Näkymätön kustannus

Asevelvollisuus on työnä maksettavaa veroa, joka peritään vain miespuoliselta ikäluokalta. Tämän näkemyksen esitti aikanaan jo Milton Friedman, yksi maailman merkittävimmistä taloustieteilijöistä. Sittemmin se on vakiintunut laajalti.

Kun nuoret miehet ja vapaaehtoiset naiset samoavat metsissä, he ovat poissa työelämästä ja opinnoista. Se pienentää verotuloja ja heikentää kansantalouden kilpailukykyä, vaikka järjestelmällä on myös yhteiskunnallisia hyötyjä.

Yleinen asevelvollisuus on Puolustusvoimien toiminnan kivijalka. Mikä on kivijalan hinta, ja onko järjestelmässä järkeä?

Teksti Juho Mäki-Lohiluoma Kuva Flickr (CC)

Suomen puolustuskulujen osuus bruttokansantuotteesta on tänä vuonna 1,29 prosenttia. Luku tarkoittaa sitä, että kaikkien Suomessa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvosta hieman yli prosentti käytetään puolustusmenoihin. Käytännössä puolustusmenot rahoitetaan verovaroin ja kunkin vuoden puolustusbudjetti, eli puolustukseen käytettävä rahamäärä, määräytyy vuosittain eduskunnan päätöksellä. Osuus bruttokansantuotteesta on lähinnä teoreettinen tapa tarkastella ja vertailla puolustuksen kustannuksia. Tietona se on kuitenkin merkittävä: se kertoo, kuinka paljon yhteiskunnan panoksia puolustukseen käytetään.

Suomessa puolustuskulujen osuus bruttokansantuotteesta on pienempi kuin suuressa osassa Eurooppaa. Kansainvälisessä vertailussa suomalainen puolustus on siis halpaa – ainakin teoriassa.

Vuonna 2013, jolloin Suomi käytti puolustukseensa noin 1,4 prosentin osuuden bruttokansantuotteesta, enemmän satsasivat Euroopan maista muun muassa Viro, Saksa, Norja, Puola, Ukraina, Kreikka ja Iso-Britannia. Pienemmällä puolustusbudjetilla operoivat puolestaan Ruotsi, Belgia, Latvia, Espanja ja Sveitsi. Vertailu ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen.

Suomessa on käytössä miehiä koskeva asevelvollisuus, joten kansallisen turvallisuuden takaamiseen kerätään vuosittain työnä maksettavaa veroa. Taloustieteilijät korostavat, että kyseessä on kustannus yhteiskunnalle siinä missä mikä tahansa muukin vero. Helsingin yliopiston taloustieteen professori Panu Poutvaara on yksi harvoista asevelvollisuuden kustannuksia tutkineista suomalaisista. Hän on arvioinut järjestelmän maksavan joka vuosi noin 1–2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kustannus syntyy, kun asevelvollisten opinnot myöhästyvät tai työt keskeytyvät palveluksen seurauksena. Poutvaara on avoimesti kertonut vastustavansa yleistä asevelvollisuutta.

”Valtion budjetissa näkyvien menojen tuijottaminen ei riitä Kansantaloudellinen kokonaishinta on suuri, koska nuorten työrat viivästyvät”, Poutvaara arvioi Ylen haastattelussa.

Yleisen asevelvollisuuden kustannukset muuttavat myös kansainvälisen vertailun johtopäätöksiä. Yhdistettynä puolustusbudjetin 1,29 prosenttiin, jo erittäin maltillinen 0,5 prosentin arvio nostaa puolustuksemme hinnan 1,79 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Se on Euroopan ylempää keskitasoa. Prosentin arviolla, eli 2,29 prosentin puolustusmenoilla, nousemme kärkikastiin.

Vaikka taloustieteilijät ovat maailmalla lähes yksimielisiä siitä, että asevelvollisuus maksaa, hinnasta on erimielisyyttä. Lisäksi on väitetty, että asevelvollisuus tuottaa myös muuta yhteiskunnallista hyvää kuin laajan reservin.

Järjestelmää on perusteltu perinteisesti esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisemisellä, johtajakoulutuksesta saatavilla hyödyillä, eri taustoista tulevien miesten keräämisellä yhteen ja Puolustusvoimien kuljettajakoulutuksen hyödyillä logistiikka-alalle. Osa perusteista ontuu ja esimerkiksi johtajakoulutuksen hyöty yhteiskunnalle on kiistanalainen.

Puolustusvoimien Syväjohtamisen-malliin perustuvan johtajakoulutuksen soveltuvuutta työmarkkinoille ei ole tutkittu, joten mielipiteet asiasta perustuvat lähinnä kokemuksiin ja asiantuntijoiden arvioihin. Lisäksi on huomioitava, että hyöty yksilölle ja kansantaloudelle ovat kaksi eri asiaa. Vaikka yksilö voisi hyötyä suoritetusta aliupseerikurssista esimerkiksi kilpailtaessa työpaikasta, kansantalous hyötyy vain, jos aliupseerikurssi parantaa työntekijän tuottavuutta, eli hän pystyy kurssin ansiosta parempiin suorituksiin työelämässä. Selvää kuitenkin on, että merkittävä osa varusmiesjohtajista on myöhemmin päätynyt esimiesasemaan myös palveluksen jälkeisessä työelämässä. Myös asiaa vuonna 1998 palveluksensa suorittaneiden osalta selvittänyt Elinkeinoelämän tutkimuslaitos päätyi johtopäätökseen, jonka mukaan varusmiespalveluksella on merkittävä tilastollinen yhteys henkilön tulevaan työmarkkina-asemaan. Palveluksen suorittaminen vaikutti siis tutkijoiden mukaan positiivisesti henkilöiden työuraan. Tutkimuksessa ei myöskään havaittu varusmiespalveluksen pituudella olevan vaikutusta koulutuksen hankinnan pitkittymiseen.

Kuljettajakoulutuksen hyöty logistiikka-alalle on puolestaan kiistaton, vaikka arvioiden mukaan korkeintaan kaksi kolmannesta ammattipätevyyden suorittavista varusmiehistä hyödyntää koulutustaan työelämässä. Kansantalouden kannalta merkitys on pieni.

Asevelvollisuudesta on Suomessa tullut entistä valikoivampi, sillä Puolustusvoimien tilastojen mukaan enää alle 80 prosenttia miesikäluokasta suorittaa asepalveluksen. Asevelvollisuutta vastustava Ohi On -kampanja laskee luvun olevan jopa alle 70 prosenttia nyt toisen asteen koulutuksesta valmistuvissa ikäluokissa. Tarkkoja lukuja ei ole saatavilla, ennen kuin kukin ikäluokka saavuttaa 29 vuoden iän, ja varusmiespalveluksen suorittaneiden kokonaismäärä pystytään laskemaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan palveluksenkeskeyttäjät ja palveluksesta etukäteen vapautettavat muodostavat riskiryhmän: he ovat varusmiespalveluksen suorittaneita ikätovereitaan suuremmassa syrjäytymisvaarassa. Asevelvollisuuden rooli yhtälössä ei ole yksiselitteinen. On esitetty näkemyksiä, joiden mukaan nykymuotoinen varusmiespalvelus jopa lisää nuorten miesten syrjäytymistä, sillä se sulkee kasarmien ulkopuolelle juuri ne, joilla riski syrjäytymiseen on suurin. Edelleen pidetään kuitenkin kiinni myös vanhasta totuudesta, jonka mukaan varusmiespalvelus ehkäisee syrjäytymistä. Usein väitteeseen liitetään vaatimus palveluksen suorittavien osuuden

kasvattamisesta aiempien vuosikymmenten tasolle. Vielä parikymmentä vuotta sitten suomalainen asevelvollisuus oli miesten osalta huomattavasti yleisempi, sillä lähes 90 prosenttia suoritti asepalveluksen. Palveluksen suorittavien osuuden laskiessa murenee samalla myös peruste varusmiespalveluksesta syrjäytymisen ehkäisijänä.

Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen johtaja Pertti Haaparanta sanoo yleisen asevelvollisuuden lakkauttamista ajavan Ohi on -kampanjan asiantuntijalausunnossaan, että sotavoimilla ei ole hyödyllisiä sivuvaikutuksia. Hänen mukaansa tämä on tilanne sekä asevelvollisuuteen että ammattisotilaisiin perustuvan puolustusratkaisun kohdalla. Haaparanta itse on totaalikieltäytyjä ja kannattaa Suomen asevoimien lakkauttamista.

”Yleisestä asevelvollisuudesta ei ole kuin suoraa taloudellista haittaa. Sillä ei myöskään ole taloudellisesti tai yhteiskunnallisesti mitään hyödyllisiä sivuvaikutuksia, jotka sen oikeuttaisivat. Sen väitetään yhdistävän eri sosiaaliryhmistä peräisin olevia ihmisiä, mutta saman ajaa vaikkapa yhteinen peruskoulu, jos sen ei anneta rapautua”, Haaparanta sanoo.

”Ja jos taas armeijan kansaa yhdistävä vaikutus olisi tärkeä ja suuri, niin miksi eri sosiaaliryhmistä peräsin olevia naisille ei tarjota samaa kokemusta?” hän kysyy.

Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen on lähestynyt asevelvollisuutta toisenlaisesta näkökulmasta. Maanpuolustus-lehden artikkelissaan Kanniainen kirjoittaa kansallisen turvallisuuden olevan osa hyvinvointia: mitä hyötyä on tuottavuudesta, jos kansallinen turvallisuus pettää ja maa miehitetään? Kanniainen luokittelee eri maat riskiluokkiin niiden maantieteellisen sijainnin pohjalta. Itäisen Euroopan mailla, kuten Suomella, riskiluokka on Länsi-Eurooppaa korkeampi. Hän kutsuu ilmiötä turvallisuusgradientiksi.

”Matalan riskiluokan maissa ammattiarmeija on parempi ratkaisu, korkean riskiluokan maissa puolestaan asevelvollisuusarmeija on parempi ratkaisu”, Kanniainen kirjoittaa.

Hän ei kuitenkaan ota kantaa siihen, kumpi ratkaisu Suomelle olisi optimaalinen. Olennaista Kanniaisen arviossa on se, että siinä on pyritty antamaan arvo myös kansalliselle turvallisuudelle.

Perusteita asevelvollisuusjärjestelmälle ei löydä vain talouslukuja tuijottamalla. Järjestelmä on olemassa, koska sillä pystytään järjestämään koko Suomen puolustus, kuuluu Puolustusvoimien mantra. Järjestelmä tuottaa Eurooppalaisessa vertailussa lähes valtavan reservin, jonka siviiliosaamisen uskotaan kantavan myös sotatilanteessa. Reservin osaamisesta kertoo osaltaan myös se, että kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä suomalaiset reserviläiset ovat pärjänneet mainiosti ulkomaisten ammattisotilaiden rinnalla. Reservin lisäksi järjestelmä luo pohjan Puolustusvoimien rekrytoinneille. Monessa ammattiarmeijaan siirtyneessä maassa asevoimilla on ollut suuria vaikeuksia saada rivejään täyteen ja pitää kiinni avainhenkilöstöstään. Suomessa asevelvollisuusjärjestelmä ohjaa lahjakkaita ja motivoituneita henkilöitä myös sotilasuralle.

Puolustusvoimien henkilöstöalan seminaarijulkaisuun kirjoittanut entinen koulutuspäällikkö, eversti evp Kalle Liesinen näkee asevelvollisuusjärjestelmässä kehitettävää. Hänen mukaansa parannettavaa on muun muassa reserviläisen siviiliosaamisen ja sotilaskoulutuksen kohtaamisessa sekä varusmiespalveluksen ja opintojen yhteensovittamisessa. Liesisen mukaan asevelvollisuusjärjestelmän piilokustannukset saataisiin puolitettua, jos opinnot olisi mahdollista

aloittaa ja pääsykokeisiin osallistua molempien lukukausien alussa. Nyt opintojen aloittaminen onnistuu lähes poikkeuksetta vain syksyllä, eikä pääsykokeita järjestetä kuin keväisin. Logiikka on, että mitä aiemmin opinnot saadaan aloitettua, sitä vähemmän aikaa asevelvolliset ovat poissa työelämästä. Se taas parantaa kilpailukykyä, joka on suomalaisen hyvinvoinnin elinehto.

Mikä sitten on asevelvollisuuden hinta? Kukaan ei oikein tiedä varmasti. Panu Poutvaaran arvion mukaan se on 1-2 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja Kalle Liesinen viittaa noin puoleen prosenttiin.

Hintaa voidaan laskea monella tavalla. Sitä voidaan määrittää esimerkiksi laskemalla kaikille varusmiehille ”palkka”: asevelvollisuuden kustannus on se, minkä verran nyt pakotettuna kasarmeille nukkuville varusmiehille tulisi maksaa korvausta, jotta he tekisivät sen vapaaehtoisesti. Toinen tapa on vertailla naisten ja miesten työurien pituutta ja pyrkiä analysoimaan, kuinka paljon asevelvollisuus todellisuudessa pitkittää työelämään siirtymistä. Kuten arvata saattaa, mikään metodeista ei ole täydellinen. Muuttujia on valtavasti, eikä luotettavan analyysin tuottaminen ole helppoa.

Selvää on kuitenkin, että asevelvollisuus maksaa. Vaikka kuinka pyrittäisiin korostamaan varusmiespalveluksen myönteisiä vaikutuksia, on järjestelmän tuottama rasite aina hyötyjä suurempi. Ongelma on, että tällä kustannuksella ei ole omistajaa. Puolustusvoimilla on velvoite kouluttaa tarvittavat sodanajan joukot, mutta ei käyttää varusmiesten muodossa saamaansa työvoimapanosta mahdollisimman tehokkaasti. Myöskään Puolustusministeriön budjetista ei löydy asevelvollisuuden piilokustannuksia. Siviilipalveluksen suorittaneille on selvää, että myös siellä toiminta on usein valitettavan tehotonta. Koko järjestelmän kehittämiseen löytyy vain vähän halua, koska oikein kukaan ei vastaa siitä. Sotilaskoulutuksen saralla kehitys on ollut myönteistä, mutta nyt ei puhuta siitä.

Israelissa asevelvollisuuden kustannuksia tutkii muun muassa Central Bureau of Statistics, jonka lähin suomalainen vastine on Tilastokeskus. Asevelvollisuusjärjestelmän kustannukset on tuotu näkyviksi, ja ne on vuoden 2009 valtion budjetissa kirjattu osaksi puolustuskuluja. Asevelvollisuuden piilokustannuksiksi määriteltiin tuolloin 1.7 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Israelin asevelvollisuusjärjestelmä on olennaisesti erilainen kuin suomalainen vastineensa, eikä itse laskelmista ei kannata vetää johtopäätöksiä. Huomionarvoista on sen sijaan tahto tutkia järjestelmän kustannuksia. Israelissa ajatellaan, että asevelvollisuus on puolustuskulu siinä missä ohjukset, panssarivaunut ja rynnäkkökiväärien ammuksetkin. Ehkä tästä voisi ottaa oppia myös Suomi. Meillä asevelvollisuus on näkymätön kustannus, jonka hintaa ei tiedä kukaan.