[adinserter name="deskari banneri etusivu"]

Katse eteenpäin! Vinkkejä tulevaisuuden varusmiehille

Varusmiesliitto teetti Suomen juhlavuoden kunniaksi Katse eteenpäin! Vinkkejä tulevaisuuden varusmiehelle -julkaisun. Julkaisussa viisikymmentä tunnettua reserviläistä viihteen, politiikan ja urheilun saralta kertovat omat parhaat vinkkinsä juuri aloittavalle tai vielä palvelukseen astumista odottavalle varusmiehelle.

Varusmiesliiton puheenjohtajan Juuso Kurttilan mukaan julkaisun tavoitteena oli tuoda Suomen 100-vuotisjuhlan hengessä esiin varusmiespalveluksen yhteisöllistä luonnetta ja sitä tapaa, miten Varusmiespalvelus yhdistää eri sukupolvia.

“Usein palveluksessa yhteiseen maaliin tähtääminen luonnistuu helpommin, kuin elämässä sen jälkeen. Palveluksessa esiintyvälle yhteishengelle olisi taatusti tarvetta kaikkialla yhteiskunnassamme”, Kurttila pohtii.

Yhteisöllinen luonne näkyikin julkaisun toimittaneen Roni Raunolan mukaan siinä vaiheessa, kun tunnettuja reserviläisiä pyydettiin kertomaan parhaat vinkkinsä tai muistelmansa tuleville varusmiehille.

“Kaikki olivat mukana hyvässä yhteistyöhengessä ja suurin osa ilmaisi erikseen olevansa otettuja tultuaan haastatelluiksi julkaisua varten. He muistelivat inttiaikojaan mielellään ja pyysivät heti ottamaan yhteyttä, mikäli kaipaisi lisätietoja”, Raunola kertoo.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)[adinserter block="4"]

Raunolan mukaan olikin hienoa päästä kuulemaan erilaisten tunnettujen henkilöiden muistelmia ja vinkkejä, joista hän myös itsekin allekirjoittaa useat. Tavoitteena hänellä oli löytää tunnettuja henkilöitä mahdollisimman monilta eri aloilta.

Julkaisu on tehty erityisesti tuleville varusmiehille, eli nuorille. Varusmiesliiton tavoitteena on saada julkaisu kutsunnanalaisten nuorten käsiin, jotta he voivat tutustua tunnettujen reserviläisten parhaisiin inttikokemuksiin ja -vinkkeihin. Toistuvia teemoja annetuissa vinkeissä ovat esimerkiksi hyvä asenne, varusmiespalveluksen tarjoama mahdollisuus tutustua erilaisiin ihmisiin ja tästä syntyvä hieno kokemus. Julkaisussa esiintyvistä moni korostaa, ettei välttämättä missään muualla kuin varusmiespalveluksessa tule tavattua ihmisiä niin monenlaisista eri taustoista ja lähtökohdista.

Mukaan mahtuneita henkilöitä ovatkin esimerkiksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö, ohjaaja JP-Siili, jääkiekkopersoona Juhani Tamminen, radio- ja tv-juontaja Jaajo Linnonmaa, lumilautailija Roope Tonteri ja ulkoministeri Timo Soini.

Ulkoministeri Soinin vinkki palvelukseen lähtevälle on: “Kehotan ottamaan mukaan kirjoituspaperia, kirjekuoren ja postimerkin sekä kynän. Käsin kirjoitettu kirje esimerkiksi tyttöystävälle on paljon tekstaria tai kuvaa parempi. Se on henkilökohtainen ja kertoo syvästä tunteesta”, Soini neuvoo.

Joonas Koivisto

Kommentoi

[adinserter name="deskari banneri etusivu"]

Samankaltaisia juttuta