Varusmiesliitto ihmettelee Puolustusvoimien Pride-kommentointia

Asevelvollisten etuja valvova Varusmiesliitto ry ihmettelee Puolustusvoimien kommentointia Pride-kulkueeseen osallistuneeseen ylikersantti Juho Pylvänäiseen liittyen. Pylvänäinen osallistui viikonloppuna Helsingissä järjestettyyn seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavaan Pride-kulkueeseen Puolustusvoimien virkapuvussa.

”Ihmisoikeuksien puolustaminen on myös Puolustusvoimien tehtävä ja esimerkiksi Prideen osallistuminen olisi signaali siitä, että jokaisen ihmisen oikeutta ihmisarvoiseen elämään ollaan valmiita puolustamaan”, Pylvänäinen kirjoitti Facebook-julkaissaan sunnuntaina.

Puolustusvoimien tiedottaja Henrik Gahmberg kommentoi tiistaina YleX:lle, että Puolustusvoimat ei pidä suotavana kulkueeseen osallistumista virkapuvussa, sillä “sotilaan käyttäytymisellä ja esiintymisellä luodaan vastaavalla tavalla kuvaa puolustusvoimista”. Asiaa ei Gahmbergin mukaan voida myöskään kommentoida tarkemmin, sillä viestinnästä päättävät henkilöt ovat lomalla.

YleX:n mukaan Puolustuvoimien viestissä ilmaistiin myös, että Puolustusvoimat toimii vastuullisena ja luotettavana instituutiona, eikä sen tehtäviin kuulu Prideen osallistuminen tai siihen kantaa ottaminen.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Varusmiesliiton puheenjohtaja Rami Laitila ihmettelee kommenttia ja muistuttaa, että Puolustusvoimat on sitoutunut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen kaikilla toimintansa tasoilla. Laitilan mielestä näiden arvojen pitäisi näkyä myös Puolustusvoimien viestinnässä.

“Eilinen kannanotto on Puolustusvoimilta kummallista nieleskelyä asiassa, jossa linjan pitäisi olla aivan selvä. Ei ole ihme, että yhdenvertaisuus seksuaalivähemmistöjä kohtaan ei etene kasarmeilla, jos Puolustusvoimat ei edes julkisesti ole sujut asian kanssa”, Laitila paaluttaa.

“Myöskään sen, että viestinnästä päättävät henkilöt ovat lomalla, ei pitäisi olla peruste asiassa empimiselle. Puolustusvoimien linjan seksuaalivähemmistöjen suhteen tulisi olla selvä jokaiselle toimijalle”, Laitila lisää.

Puolustusvoimien viestintäjohtaja Jan Engström tarkensi keskiviikkona Puolustusvoimien tiistaina antamaa lausuntoa. Engströmin mukaan lausunto oli turhan tiukka ja Pride-kulkueeseen osallistuminen virkapuvussa on jokaisen omassa harkinnassa. Samalla hän kuitenkin jatkaa, että Puolustusvoimat ei aio osallistua Prideen viranomaisena.

”Se ei kuulu meidän lakisääteisiin tehtäviimme”, Engström kommentoi STT:lle.

Varusmiesliitto haluaa kuitenkin huomauttaa, että esimerkiksi Ruotsissa Puolustusvoimat osallistuu aktiivisesti Pride-kulkueeseen.

“Siellä Puolustusvoimat viestii selkeästi, että seksuaalinen yhdenvertaisuus on tärkeä asia, jota halutaan edistää. Tämä viesti olisi erityisen tärkeä saada kuuluviin myös Suomessa, sillä meillä asevelvollisuus koskee kaikkia miehiä vähemmistöön katsomatta,” Laitila toteaa.

Lisätietoja:
Rami Laitila
Puheenjohtaja
+358 40 703 2665
rami.laitila@varusmiesliitto.fi

Pride-kulkueessa 2016 marssineesta Pylvänäisestä sekä Puolustusvoimien suhtautumisesta asiaan kertoi ensimmäisenä YleX.

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta