ihmisten auttamisesta ja heidän hoitamisestaan. Päädyin lopulta tekemään vapaaehtoistyötä sairaalassa, missä pääsin seuraamaan lääkärien työtä vierestä ja näkemään, kuinka he toimivat potilaiden kanssa. Pääsin jopa tarkkailemaan leikkauksia. Työ inspiroi minua suuresti. Nautin sairaalatyöstä ja potilaiden auttamisesta niin paljon,                                            että tajusin haluavani itsekin lääkäriksi. 

Kuinka tulit päätökseen kokeilla ulkomailla opiskelua?

Sairaalatyöni aikana yksi lääkäreistä antoi minulle runsaasti opetusta ja jakoi kokemuksiaan kanssani. Hän kertoi opiskelleensa ulkomailla ja suositteli ainakin kokeilemaan sitä. En ollut koskaan ajatellut ulkomailla opiskelun sopivan minulle, sillä en halunnut jättää perhettäni ja muuttaa yksin vieraaseen maahan. Kyseinen lääkäri kuitenkin vakuutti minut kokeilemaan sitä. Ajan koittaessa hainkin muutamaan eri yliopistoon, myös muutamaan ulkomailla olevaan. Minut hyväksyttiin lopulta useaankin kouluun ja sain valita, missä viettää seuraavat vuoteni. Päädyin Kaarlen yliopistoon tšekkiläisessä Hradec Královén opiskelijakaupungissa. Se oli muihin yliopistoihin verrattuna suhteellisen lähellä kotia ja se oli korkeimmalla vertailussa. Kaarlen yliopisto on yksi Keski-Euroopan vanhimmista. Kaupunki itse on turvallinen, täynnä puistoja sekä opiskelupaikkoja ja tiedekunnalla on oma lääketieteellinen kirjastonsa, joka tarjoaa kaikki tarvittavat kirjat ja materiaalit veloituksetta.

Kuinka opintosi ovat sujuneet?

Tiesin, mitä halusin saavuttaa, mutten juuri mitään itse prosessista. Nyt kertoisin innokkaille nuorille opiskelijoille, että lääketiede on älyllisesti ja henkisesti haastava ala. Se on omalla tavallaan stressaavaa ja vaatii runsaasti kunnianhimoa. Lääketiede voi saattaa henkilön rajoillensa ja saada epäilemään, pystyykö enää jatkamaan. Yrittäminen ja onnistuminen on kuitenkin on verraton tunne, haasteista huolimatta. Ajan myötä tajuaa pystyvänsä selättämään kaikki haasteet, jos sitä vain haluaa kovasti ja sen eteen on valmis tekemään töitä. On myös mahtavaa tietää, että myöhemmin pääsee hoitamaan oikeita potilaita ja jopa pelastamaan henkiä tai kouluttautumaan tutkijaksi ja auttamaan ihmisiä ympäri maailman.

Miten selvisit kotoa muuttamisesta?

Lääketieteen opiskelu on vaativaa missä tahansa, mutta ulkomailla opiskelu ja vieläpä vieraalla kielellä on aivan omanlaisensa haaste. Asuminen yksin, kaukana perheestä, on toisinaan tuskastuttavaa. Toisaalta taas pystyn keskittymään opintoihini paremmin ollessani kaukana perheestä ja ystävistäni. Tšekissä ollessa teen töitä ja kotona käydessä taas nautin vain olostani. Kotona minun on vaikeampaa keskittyä opintoihini. Sitä paitsi sain pian ystäviä opiskelukavereistani, jotka tulevat ympäri maailmaa ja olen päässyt tutustumaan heidän kulttuureihinsa. Juhlimme yhdessä, tuemme toisiamme ja opiskelemme yhteisvoimin. Olen oppinut entistä itsenäisemmäksi. Jos vertaan itseäni ensimmäiseen vuoteeni ulkomailla, olen nyt vahvempi nainen, jolla on ymmärrettävästi heikot hetkensä, mutta joka osaa selättää ne.

Mitä neuvoja antaisit nuorille, jotka ovat valitsemassa opiskelupaikkaa?

Jos olet valitsemassa yliopisto-opintoja, suosittelen vapaaehtoistyötä ennen minkään tietyn alan valintaa. Ensi käden kokemus auttaa päättämään, sopiiko kyseinen ala sinulle. Saatat innostua siitä entistä enemmän tai tulla toisiin ajatuksiin. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta toimia vapaaehtoisena, toivon tarinani auttavan lääketieteen opintojen ja ulkomailla opiskelun suunnittelussa. 

Mitä suunnittelet seuraavaksi? Joko tiedät mihin tulet siirtymään valmistuttuasi?

Opiskelen nyt kuudetta vuotta ja alan valmistautumaan valtiolliseen kokeeseen ja sitä edeltävään praktiikkaan. Toistaiseksi kaikki sujuu hyvin. Samalla on kuitenkin pelottavaa ajatella, kuinka lähellä loppua opinnot ovat. Pari viimeistä vuotta ovat olleet vaikeita, mutta myös upeita. Opintoni ovat opettaneet minua tekemään asiat vaihe kerrallaan. Toistaiseksi en ole siis suunnittelut tarkemmin, mitä teen valmistumisen jälkeen, mutta toivon asian selkeytyvän pian. Ainut tavoitteeni on löytää ala, josta nautin. Englanniksi opiskelu on avannut paljon ovia. En halua pysyä vain yhdessä paikassa. Tahtoisin matkustella ja tehdä töitä eri puolilla maailmaa. En voi enää kuvitella jääväni vain yhteen paikkaan. Kaarlen yliopisto on kansainvälisesti arvostettu koulu, josta valmistuneita on siirtynyt eri puolille maailmaa. Uskon minulla olevan mahdollisuuksia päästä minne vain ja annankin tilaisuuksien aueta eteeni.

INFO  

Koulutusohjelma: Yleislääketiede

Kesto: 6 vuotta

Tutkintomuoto: täyspäiväinen maisterintutkinto

Tutkinnon nimi: MUDr. (Vastaa M.D.-tutkintoa)

Hakuaika: 1.10. –30. 4.

Lisätietoja: täältä

Lähettiläät: lue lisää

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Kommentoi

Samankaltaisia artikkeleita