Kolumni: Poikkeuksellinen palvelus poikkeusoloissa

Puolustusvoimien olemassaolo perustuu yhteiskunnan poikkeusoloihin varautumiseen. Tämä varautuminen pääsi oikeuksiinsa, kun varuskunnissa toteutettiin koronatilanteen myötä sujuva siirtymä Puolustusvoimien koulutustavoitteita ja varusmiesten oikeuksia kunnioittaviin poikkeusjärjestelyihin. Täten on pystytty ehkäisemään epidemian leviämistä varuskunnissa sekä tarjoamaan virka-apua viranomaisille.

Vaikka organisaatio olisi varautunut toimimaan joustavasti tilanteessa kuin tilanteessa, on Puolustusvoimien suorituskyvylle ja maanpuolustustahdolle olennaista myös yksittäisten varusmiesten henkinen hyvinvointi. Näin epävarmuuden, poikkeustilanteiden ja jatkuvien muutosten aikana varusmiesten jaksamista ja mielen hyvinvointia koetellaan täysin uudella tavalla. Varusmiespalvelus on jo itsessään yksilölle poikkeustila normaalista arjesta ja sopeutuminen jatkuvaan muutokseen kuormittaa kenen tahansa jaksamista.

Monelle intin käyneelle saattaa olla tuttua lomien peruuntumisen aiheuttama turhautuminen. Pitkät kiinniolot raastavat varmasti kenen tahansa mieltä. Voin vain kuvitella tämän hetken varusmiesten jopa kuukauden kiinniolojen aiheuttamat tuntemukset. Monet muutkin asiat voivat poikkeusoloissa turhauttaa ja ikävät tuntemukset ovat täysin luonnollisia. Niiden kanssa ei kannata jäädä yksin vaan vähintäänkin keskustella tupalaisten ja muiden ystävien kanssa. Varuskunnissa on myös tarjolla erilaisia ammattilaisia kuten sosiaalikuraattori, varusmiespappi sekä sotilaspastori. Heidän palvelunsa ovat kaikkien käytettävissä vakaumuksesta ja huolenaiheesta riippumatta.

Varusmiesten hyvinvointia ylläpitävät myös muut varuskuntien palvelut ja poikkeustila haastaa nämä innovoimaan uusia ratkaisuja. Etenkin sotilaskodit sekä varusmiestoimikunnat ovat olleet ansioituneesti mukana kehittämässä ratkaisuja niin sotilaskodin toimintaan, vapaa-ajan viettoon kuin myös lomajärjestelyyn.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Vaikka monen varusmiespalvelus muuttui merkittävästi epidemian myötä, voi tilanteesta pyrkiä löytämään myös positiivisia puolia. Jos lomapäivien määrää haluaa pitää mittarina palveluksen kuormittavuudelle, on kiertojärjestelyn myötä niiden määrä kasvanut merkittävästi. Lisäksi varusmiehillä on koko muusta yhteiskunnasta poiketen mahdollisuus olla ryhmänsä kanssa huomattavasti laajemmin sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kasarmin porttien ulkopuolella joudutaan pysymään erossa ystävistä ja jopa perheestä, kun taas varuskunnissa voidaan parhaimmillaan olla yhtä perhettä oman ryhmän kanssa.

Eräs palveluksessa oleva kaverini on vakaasti sitä mieltä, että tällä hetkellä on vuosikymmenen paras hetki suorittaa varusmiespalvelus. Koronavirusepidemian takia siviilielämä on kirjaimellisesti pysähtynyt, eikä palvelusvuoden aikana jää paitsi mistään olennaisesta. Kun kesäfestarit, ulkomaanmatkat ja jopa kesätyöt on peruttu, on Puolustusvoimien hellässä huomassa poikkeustilasta huolimatta mahdollisuus tavata kavereita ja kerätä yhdessä ainutlaatuisia kokemuksia.

Toni Pakarinen
Kirjoittaja on Varusmiessoittokunnassa 1/18 palveluksen suorittanut Varusmiesliiton hallituksen jäsen

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta