[adinserter name="deskari banneri etusivu"]

Kolumni: Törmään valkoiseen seinään

Vapauden ja riemun sijaan olo oli tyhjä: mitä nyt kuuluisi tehdä?

Teksti Mika Niskanen Kuva Mikko Kyntöaho

 

”Haluan vain takaisin.”

On aamuyö Helsingin keskustassa. Ystäväni varusmiespalvelus on päättynyt kaksitoista tuntia aikaisemmin. Sateen kostuttamilla kasvoilla on hätäännystä ja ahdistusta.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)[adinserter block="4"]

Paikka, jonne hän haluaa takaisin, on Kaartin jääkärirykmentti.

Ystäväni mieliala oli korkealla vielä aikaisemmin päivällä, kun vuoden kestänyt palvelus viimein loppui. Reservin aurinko paistoi ja hymy oli herkässä. Ei kulunut kuitenkaan kovinkaan pitkään, kun totuus iski.

”Kun pääsin kotiin istahdin tuoliin ja jäin tuijottamaan valkoista seinää.”

Vapauden ja riemun sijaan olo oli tyhjä: mitä nyt kuuluisi tehdä?

Sopeutuminen varusmiespalveluksesta takaisin siviilielämään on vaikeaa. Vuoden laitostumisen jälkeen on onnistuttava nappaamaan elämänsyrjästä kiinni: löydettävä työ- tai opiskelupaikka, hoidettava taloudelliset velvoitteet ja elvytettävä palveluksen aikana kulahtaneet ihmissuhteet.

Toisin sanoen on otettava vastuu omasta itsestään ja valinnoistaan, kun on juuri vuoden ajan käsketty marssimaan kello kuudelta aamupalalle ja käyttämään hattua ulkoa.

Moni varusmies putoaakin palveluksen loputtua tyhjän päälle. Kuinka moni, sitä ei tiedä kukaan, koska asiaa ei ole kunnolla tutkittu.

Vuonna 2013 julkaistun ”Ohi on! Entä sitten” -artikkelin mukaan kuitenkin joka seitsemäs varusmies kokee tulevaisuutensa melko epävarmaksi. Tiedot perustuvat kyselylle, joka tehtiin yhdessä joukko-osastossa noin tuhannelle varusmiehelle peruskoulutuskauden jälkeen vuonna 2011.

Hälyttävintä on, että kyselyn mukaan lähes joka toisella varusmiehellä ei ole tiedossa opiskelu- tai työpaikkaa.

Mitähän työttömät nuorukaiset kotiuduttuaan tekevät? Muuan toverini kertoi, että hänen ystävänsä lukkiutui palveluksensa päätyttyä kolmeksi kuukaudeksi kotiinsa pelaamaan videopelejä.

Puolustusvoimat tukee kotiutuvia varusmiehiä muun muassa varusmiestoimikuntien järjestämillä opintomessuilla ja rekrytointitilaisuuksilla. Tärkeimpänä keinona on sosiaalikuraattorin pitämä kotiutumisoppitunti, jossa välitetään tietoa työ- ja opiskelupaikoista sekä sosiaalituista.

Tämä ei riitä.

Olisi olennaista tarjota varusmiehille mahdollisuus opinto- ja uraohjaukseen palveluksen aikana. Myös palveluksen aloittamisajankohtia voisi harkita.

Etenkin kesällä kotiutuville tilanne on tällä hetkellä hankala; kukaan ei halua palkata nuorukaista juhannuksen tienoilla ja pääsykokeisiin lukeminen on mennyt sivu suun metsässä rämpiessä.

Ystäväni kertoi kuukausi kotiutumisensa jälkeen, että on päässyt pikkuhiljaa takaisin jaloilleen. Kului kuulemma kolme viikkoa, kunnes hän ymmärsi ettei kasarmille ole paluuta.

Opiskelupaikkaa hänellä ei kuitenkaan vieläkään ole. Eikä työpaikkaa.

Ainoastaan valkoinen seinä.

 

Kirjoittaja on toimittaja ja alikersantti reservissä. 

Kommentoi

[adinserter name="deskari banneri etusivu"]

Samankaltaisia juttuta