Ei syytteitä kolmen Uudenmaan prikaatin varusmiehen kuolemaan johtaneessa turmassa

Yhden siviilin ja kolmen varusmiehen kuolemaan johtaneessa Raaseporin tasoristeysturmassa ei nosteta syytteitä.

Puolustusvoimien kuorma-auto ja VR:n kiskobussi törmäsivät viime lokakuussa Skogbyssä sijaitsevassa tasoristeyksessä. Kuorma-auton kuljettajana toimineen varusmiehen epäiltiin syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä kolmeen kuolemantuottamukseen. Syyttäjän mukaan esitutkinta-aineistosta ei kuitenkaan löydy perusteita nuoren varusmieskuljettajan syyttämiselle.

Poliisin tekemän rekonstruktion perusteella voidaan syyttäjän mukaan päätellä, ettei kuljettaja voinut nähdä kiskobussia ajaessaan lähelle risteystä. “Sokea hetki” kesti syyttäjän mukaan 13 sekuntia, joka vastaa ajomatkana 31 metriä.
– Varusmies, joka istui paikalla, jolta teoreettisesti olisi ollut mahdollista nähdä kiskobussi, on kertonut, ettei hän nähnyt tai kuullut mitään katsoessaan kiskobussin tulosuuntaan, syyttäjä kuvailee tiedotteessa.

Syyttäjä katsoo, ettei tutkinnasta paljastu todennäköisiä seikkoja tukemaan sitä, että kuljettaja olisi syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tai kuolemantuottamukseen. Esitutkinnassa kuullut ihmiset kertoivat sään ollen erittäin hankala onnettomuuden sattuessa. Lisäksi kuorma-auton rakenne rajoitti näkyvyyttä ohjaamosta.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Kuorma-auton kuljettajana toiminut varusmies oli ainoa syyteharkintaan joutunut osallinen.

Teksti ja kuva Saana Sjöblom

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta