Kahden edellisen viikon aikana kaksi varusmiestä on loukkaantunut harjoitustilanteessa käsikraanatin sytyttimen räjähdettyä.

Uudenmaan prikaatissa, Hangon Syndalenissa, sattui tänään onnettomuus, jossa varusmies sai vammoja käteensä käsikranaatin sytyttimen räjähdettyä. Uudenmaan prikaatin komentajan Johan Tillanderin mukaan onnettomuuden syytä selvitetään edelleen.

Edellinen vastaava onnettomuus tapahtui 21.3. Kainuun prikaatissa, kun käsikranaatin sytytin putosi varusmiehen kädestä. Puolustusvoimien tiedotteen mukaan varusmies sai lieviä vammoja kasvoihin ja käteen.

Tillanderin mukaan kahdella onnettomuudella ei ole tekemistä toistensa kanssa. Hän kertoo, että Uudenmaan prikaatin harjoitustoiminta jatkuu Merivoimien ja Puolustusvoimien ohjeistusten mukaisesti onnettomuuksista huolimatta.

Harjoituskäsikranaatin sytyttimessä on räjähdysainetta noin 1 gramma.

Teksti Hanna Tuulonen
Kuva Aku Siukosaari