Kainuun prikaatissa joulua viettää tänä vuonna alle sata varusmiestä, ja ruokailu on siirretty varuskuntaravintolasta henkilöstöravintolaan.

Vaikka lähes koko Suomi rauhoittuu jouluna, varuskunnat eivät tyhjene kokonaan. Suurin osa varusmiehistä pääsee lomailemaan ilman maastokuvioita, mutta joka vuosi muutamat pääsevät viettämään erilaista joulua kuin koskaan aikaisemmin: Puolustusvoimien hoidossa, todennäköisesti virka-apuvuorossa.

Esimerkiksi sotilaspoliisit joutuvat yleensä viettämään vuoden vaihteessa ainakin yhden juhlapyhän varuskunnassa. Toisaalta varusmiehet eivät ole ainoita Puolustusvoimien kinkusta nauttivia.

– Olemme ajoissa kysyneet keittiön työntekijöiltä, ketkä haluavat olla töissä jouluna ja ketkä uutena vuotena. Jouluaattona meillä on aamu- ja iltavuorossa kerrallaan kaksi työntekijää, ravintolapäällikkö Jani Nevalainen kertoo Puolustusvoimien Ruotuväki-lehdelle.

Varuskunnassa vietettävä jouluviikonloppu ei ole aivan tavallinen ”kinkkuviikonloppu”. Ruotuväen mukaan esimerkiksi Kainuun prikaatissa joulua viettää alle sata varusmiestä tavallisen neljäntuhannen arkivahvuuden sijasta. Pieni taistelijamäärä tarkoittaakin erityisvalmisteluja ainakin varuskuntaruokailuissa.

– Jouluaaton ruokavahvuus on 82 varusmiestä. Normaalisti varusmiehet syövät 600 hengen varuskuntaravintolassa, mutta jouluaattona ruokailu on henkilöravintolassa. Pienempi tila tuo tunnelmaa, jossa on helpompi hiljentyä ja viettää juhlaa.

Jouluateriaan on varattu tavallista enemmän aikaa, ja varusmiesten lisäksi esimerkiksi prikaatin komentaja saattaa osallistua ruokailuun. Joulupäivän ruokalista on sama varuskuntaravintoloissa ympäri Suomea, ja varusmiehet pääsevät nauttimaan muun muassa graavilohesta, rosollista sekä tietenkin joulukinkusta.

Hyvää joulua niin varuskunnissa kuin muuallakin joulua viettäville!

Teksti Miika Kosloff
Kuva Joni Oksanen, J_ami