Pääkirjoitus: Liikkumaan, mars!

Terveet ja hyväkuntoiset sotilaat ovat heidän itsensä, Puolustusvoimien ja koko yhteiskunnan kannalta järkevä sijoitus.

Kuva: Eetu Lehmusvaara

Varusmiesten kestävyyskunto on vuosikymmenten aikana dramaattisesti laskenut, kuten huomenna ilmestyvässä lehdessä kerrotaan. Cooper-tulosten heikkenemisen lisäksi varusmiesten keskipaino on noussut viidentoista vuoden aikana noin kuusi kiloa, vaikka keskipituus on pysynyt lähes samana.

Ylipaino on terveysriski, joka ei ole pelkästään varusmiesten ongelma. Uusimpien tilastojen mukaan aikuisista suomalaismiehistä noin 60 prosenttia on ylipainoisia. Ylipaino lisää riskiä sairastua diabetekseen ja altistaa muun muassa nivelvaivoille. Tutkitusti se myös kasvattaa monien syöpäsairauksien riskiä.

Lihavuus linkittyy usein huonoon fyysiseen kuntoon, mikä on valitettavasti koko kansan ongelma. Mutta miten se vaikuttaa sotilaiden, erityisesti varusmiesten toimintakykyyn? Ei tarvitse olla tiedemies keksiäkseen vastauksen.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Palveluksen aikana moni varusmies hoikistuu ja kunto kohenee, mutta tärkeämpää olisi siirtää liikunnalliset ja terveet elämäntavat varuskunnan porttien ulkopuolelle.

Kun puhutaan varusmiespalveluksen hyödyistä, johtajakoulutus nousee usein keskeiseen asemaan, vaikka se hyödyttää yksilötasolla melko pientä joukkoa. Liikunta- ja terveyskasvatus puolestaan on jotain sellaista, mistä hyötyvät sotilasarvoon katsomatta kaikki – erityisesti palveluksen jälkeen. Terveet ja hyväkuntoiset sotilaat ovat heidän itsensä, Puolustusvoimien ja koko yhteiskunnan kannalta järkevä sijoitus.

Puolustusvoimien on tarjottava varusmiehille riittävät eväät terveisiin ja liikunnallisiin elämäntapoihin. Puolustusvoimien päätehtävä on Suomen sotilaallinen maanpuolustus ja siinä fyysisesti hyväkuntoiset sotilaat ovat avainasemassa. Tietenkin voimme aina toivoa, että vihollispuolen sotilaat ovat vielä lihavampia ja huonokuntoisempia kuin tämänhetkinen sodanajan reservimme. Uskon kuitenkin, että varusmiehiä liikuttamalla ja opastamalla saadaan aikaa parempia tuloksia kuin pelkästään sormet ristimällä.

Rasmus Arikka, toimituspäällikkö

 

Teksti on Varusmies-lehden vuoden kolmannen numeron pääkirjoitus. Lehti ilmestyy painettuna versiona viisi kertaa vuodessa. 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta