Haku naisten vapaaehtoiseen palvelukseen on auki – muista ainakin nämä asiat hakiessasi

Suuntana naisten vapaaehtoinen palvelus

Teksti ja kuvat: Saana Sjöblom-Hasselblatt

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuminen on kasvattanut suosiotaan tasaisesti viime vuosina. Kokosimme ohjeita ja vinkkejä varusmiespalvelusta harkitseville naisille haun ollessa taas ajankohtainen. Tarkemmat tiedot ja viralliset lomakkeet saa Puolustusvoimien kautta.

Naisten vapaaehtoinen asepalvelus on vakiinnuttanut hyvin asemansa Suomessa, jossa hakijaluvut ovat säilyneet viime vuosina korkealla. Kaikkein eniten hakijoita oli vuonna 2018, kun kaikkiaan 1 516 naista ilmoitti halukkuudestaan aloittaa palveluksen. Vuonna 2020 tuli puolestaan kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta hyväksyttiin. Reserviin koulutettujen naisten määräksi laskettiin samana vuonna jo yli 10 000.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Haku vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy vuosittain 1. maaliskuuta, minkä jälkeen palveluskelpoisuus määritetään huhtikuussa järjestettävissä valintatilaisuuksissa.  Vapaaehtoisen asepalveluksen voi suorittaa kaikissa tehtävissä kaikissa eri joukko-osastoissa, mutta menemättä asioita pidemmälle; tässä ohjeet ensimmäiseen askeleeseen marssilla naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen.

Näin haet

1. Täytä hakemus netissä
Tutustu palvelustehtäviin netissä huolella ja mieti, milloin voisit aloittaa palveluksen. Hakea voi aikaisintaan sinä vuonna, kun täyttää 18 vuotta, ja vaihtoehtoina ovat kuluvan vuoden heinäkuun saapumiserän lisäksi sitä seuraavan kolmen vuoden kaikki erät (tammi- tai heinäkuu). Monet innostuvat hakemaan heti toisen asteen koulutuksen päätyttyä, mutta hakea voi vasta korkeakouluttautumisen tai työelämään hakeutumisen jälkeenkin, kunhan on palveluksen alkaessa korkeintaan 29-vuotias.

Paikkoja on kuluvan vuoden heinäkuussa aina enää rajoitetusti, joten monesti palveluksen aloittaminen menee ainakin seuraavan vuoden tammikuulle ellei pidempään. Ole siis ajoissa liikkeellä ja huomioi, että vaikka naiset voivat päästä kaikkiin palvelustehtäviin kuten miehetkin, ei kaikkia tehtäviä ole tarjolla kaikissa joukko-osastoissa. Mahdollinen halukkuus erityistehtäviin tai esimerkiksi Meri- tai Ilmavoimiin kannattaa siis miettiä huolella etukäteen.

2. Käy lääkärintarkastuksessa

Varaa lääkärintarkastus terveyskeskuksestasi nimellä palveluskelpoisuustarkastus. Kun otat mukaan täyttämäsi hakemuslomakkeen ja lomakkeen ”Lääkärinlausunto terveydentilasta”, voit hakea tarkastuksen kustannukset myöhemmin takaisin Puolustusvoimilta. Menettelystä ohjeistetaan valintatilaisuudessa.

3. Lähetä hakemus tarvittavine liitteineen aluetoimistoon 1. maaliskuuta mennessä

Lähetä vaaditut asiakirjat postissa omaan aluetoimistoosi. Jos olet myöhään liikkeellä, voit vaihtoehtoisesti myös asioida sähköpostilla, johon skannaat liitteet. Aluetoimistot menevät kotikunnan mukaan, ja saat myöhemmin kutsun valintatilaisuuteen samaan paikkaan.

4. Osallistu valintatilaisuuteen

Saat hakuajan päätyttyä kutsun valintatilaisuuteen omaan aluetoimistoon. Tilaisuudet, jotka vastaavat miesten kutsuntoja, järjestetään ympäri Suomea aina huhtikuussa. Tilaisuudessa sinut haastatellaan, terveydentilasi tarkistetaan ja saat kattavasti tietoa vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Valintatilaisuuksissa voi olla mukana myös asepalveluksen suorittaneita naisia tai Puolustusvoimien naispuolista henkilökuntaa, joilta voi kysyä rohkeasti mieltä askarruttavista asioista.

Palveluksen aloittamismääräyksen jälkeen

Jos sinut todetaan terveydentilasi ja muiden henkilökohtaisten ominaisuuksiesi puolesta sopiva sotilaskoulutukseen, ja olet 18–29-vuotias Suomen kansalainen, saat valintatilaisuuden jälkeen postitse palveluksen aloittamismääräyksen – onnittelut! Siitä näet milloin sinun on määrä aloittaa palvelus ja missä joukko-osastossa. Säilytä määräys huolellisesti, sillä saat käyttää sitä matkalippuna varuskuntaan palveluksen alkaessa.

Palvelukseen valmistautuminen ei edellytä mahdottomuuksia, mutta terveydestä huolehtiminen ja peruskunnon kohottaminen on hyväksi. Lisäksi saat valintatilaisuudessa ja Puolustusvoimien netistä tietoa taloudellisen tilanteen varmistamisesta palveluksen ajalle. Keskeisimpänä monille omillaan asuville on varmistaa Kelalta asevelvollisen tuet. Et joudu maksamaan itse vuokraosuuttasi palveluksen ajalta, vaikka viettäisit viikonloput ja muut vapaat kotona.

Jos et halua tai voikaan aloittaa palvelusta, niin sinun pitää ilmoittaa asiasta kirjallisesti ennen palveluksen alkamisajankohtaa. Varusmiespalveluksen aloitettua naisilla on vielä 45 päivää aikaa ilmoittaa joukko-osaston päällikölle, jos ei jatkakaan palvelusta. Sen jälkeen naiset ovat samalla tavalla asevelvollisia kuin miehetkin. 

101 mieltä askarruttavaa asiaa

Palvelukseen hakeutumiseen liittyy paljon käytännön asioita, jotka on tärkeä käydä läpi ennen pidemmälle ”keulimista”. Monia voi kuitenkin kiinnostaa jo palvelukseen hakiessa esimerkiksi käytännöt lävistysten, räikeiden hiusvärien, ehkäisyn tai omien vaatteiden ja asusteiden käytän suhteen.

On ymmärrettävää, että kukaan ei toivo saavansa ”runtua” heti joukko-osaston porteista kuljettuaan, joten tällaisista asioista on hyvä yrittää kysyä joltain armeijan suorittaneelta tutulta. Jos ei tunne ketään palveluksen käynyttä, voi netistä selata vapaasti myös Sotilaan käsikirjaa, jossa kerrotaan muun muassa sotilaan käyttäytymisestä ja hyvistä tavoista. On hyvä huomioida, että kaikkea mieltä painavaa ei välttämättä löydy kirjattuna mustalla valkoiselle, koska joukko-osastoissa voi olla sääntöjen suhteen joitain eroja. 

Hyvänä ohjeena toimii koko palveluksen ja siihen valmistautumisen ajan maalaisjärjellä ajatteleminen ja rohkeasti kysyminen. Palvelukseen kannattaa suunnata omana itsenään – siellä kyllä ohjeistetaan kaikki mitä tarvitsee tietää. Annamme vinkiksi kuitenkin jättää lävistykset, korut ja irtoripset kotiin. Hyväksyttävät hiustyylit löytää Yleisestä palvelusohjesäännöstä, ja ehkäisyyn liittyvistä kysymyksistä voi kysyä lääkäriltä ennen armeijaa tai varuskunnan terveystarkastuksessa heti palveluksen alkaessa. Omat alusvaatteet ja sukat ovat sallittuja, mutta kehotamme kokeilemaan ensin Puolustusvoimien jakamia varusteita, joilla varusmiehet ovat marssineet tyytyväisenä tähänkin asti.

Tärkeintä palvelukseen lähtiessä vapaaehtoisesti on pysyä määrätietoisena siitä, mitä on tekemässä. Intti on ikimuistoinen kokemus ylä- ja alamäkineen. Nauti marssista! 

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta